Matkamuistoja

REISSUVAIMON PÄIVÄKIRJA - Kiinan matkaajan muistoja vuosilta 2004-2005

NIIN KORKEALLA KUIN TAIVAS ON MAASTA

”Tervetuloa lennolle AY 7320 Helsingistä Shanghaihin. Pyydämme teitä kiinnittämään istuinvyöt...” naisääni selostaa koneen jo rullatessa kohti kiitoradan alkupäätä. Kirkkaasti hohtavat väylämerkit ja valojen nauhat ohjaavat laajalla kentällä oikealle väylälle, jonka alkuun kone pysähtyy hetkeksi. Moottorit lisäävät vähä vähältä kierroksiaan, humina voimistuu, siipien noususiivekkeet liikkuvat sopivaan kulmaan hieman suristen. ”Varjelethan tätäkin matkaa reissumieheni luokse”, huomaan äänettömästi kuiskaavani. Lentokone nytkähtää liikkeelle, maisemat näyttävät hujahtavan yhä kiihtyvällä vauhdilla pois nousukiidon tieltä, ja vatsassa pyörähtää melkein samalla tavalla kuin vuoristoradan kiemuroissa, kun pyörät irtoavat maasta. Selkä painuu lujemmin penkkiä vasten sulavalinjaisen koneen kiitäessä monen kymmenen asteen kulmassa kohti tummaa iltataivasta. Mieleeni nousevat tutut Raamatun sanat: ”Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” ”Niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.” Koneen noustessa kymmenen kilometrin lentokorkeuteen, kaikkien pilvien yläpuolelle, voin vain miettiä, mihin taivaan ääri loppuu.

NIIN KAUKANA KUIN ITÄ ON LÄNNESTÄ

Herään siihen, kun pääni kolahtaa lentokoneen pientä ikkunaa vasten. Äänimerkin jälkeen stuertin kuulutuksessa kerrotaan turbulensseista, jotka heittelevät konetta kuin myrskyaalloilla. Matkustajia kehotetaan istumaan paikoillaan istuinvyö kiinnitettynä niin kauan kuin merkkivalo penkkien yläpuolella palaa. Kohennan asentoani ja nostan jaloilleni valahtaneen viltin takaisin syliini. ”Arvioitu laskeutumisaikamme Shanghaihin Pu Dongin kentälle on kello 10:20 paikallista aikaa”, kerrotaan kuulutuksen lopuksi. Suora lento Suomesta valtavan laajan Venäjän yli Kiinan itärannikolle, tuhansia kilometrejä 900 kilometrin tuntinopeudella, kestää yli 8 tuntia. Vaikka lentäisi vuorokaudet läpeensä aina vain idemmäksi, pääsisi kyllä monta kertaa maapallon ympäri, mutta ei koskaan perille itään. Ihmeellistä. ”Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.”

ETSIVÄ LÖYTÄÄ

Lentokoneen kaartaessa jo matalalla Shanghain yllä en voi kuin kummastella, olenko todella Kiinassa. Ympärilläni innokkaasti kummallista kieltä pulisevat mustatukat kyllä viittaisivat siihen, mutta koneen pienestä ikkunasta avautuva vehreys ei tuntuisi sopivan käsityksiini tästä kaukaisesta itämaasta. Kuvat Pekingin vuoristoisesta ympäristöstä ovat tainneet muokata mielikuviamme, tuumimme yhdessä tätiään tapaamaan tulleen punatukkaisen opiskelijatytön kanssa. Koneen käytävän vilinän hieman laantuessa pääsemme pujahtamaan paikallisten matkaajien sekaan pitkille, länsimaisenkin silmään kiiltäville käytäville kohti passintarkastusta ja matkatavaralinjastoja. Huomaan miettiväni, miten helppoa suuren joukon mukana on mennä.

Itsenäinen seikkailuni alkaakin heti, kun olen saanut tempaistua oranssilla ”Heavy”-lippusella merkityn matkalaukkuni liukuhihnalta. Muut matkaajat tuntuvat liuenneen paikalta, joten 33 kiloa perässäni rullaten lähden yksin etsimään kyytiä Hongqiaon paikallislentokentälle. Autonvuokraajien ja kymmenien taksikyytejä kauppaavien tarjoukset torjun opiskelijabudjettiini vedoten, ja utelen samalla tietoja bussikyydeistä. Ystävällinen taksikuski opastaa haparoivalla englannillaan viereiselle lipunmyyntikioskille, jonka myyjä kehottaa ostamaan lipun suoraan lähtölaiturilla jo seisovasta Hongqiao-kyltillä varustetusta bussista. ”Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan täälläkin päin maailmaa”, hymyilen bussin ovella koputellessani.

EI SITÄ JÄRKI YMMÄRRÄ, EI USKO MUUSTA VÄLITÄ

Yhteensä neljällä lentokentällä seikkailemisen jälkeen pääsen vihdoin rakkaan reissumieheni syliin ja taksin kyytiin. Matka hotellille sujuu rämisevällä henkilöautolla yllättävän sutjakkaasti, nopeusrajoitusten havaitseminen kun ei kuulu paikallisen taksikuskin ajotaitovaatimuksiin; pujottelu sähkömopojen, bussien, polkupyörien, jalankulkijoiden ja muiden taksien seassa kylläkin. Suomessa en ole automatkan jälkeen tainnut kiittää ehjänä perille pääsystä yhtä hartaasti kuin nyt 20-kerroksisen hotellin pihamaalla.

Illalla hampaita harjatessani kurkistan vessan ovelta makuuhuoneen puolelle. On hiljaista. Reissumieheni makoilee sängyllä, vilkaisee minuun hieman hymyillen ja jatkaa Raamattuni lukemista. Oloni muuttuu hiljalleen yllättyneestä iloiseksi, vaikka kuulenkin taas epäileviä kysymyksiä ja mutinaa insinöörin järjelle sopimattomista tapahtumista. ”Ei uskon asioita voi järjellä ymmärtää, ei fiksu insinöörikään”, hymyilen miehelleni hiljaa. Lukemattomia kertoja olemme jutelleet samoista asioista koettaen selvittää omaa ajatusmaailmaamme toisillemme. Järki ei vain nappaa kiinni uskon asioihin, eikä usko taivu järjen mukaiseksi. 

”Mitä sitten ajattelet siitä, miten tämä lukeminen vaikuttaa?” mieheni utelee. Onneksi ei tarvitse itse pähkäillä ja pohtia, miten voisi synnyttää uskoa toisessa – tai itsessäkään. ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” Niin Pyhä Henki vaikuttaa. Saan luottaa Sanan voimaan, ”sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, mitä varten minä sen lähetin”.

ISÄNI KODISSA ON MONTA ASUINSIJAA

Hotellin aamiaisbuffetissa riittää vilinää. Edellisenä päivänä saapuneet espanjalais- ja amerikkalaisperheet ovat saaneet keskimäärin kahden vuoden ja melkoisen paperisodan jälkeen perheenlisäystä, ja ovat nyt ensimmäistä kertaa syöttämässä pieniä tummatukkaisia adoptiolapsiaan. Ravintolan parikymmentä lasten syöttötuolia on kovassa käytössä. Muutaman viikon välein hotelliin saapuu uusi joukko ulkomaalaisia pariskuntia ja perheitä. He tutustuvat ensimmäiset elinvuotensa ilman äitiä ja isää eläneeseen uuteen perheenjäseneensä sekä ikivanhaan kiinalaiseen kulttuuriin paikan päällä yhdeksän päivän ajan ja palaavat sitten yhdessä kotimaahansa.

Itsekin tunnen olevani pieni, jatkuvasti apua tarvitseva Jeesuksen adoptiolapsi. Kasteen kautta Hän otti minut omakseen ja veti maailman yksinäisyydestä turvaan Jumalan lasten perheeseen, seurakunnan jäseneksi. Raamatun sanassa lahjoitetaan syötäväkseni elämän leipää, ja voin ”ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä”. Ehtoollispöytään saan kumartua köyhänä yhdessä rakkaiden uskonveljien ja sisarten kanssa ottamaan vastaan Kuninkaan Pojan kalleimman lahjan, Hänen ruumiinsa ja verensä leivässä ja viinissä. Syntien anteeksiantamuksen pukuun puettuna Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä siunattuna uskallan rohkeasti jatkaa matkaajan elämää ja elämän matkaa kohti taivaan ikuista kotimaata.

Pienten kiinalaisten adoptiolasten lähtö uusien perheidensä kanssa hotellista kohti lentokenttää ja tulevaa kotia muistuttaa koskettavasti: ”Ei meillä ole täällä pysyväistä asuinsijaa, vaan tulevaista me etsimme.” Elämässä seikkailemisesta nauttivana ja jokaisesta uudesta päivästä iloitsevana parikymppisenä hiljennyn Johanneksen evankeliumista löytyvän Jeesuksen opetuslapsilleen osoittaman jäähyväispuheen äärelle: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen  valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minäkin olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.”

TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ

Mieheni työmaa vaihtuu pariksi viikoksi keskemmälle Kiinaa, joten pakkaamme laukkumme ja etsiydymme tupaten täydelle rautatieasemalle. Onneksi mukanamme on paikallisen työnantajan palkkaama tulkki, joka raivaa tiemme lippuluukulle ja ostaa sopivat paikkaliput meille kiinaa puhumattomille ummikoille. Seuraamme hänen perässään meluisia matkaajia kuhisevan aseman läpi oikealle laiturille ja oikeaan vaunuun oikeassa junassa, joka on juuri lähdössä. 

Ilman tulkkia emme varmasti olisi päässeet määränpäähämme.

Illallisaikaan uuden hotellin ravintola on täyttynyt nälkäisistä vieraista. Tarjoilijat ohjaavatkin seurueemme pöytään, jossa jo istuu kolme aasialaista miestä. Nämä buddhalaisiin munkinkaapuihin pukeutuneet herrat tervehtivät meitä kohteliaasti hymyillen. Noutopöydät notkuvat valtavista tarjottimista ja kulhoista täynnä värikkäitä höyrytettyjä kasviksia, lihapatoja, tulisia tofu- ja nuudeliruokia, keittoja ja hedelmiä. Lautanen kukkuroillaan palaan pöytäämme – ja hämmennyn. Vastapäinen nuori munkki on kasviskeittolautasensa äärellä kumartunut rukoilemaan. Jään äänettömästi kummastelemaan, kenelle hän mahtaakaan osoittaa kiitoksensa.

”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Jeesuksen sanat seisauttavat, ja samalla lohduttavatkin: On vain yksi perille vievä tie, vain yksi varma totuus ja yksi elämä – ikuinen. Vaikka munkkimiehen näkyvä uskonnollisuus voisikin tuntua hurskaalta omaan arkuuteeni verrattuna, ”kaikki -- saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” Meitä kompuroivia köyhiä kutsutaan: ”Tulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahaa, ilman hintaa viiniä ja maitoa.” Ei velanottoa eikä osamaksusitoumuksia. Pyhän Hengen antaman uskon kautta jokainen saa ilmaiseksi kaikkein kalleimman armolahjan, syntinsä anteeksi ja lupauksen taivaasta.

KIINALAISTA JOULUA!

Kaupungin vilkkaimman ostoskadun varrella, Pizza Hutin, Mc Donaldsin ja Wal Mart -kauppakeskuksen ympäröimänä seisoo huikaisevan suuri valoin, nauhoin, palloin, pikku lahjapaketein ja monenmoisin leluin koristeltu joulukuusi. Viereisen liikerakennuksen oven yläpuolella hetkuu ja keikkuu punanuttuinen, laulava joulupukkinukke. ”We wish you a Merry Christmas...” Joulupukin pitämä metakka sointuu hyvin kiinalaisten rakastamiin vilkkaan kaupungin arkisiin ääniin – mutta ei suomalaiseen käsitykseen joulurauhasta. 

Meille kerrotaan länsimaisen jouluhapatuksen olevan vain muutaman vuoden vanha ilmiö Kiinan suurimmissa kaupungeissa. Entiseen sosialistiseen maahan ovat kiihtyvällä vauhdilla leviämässä monet kapitalistisen maailman kaupalliset ”onnen ja menestyksen” mallit. Länsimaisen nykyjoulun ikonit vaikuttavat olevan kovin kaukana Nanchangin perinteisistä hatarista tiilimökeistä ja riisipelloista. Silti niissä on mukana jotain hyvin kiinalaista. Joulukuusen oksille nostellaan ostosten lomassa kirjoitettuja keltaisia lappuja, eli toiveita onnesta, varallisuuden kasvusta, terveydestä ja hyvistä ystävyyssuhteista. Jouluillallisella tarjoiltu legendaarinen "kinkku" ei myöskään ole koristeltu suomalaisittain sinapilla vaan kukilla.

Ehkä Kiinassa jää kaipaamaan joulurauhan julistusta, mutta saa sieltä perisuomalaisten lahjapakettien, lanttulaatikoiden, pipareitten ja siivouskiireiden lomastakin usein etsimällä etsiä oikeaa hyvän joulun sanomaa. Ei sitä löydy vehreästä kuusen tuoksusta, jouluruokien tutuista mauista, rakkaiden perheenjäsenten tarinoinnista eikä tunnelmallisesta lumisateesta hämärässä illassa, niin ihania kiitoksen aiheita kuin ne ovatkin. Joulun todellinen merkitys kaikuu yhä ilosanomassa: ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.”

”Mä kanssa paimenten käyn seimen äärehen,

käyn lasta katsomaan mä, olkivuoteessaan.

Mun tähteni syntyi hän tänne.

Mä kanssa enkelten myös laulan kiitoksen,

kun Herra armossaan tuo rauhan maailmaan.

Myös mulle hän rauhansa antoi.

Sun, Jeesus, kanssasi mä vietän jouluni.

Käy, seimen lapsonen, käy jouluvieraaksein,

Niin jouluni ei lopu koskaan.”

(Siionin kannel 22: 1, 2, 5)

EI KUOLEMA -- VOI EROTTAA MEITÄ JUMALAN RAKKAUDESTA

Opiskelutuokioni keskeyttää pihalta kuuluva valtava jyminä ja rätinä. Vilkaisen hotellihuoneen ikkunasta alas kadulle, jota pitkin ajaa taksien ja bussien virrasta hyvin erottuva valkoinen lava-auto. Jalkakäytävällä pari kiinalaista miestä tarkkailee vieressään paukahtelevaa ilotuliteketjua, ”pahojen henkien karkotinta”. Korviahuumaavan metelin jälkeen jäljelle jää mustasta ruudista tummunut asfaltti ja räjähteiden punaisten paperikääreiden riekaleet. Kiinalainen hautajaissaattue on siis juuri kulkenut ohitse.

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.” ”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”

ELÄMÄN LEIPÄÄ

Yksi hämmentävimmistä asioista Nanchangissa – kuten varmasti kaikissa suurimmissa kaupungeissa joka puolella maailmaa – on varallisuuden hyvin epätasainen jakautuminen. Hotellielämä vaikuttaa ylelliseltä: pulleiksi pöyhittyjä tyynyjä, kiiltäviä pylväitä ja hissejä, punaisia mattoja, valtava valikoima buffetpöydän ruokia, silkki- ja lahjatavaramyymälöitä, kuntosaleja, uima-altaita, jopa suomalainen sauna! Tosielämä ei kuitenkaan tarjoa samaa kiiltoa. Jo tarjoilija hotellin ravintolassa kertoo 14-tuntisista työpäivistä ja kolmesta vapaapäivästä vuodessa. Suhteellisen vakituisena pidettävä siisti sisätyö on silti parempaa kuin mistä monet uskaltavat edes haaveilla.

Pikkukatujen varrella hedelmämyyjät, ravintoloiden pitäjät ja sekatavarakauppiaat työskentelevät, syövät ja nukkuvat pienessä, usein ovettomassa avoimessa huoneessa perheineen. Leveällä kävelykadulla kulkevat niin kiireiset bisnesmiehet, muodikkaasti pukeutuneet nuoret, adoptiolapsia hakevat kuin minäkin vuorotellen uudenkarheiden, musiikkia pauhaavien muotiliikkeiden ja kerjäävien köyhien, vammaisten sekä onnettomuuksien uhreiksi joutuneiden ohi. Monet kylmästä Pohjois-Kiinasta parempaa elämää etsimään tulleet kiinalaisnaiset istuvat kadun varrella. Sylissään heillä on pieni lapsi ja edessään kulho, jonka pohjalla saattaa lojua muutama fen, kiinalaisen yuanin sadasosia, arvoltaan euron tuhannesosia.

Kuljen hämilläni tämän kaiken keskellä ja mietin, miten saisin lopetettua sen kaiken hädän, nälän ja köyhyyden. Maailmassa joka kuudes ihminen sinnittelee alle euron rahamäärällä päivässä. On niin julman tuntuista kävellä ohi. Kuitenkaan rahani eivät riittäisi kaikkien Nanchangin nälkäisten ruokkimiseen. Päätän siksi jakaa omastani kahden kansainvälisen avustusjärjestön kautta. Niillä on valmiuksia suunnata apu kaikkein eniten tarvitseville.

Jeesus ei luvannut poistaa köyhyyttä maailmasta, vaan sydämistämme. Viidellä leivällä ja kahdella kalalla tuhansien ihmisten ruokkimisen jälkeen hän sanoi: ”Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään. -- Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. -- Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta.”

MINUN ARMONI EI SINUSTA VÄISTY

“Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot”

Luonnonvoimien jymistessä

viimeisten aikojen kaikuja

saatan aristella ja säikkyä

”mutta minun armoni ei sinusta väisty”

Vaikka itse olisin eksynyt,

synnissä rypenyt, pätemään väsynyt,

kutsut kaukomailta kotiin

”eikä minun rauhanliittoni horju”

Vaikka uskomukset ja aatteet horjuttaisivat,

yrittäisivät kompastuttaa,

olet tukenani

”sanoo Herra, sinun armahtajasi.”

Taivaallinen Isä, kiitän kaikista lahjoistasi. Kalleimpana uhrasit oman Poikasi pelastaaksesi jokaisen ihmisen. Ravitse ja ohjaa minua Sanallasi. Opeta kuuntelemaan luonnon sanatonta kertomusta voimastasi ja kunniastasi. Varjele askeleitani elämän kiitoradoilla ja kotipolullasi, vie perille asti.

Jeesus, kiitän sovitustyöstäsi, jonka teit täysin valmiiksi. Kannoit syntien käsittämättömän suuren taakan ristille ja kärsit rangaistuksen, jotta minäkin saisin olla vapaa. Kiitos aivan ilmaisesta anteeksiantamuksen lahjastasi. Auta muistamaan, että elämän veden armolähteestä riittää ammennettavaa ja jaettavaa jokaiselle.

Pyhä Henki, kiitän antamastasi uskon lahjasta ja seurakunnan yhteydestä. Vahvista uskoani jatkuvasti, anna rohkeutta kutsua muitakin taivaan tielle. Ole valona matkalla tässä karussa, pimeässä laaksossa. Johdata minutkin taivaalliseen kotimaahan, missä kiusaukset, epäilykset ja kyyneleet unohtuvat, ja on vain vanhurskautta, rauhaa ja iloa, ikuisesti.

Ylistys ja kiitos valtavista lahjoistasi, Pyhä Jumala, minun armahtajani.