Valosi lävistää minut.
Enkä minä enää elä,
vaan Kristus minussa.
Tällainen pieni runo syntyi pari päivää sitten töihin ajellessa. Olin juuri vienyt pojat hoitoon ja kiihdyttelin moottoritielle. Kun lähdin ohittamaan edessäni ajanutta rekka-autoa, aamuauringon säteet välähtivät esiin kallion takaa, enkä hetkeen tainnut nähdä muuta kuin valoa. Onneksi selvisin säikähdyksellä ilman sen isompia vahinkoja. Sen verran silmissä kuitenkin ehti kipunoida, että sain hyvän muistutuksen aurinkolasien tärkeydestä - ja suojelusenkeleistä.
Auringon lisäksi mieleeni oli välähtänyt ajatus Raamatun sanan valosta. Sen laki valaisee sydämeni läpikotaisin, paljastaa syntini ja häikäisee siksi kipeästikin. Se lävistää kaikki omat kuvitelmani itsestäni ja muka-hyvyydestäni. "Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, -- ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." (Hebr. 4:12) Toisaalta sen valoisa evankeliumi voittaa kaiken pimeyden ja luo jatkuvasti uutta elämää. "Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." (Gal. 2:20)
Pääsiäisen sanomakin muistui mieleeni; Kristus kärsi, Hänet lävistettiin. Hän antoi henkensä, ja Hänen kantamanaan teloitettiin koko maailman synnit. Kuolema ei kuitenkaan voinut pitää Jumalan Poikaa otteessaan. Siksi Hänen kuolemassaan on minunkin kuolemani, ja Hänen elämässään minunkin ikuinen elämäni. Valo lävistää minut kuin Jeesuksen hautakammion pääsiäisaamuna.
Työmatkaa jatkaessani mietin ihmeissäni myös sitä, kuinka elävä Jumala tuo sakramenttiensa kautta valon, itsensä, meihin asumaan. Meistä Hänen valonsa loistaa kohti niitä ihmisiä, joiden kanssa olemme tekemisissä - työkavereitakin kohti.
Melko valaiseva alku uudelle työpäivälle!
Auringon lisäksi mieleeni oli välähtänyt ajatus Raamatun sanan valosta. Sen laki valaisee sydämeni läpikotaisin, paljastaa syntini ja häikäisee siksi kipeästikin. Se lävistää kaikki omat kuvitelmani itsestäni ja muka-hyvyydestäni. "Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, -- ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." (Hebr. 4:12) Toisaalta sen valoisa evankeliumi voittaa kaiken pimeyden ja luo jatkuvasti uutta elämää. "Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." (Gal. 2:20)
Pääsiäisen sanomakin muistui mieleeni; Kristus kärsi, Hänet lävistettiin. Hän antoi henkensä, ja Hänen kantamanaan teloitettiin koko maailman synnit. Kuolema ei kuitenkaan voinut pitää Jumalan Poikaa otteessaan. Siksi Hänen kuolemassaan on minunkin kuolemani, ja Hänen elämässään minunkin ikuinen elämäni. Valo lävistää minut kuin Jeesuksen hautakammion pääsiäisaamuna.
Työmatkaa jatkaessani mietin ihmeissäni myös sitä, kuinka elävä Jumala tuo sakramenttiensa kautta valon, itsensä, meihin asumaan. Meistä Hänen valonsa loistaa kohti niitä ihmisiä, joiden kanssa olemme tekemisissä - työkavereitakin kohti.
Melko valaiseva alku uudelle työpäivälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti