lauantai 31. toukokuuta 2014
Jo joutui armas aika
"Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen. --
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta."
Kyllä veisattiin tänään sydämen kyllyydestä Suvivirttä. Kiitollisena kaikesta hyvästä, siitäkin, että näin vielä saa laulaa koulujen kevätjuhlissa. Kiitollisena suomalaisista kristillisistä perinteistä, jotka voivat avata silmiä ja sydämiä ihanalla armon sanomallaan vuodesta toiseen, yhä tänäänkin.
"Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti --
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias Hän on."
Mahd. Israel Kolmodin 1694. Suom. 1700. Virsikirjaan 1701. Uud. Alfred Brynolf Roos 1867, komitea 1937.
Iloa kesään ja lepoa Vapahtajan sylissä!
tiistai 6. toukokuuta 2014
Gabril - pieni enkeli
Istuimme ruokapöydän ääressä. Iltahartaustekstiä luettiin. Sen aikana kuusivuotiaamme riimusteli paperille kovasti jotain kaunokirjoituksen näköistä. "Mä kirjoitan pergamenttia", hän totesi, ja sai jatkaa. Iltahartauden loputtua pergamenttejä oli kertynyt kolme sivullista ja tekstiä molemmin puolin. Kuusivuotias ilmoitti tomerasti haluavansa lukea pergamentit, ja meni virallisen näköisenä seisomaan keittiösaarekkeen taakse. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikuinen elämä. Ja tämä jatkuu vielä." Pikku saarnamiehemme istui piiloon ja jatkoi: "Sillä niin paljon on Jumala rakastanut maailmaa, niin pitkään, maan päällä ja taivaissa ja maan alla ja vielä haudassa. Hän on meidän kanssamme nyt ja aina. Niin pitkään Jeesus on meitä rakastanut, ja rakastaa yhä, rakastaa vielä, kun tulee takaisin, ja taivaassa. Aamen."
Olen usein miettinyt, mitähän tuosta kaverista vielä tuleekaan isona.
Äidin tyhjennellessä iltahämärissä pyykkikonetta tuli kuusivuotias pergamenttiensa kanssa ja totesi haluavansa vielä lukea yhden sivun. "Mä olen Gabril ja nää kertoo Jeesuksesta, tai siis opetuslapsista." Ninjakilpikonnien naamio päähänsä kiedottuna tämä pikkuinen Gabril julisti, kuinka opetuslapset tapasivat ja paransivat sokean ja nukkuvan. Lopulta äiti sai kuulla Jeesuksen kehotuksen: "Totisesti minä sanon teille: Menkää Golgeen, se on Öljymäelle, niin löydätte ramman. Sanokaa opetuslapsille, että vievät minut hänen luoksensa, niin minä parannan hänet. Terveisin Gabril. Se on vähän niin kuin minä."
Sanansaattaja.
Elämän pienistä suurista ihmeistä kiitollisena,
Outi-äiti

Tilaa:
Kommentit (Atom)