Heippa taas pitkästä aikaa!
Blogini tekstien julkaisutahti on hieman hidastunut sitten viime syksyn "luovan kauden". Arveluni siitä, että vapaahetkien väheneminen ja työharjoittelun alkaminen vaikuttaisivat myös blogin pitämiseen, osuivat siis ihan oikeaan. En kuitenkaan ole unohtamassa Turvapaikkaani, illat vain sujahtavat tiiviiden työpäivien jälkeen perheen kanssa niin nopsasti ohi, ettei nettiä ehdi - eikä kovasti jaksakaan - edes ajatella.
Työkuvioni ovat nyt parin ensimmäisen viikon aikana selkiytyneet. Joka päivä uudet "uudet" löytävät raaminsa, ja aluksi hieman hahmottomalta näyttänyt kokonaisuus on saanut jo mukavasti muotoa. Aika on mennyt todella nopeasti, mutta toisaalta tuntuu myös siltä, että kahden viikon aikana on tapahtunut ainakin yhden kuukauden edestä!
Työni on hieno sekoitus itsenäistä työtä ja tiimityöskentelyä, ongelmanratkaisua ja neuvottelua, aikuisten ja lasten kanssa toimimista sekä toimistotyötä ja paikasta toiseen matkustamista. Vaihtelevat ympäristöt virkistävät, mutta toisaalta organisointi ja aikataulutus teettävät myös töitä.
Nautin työmatkoista. Ne antavat mahdollisuuden työasioiden intensiiviseen pohdiskeluun - ja toisaalta erityisesti kotimatkoilla myös työajatuksista irtautumiseen. Parina viime päivänä olen autossa kuunnellut 15 vuotta sitten äänitettyä CD:tä, jossa paikkakuntani kamarikuoro laulaa omilta kuoroajoiltanikin tutuksi tulleita keskieurooppalaisia luostarilauluja soitinyhtyeen säestämänä. Tiedän, että joissakin näissä lauluista on roomalaiskatolisia ajatusmalleja, joita en tietenkään voi kenellekään suositella. Kuuntelemassani versiossa kuoron johtaja ja kuoro ovat kuitenkin osallistuneet suomennosten tekemiseen ja ovat käyttäneet lähes suoria lainauksia vanhasta Kirkkoraamatusta. Pimeässä aamussa oli hätkähdyttävää lähteä ajamaan töihin kuoron ja solistin kanssa mielessäni laulaen: "Herramme Kristus, Jumalan Poika, armahda meitä! -- Jos Sinä, Herra, syntimme pidät mielessäsi, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että eläisimme Sinun pelossasi. -- Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja panen toivoni Hänen sanaansa. Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua. -- " Rankkoja aiheita käsitelleen tiimitapaamisen jälkeen parkkipaikalle kaartaessani sain kyyneleet silmiini kuunnellessani: " Vain Herra lamppuni on. -- Vain Herra, vain Hän, Hän loistaa pimeässä!"
Musiikki on ihmeellinen lahja. Minkälaiset laulut taivaassa soivatkaan, kun täälläkin voi jokin kuulostaa lähes taivaalliselta!
Siunattua, rentouttavaa loppuviikkoa ja iloa Vapahtajassamme,
toivoo Outi
toivoo Outi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti