lauantai 6. joulukuuta 2014

Pimeän keskellä

Tänään heräsin keskelle pimeyttä. En nähnyt lainkaan ympärilleni, vaikka oli jo melko myöhäinen aamu. Tiesin syyttää lumetonta maisemaa ja läpitunkemattoman paksuja pilviä pilkkopimeästä. Näytti siltä, kuin kaikki valo olisi sammunut maailmasta.

Samalla sisälläni häivähti hienoinen pimeän pelko. Tällaistako olisi, jos joutuisi jäämään ilman valoa, kokonaan eroon Jumalasta? Kovin lähellä en nytkään tainnut olla. Mieleen nousivat eiliset synnit, ne, joita en vain voinut vastustaa. Miten voisin kohdata pyhän Jumalan tällaisena? Katumus alkoi täyttää mieleni.

-Anna anteeksi, Herra, huomasin rukoilevani, -anna anteeksi kaikki pahat tekoni. En löytänyt itsestäni voimaa jättää niitä tekemättä. Katso, kaikki voima, mitä minussa on, tulee sinulta.Tarvitsen siis sinua, Jeesus, tule luokseni! Armahda minua, äläkä anna minun enää langeta kiusaukseen, vaan anna voimasi, jolla voin vastustaa pahuuttani.

En voi pyyhkiä pois jo tehtyjä asioita. Anna sinä ne minulle anteeksi. Sinulle voin tunnustaa kaikki syntini, nekin, joita en kenellekään muulle haluaisi kertoa. Sinähän tiedät kaiken jo muutenkin, ajatuksenikin. Ei mikään pysy sinulta salassa. Anna anteeksi pahat tekoni, ajatukseni ja rumat sanat, pahan puhumisen toisen selän takana, lapsille huutamisen aamukiireessä, sanomatta jääneet kiitoksen sanat. En ole toiminut, niin kuin sinun lapsesi kuuluisi. Minua on motivoinut oma syntinen luontoni eikä sinun rakkautesi. Armahda minua!

Miten kipeästi me kaikki tarvitsemmekaan sinua ja sinun valoasi, me suomalaiset, eurooppalaiset, kaikki kansat eri puolilla maailmaa, joka ikinen ihminen. Anna meille anteeksi salaisetkin syntimme, ja myös ne, joista kovaan ääneen ylpeilemme maailman turuilla ja toreilla. Tule luoksemme, herätä meitä katumaan ja armahda ja opeta meitä.

Sinä osasit harkita sanojasi. Sanoit tiukasti silloin, kun piti, kiivastuit oikeiden asioiden puolesta, ja puhuit lempeästi niille, joille se oli tarpeen. Sinun ei ollut vaikea tietää, mikä on oikein ja mitä Jumala on sanonut, olethan itse Jumala, tähän maailmaan inkarnoitunut elävä Sana, Jumalan Poika. Sinä et epäillyt Jumalan tahtoa, vaan luotit siihen, että sen täytyy ja on hyvä tapahtua. Sinä et kärsinyt täällä omien syntiesi vuoksi, niin kuin me usein ja aivan oikeutetusti kärsimme, vaan sinun tuskasi johtui meidän synneistämme. Sinun päällesi tuli kaikkien meidän syntivelkamme, ja sinä kannoit sen meidän puolestamme. Ilman sinua olisimme jääneet pimeään, mutta sinä toit meille ikuisen valon.

Kiitos, Jeesus, että sinä tulit ja autoit meitä jo paljon ennen kuin tiesimme tarvitsevamme sinua. Miten ihmeellistä on, että haluat auttaa ja rakastat minuakin.


Tänä iltana syttyvät monet kynttilät kotimaamme ja sitä puolustaneiden muistoksi. Erityisesti tänä vuonna se muistuttaa minua yhteisöllisyyden voimasta, oikeiden asioiden puolustamisen tärkeydestä ja sammumattomasta rakkaudesta.

Toivon sinulle valoisaa itsenäisyyspäivää!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti