tiistai 1. toukokuuta 2012

Virsihelmiä

Vanhakin koira voi oppia uusia temppuja – minäkin. Viimeisen vuoden aikana olen jo useasti yllättänyt itseni hyräilemästä virsiä ja tavaamasta niiden tuttuja säkeitä. Jotain todella hyvää ja henkilökohtaista virsistäkin voi siis saada irti. Tämä on hämmästyttävä oivallus minulta, joka tunnetaan enemmänkin hengellisten laulujen palavana puolestapuhujana ja aikaisempana suurkuluttajana.

Tottahan toki olen tottunut virsiin. Lapsesta asti olen käynyt jumalanpalveluksissa niitä kuulemassa ja laulamassa. Pakko on myös myöntää, että jotkin virret ovat aina koskettaneet. Edelleen laulan mielelläni esimerkiksi lasten jouluvirttä ”Tulemme Jeesus, pienoises, nyt Beetlehemiin seimelles”, kaikkien varmasti tuntemaa ”Oi, Herra, luoksein jää, jo ilta on” -virttä ja hyvin puhuttelevaa ”Mun tutkit, Herra, tarkasti, sä tiedät kaikki tekoni” -säkeillä alkavaa virttä. ”Kun Herra vain mua paimentaa" ja "Tule kanssani, Herra Jeesus" ovat myös ensimmäisiä mieleeni tulevia kauniita virsiä. Seurakunnissamme on käytössä astetta vanhempi virsikirja, mutta ala-asteella tutuiksi tulivat myös uudemman virsikirjan monet virret. Muistan pitäneeni erityisesti reippaista ”Pilvimuurista valo välähtää” ja ”Lensi maahan enkeli” -virsistä, enkä ole vieläkään unohtanut erään virren säkeistön alkua ”JeeSUKsen veri puhdistaa”, mikä jaksoi kouluikäisenä aina hymyilyttää. Hyvät sanathan siinäkin virressä on. Kuitenkin muistan olleeni virittynyt aina hieman eri taajuudelle kuin monet virret, erityisesti 1500-luvun saksalaisvirret koin vieraannuttavan tasapaksuina. Melodisesti ja rytmillisesti vaihtelevammat Siionin kanteleen laulut veivät seurakuntiemme leireillä lauluintoisen sydämeni mukanaan.

Huomasin viriävän virsi-innostukseni ensimmäiset väreet viime syksyn kieppeillä. Syntisyyteni iskiessä silmille yhä karummin tuntui aikaisempaa luontevammalta laulaa jumalanpalveluksen alkupuolen katumusvirsiä: ”Tuon, rakas Jeesus, luoksesi mun syntini ja puutteeni. Sun luokses luottain käännyn. Mua korjaa kurjuudessani, mun kuule rukoukseni. Mua auta, muuten näännyn… On suuri laupeutesi, mä panen siihen toivoni. Tuo mulle pelastukses. Ah, veres tähden kalleimman ja kautta kuolos katkeran, sä anna lohdutukses.” Oli rohkaisevaa laulaa Jumalan Sanan voimasta: ”Herra Jeesus, Hengelläsi henkeäni liikuta. Laupiaalla kädelläsi koske kuuron korvia. Mieltäni sä ohjaa niin, etten joudu eksyksiin. Vaan niin sanaas kuulla voisin, että tekijä sen oisin… Kirkossasi, Vapahtaja, alla armokättesi, suo mun löytää rauhan maja, vahvista mun uskoni. Sanallasi virvoita, haavoita ja paranna. Torju turhat ajatukset, väärän rauhan houkutukset.” Synnintunnustuksen ja synninpäästön jälkeen laulettu kovin ”kulunutkin” virsi antoi luottamusta ja uutta virtaa väsyneelle: ”Jeesus armon soi, voiton meille toi. Hän on valkeus, tie, totuus, elämä… Luota, turvaton, Herran armohon, ota lahjaks armo Hänen armostaan…” Kotimatkalla poikien nukkuessa takapenkillä lauloin mielessäni uutta lempivirttäni: ”Vapahtajani Jeesus on ain ilo mulle verraton, kun kuljen täällä outona ja muukalaisna, vieraana… Tukala, ahdas on se tie, mi kuolon maasta eloon vie. Vaan Jeesus kun on kanssani, Hän huojentaa mun matkani…  Mua auta, Jeesus, vahvista, niin etten tietä ahdasta sun luokses täällä kulkeissain uupuisi keskimatkallain… Sun ristis olkoon sauvani, mun tukeni ja turvani. Sun veres sielun puhdistus ja kuolos uskon uudistus… Mua kätke, Jeesus, haavoihis, ja ota minut turvihis, kuin kätkee lintu poikansa ja suojaa niitä vaaroissa… Ah, estä epäilyksestä ja varjele mua synnistä. Ja viimein lähtö rauhassa suo mulle sanas voimassa…” Pikku hiljaa olenkin alkanut ymmärtää, miten isoisoäitini pystyi käyttämään virsikirjaa myös hartauskirjana.

Parhaimmillaan virret taitavat kuitenkin olla yhteisesti laulettuna. Yhteinen ja samalla jokaisen henkilökohtainen usko soi ilmoille erilaisten lauluäänien mukana. Silloin ei olla esiintymässä eikä suoriutumassa, vaan Jumalamme edessä, Katekismusta mukaillen huutamassa Häntä avuksi kaikessa hädässämme, rukoilemassa, kiittämässä ja ylistämässä. Virsilaulussa saakin kuulua jokaisen oma vire, heikkokin laulu ja säröäänet. Taivaassa sitten voimme laulaa täysin palkein ja täydellisen kauniisti – kaikkien uskonsisarten ja -veljien kanssa yhdessä. Sitä odotellessa saadaan nauttia ihanista musiikin, laulun ja uskon lahjoista!

(Tekstissä mainitut vanhemman virsikirjan virsien numerot: 32, 555, 343, 334, 516, 240, 204, 298 ja 313)

2 kommenttia:

  1. Moi! Sulla on todella ihana blogi. :) Lueskelin tässä noita vanhojakin tekstejä, ja ne ovat jotenkin kovin lohduttavia. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos Saara kommentista! Tosi kiva kuulla, että tekstit lohduttaa. Mulle tämä kirjoittelu on yksi mukavan luova tapa selvitellä ajatuksia ja jakaa muillekin "löytöjä" Sanasta :). Onkin ihana kuulla uusista lukijoista, teretulemast uudemmankin kerran!

      Poista