Keidas

Alla kuuma hiekka

yllä polttava aurinko

Vastassa vehreä keidas

keskellä erämaan

Siellä täytät tyhjän leilini

peset tomuiset jalkani

hoidat haavani öljylläsi

ravitset mannallasi

Lahjoitat leivässä ja viinissä

ihmeelliset eväät

kaiken minun omani Sinulle

kaiken Sinun omasi minulle

Annat kultakolikot köyhälle

kulumattomaan kukkaroon

Aarteista kalleimman

saan kantaa mukanani

Lähetät matkaan siunaten

rauhaan ja iloon kietoen

lupauksesi sydämeeni painaen

Henkesi sinetillä

Alla kuuma hiekka taas

yllä polttava aurinko

Vastassa vehreä keidas

keskellä erämaan

Tähtiä

Pian juhlitaan taas juhannusta, Johannes Kastajaa ja kesäyön aurinkoa. Aurinkoa toivotan myös seurakuntiemme rippikoululaisille, jotka konfirmoidaan juhannuspäivänä.

Rippikoulun kanssa osittain samaan aikaan pidettiin myös lastenleiri, joita on nyt takana jo 50! Itselläni taisi olla menossa noin 27. kerta lastenleiriläisenä. Leirillä näytettiin ihania vanhoja kaitafilmin pätkiä ensimmäisiltä leireiltä, jolloin vielä yövyttiin teltoissa ja tiskattiin astiat järvivedellä. Videolla vilahti myös leiritoiminnan seurakunnissamme aloittanut "amerikanpastori" Rupert Efraimson soittamassa polkuharmonia järven rannalla :D. Itsekin muistan Efraimsonin laulumiehenä, joka komeaäänisesti esitti itse sanoittamiaan hengellisiä lauluja ja hupaisia leirilauluja, ja nuotiolla hauskuutti laulamalla "Old McDonald had a farm" lopulta ihan mahdotonta vauhtia.

Muistan lastenleiriemme isän myös koskettavista hartauksista ja saarnoista, jotka puhuttelivat pientäkin lasta. Eräs lastenleirin päätösjumalanpalveluksen saarna on jäänyt erityisesti mieleen. Leireillämme tapaavat seurakuntalaiset eri puolilta Suomea ja maailmaa, ja leirin päätöspäivä on ainakin itselleni ollut aina hieman haikea, kun joutuu hyvästelemään kaukaisemmatkin siskot ja veljet, joita tapaa vain leirillä. Saarnassaan Efraimson puhuikin taivaasta, jossa saamme aina olla Jeesuksen ja toistemme kanssa, ja josta ei sitten enää koskaan tarvitse lähteä pois. 

Sama saarna tuli mieleeni muutama vuosi sitten, kun Efraimson oli Helsingissä pitämässä jumalanpalvelusta näillä näkymin viimeiseksi jääneellä Suomen vierailullaan. Hän puhui saarnassaan siitä, että loistamme kuin tähdet maailmassa (kohta oli mahdollisesti Fil. 2). Syvä haikeus valtasi mieleni, kun jumalanpalveluksen jälkeen hyvästelimme Efraimsonin. Silloin aavistin, ettemme välttämättä enää täällä tapaa. Kotimatkalla muistelin saarnaa ja mietin kyyneleet silmissä, että olemme siinäkin mielessä kuin tähdet taivaalla, että usein joudumme olemaan niin kovin etäällä toisistamme. 

On ihanaa viettää aikaa niiden kanssa, joita saa sanoa sisariksi ja veljiksi Herrassa. Lastenleiriltä ja viime jumalanpalveluksestakin lähtiessä Efraimsonin sanat saivat taas lohduttaa. Kaikesta välimatkasta huolimatta Jeesus kuitenkin yhdistää meidät sekä itseensä että toisiimme, ja kerran saamme iloita kaikki yhdessä loputtomasti.