Pakkassäässä

"Kun maass´ on hanki ja järvet jäässä

ja silmä sammunut auringon,

kun pääsky pitkän on matkan päässä

ja metsä autio, lauluton,

käy lämmin henkäys talvisäässä,

kun joulu on, kun joulu on."

Täytyy tunnustaa, että en ole mikään perinteisten suomalaisten joululaulujen fani. Mieluiten kuuntelen vanhoja brittiläisiä, ranskalaisia ja amerikkalaisia joululauluja, joissa parhaimmillaan kohtaavat vangitseva tunnelma, kiinnostava melodia ja joulun iloista sanomaa korostavat vahvat sanat. Monista suomalaisista joululauluista ainakin jokin näistä puolista jää uupumaan.

Tänään mielessäni on kuitenkin soinut perinteistäkin perinteisempi Otto Kotilaisen ja Alpo Noposen joululaulu "Kun joulu on". Sen sanat ja vähän surumielinen tunnelma sopivat niin hyvin juuri tähän hetkeen. Pihan pakkassäiden lisäksi olen nimittäin viime viikkoina käynyt kovaa painia jääkylmän sydämeni kanssa. Olen ollut itsekäs ja toisille kateellinen. Olen saanut itsekin paljon hyvää mutta olen ollut kylmä kiittämään siitä. Suurimpina murheinani on ollut se, että olen ollut "viileä" Raamatun lukemista kohtaan ja kaiken lisäksi Raamattua lukiessani olen kohdannut ajatuksissani ihan jatkuvasti epäilyä. On ollut vaikea uskoa Raamatun todenmukaisuuteen ja toisaalta Jumalan ja Hänen vihansa ja rakkautensa todellisuuteen. Haluaisin olla varma niistä, mutta näenkin olevani hyvin heikko uskossa. Minun on ollut vaikea puolustautua näitä kiusaajan houkutuksia vastaan, kun olen ollut niin haluton luottamaan siihen, että Jumala kyllä on tarpeeksi voimakas pitämään minut uskossa ja pelastamaan minut silloinkin, kun tunnen itseni voimattomaksi uskomaan. Viime viikolla syntieni tunnustaminen pastorille ja saamani synninpäästö sekä sunnuntainen ehtoollinen antoivat levätä Vapahtajan armossa. Mutta ei paini siihen päättynyt.

Taas eilen illalla luin kylmän viileästi ja vähän nyrpeästi Luukkaan evankeliumin kuudetta lukua. Ei oikein huvittanut, mikään ei oikein kolahtanut, oli aika kalsea fiilis. Pyysin kyllä, että Jumala antaisi sanansa puhua minullekin. En voinut kuin ihmetellä, kun sekä Jeesuksen todella väkevät että todella lempeät sanat vain kimpoilivat kovaa mieltäni vasten. Jatkoin kylmissäni, sydän jäässä, lukemista, kunnes yksi kohta kalautti jään halki. "Hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille." (Luuk. 6: 35) Siinä tulivat suorat sanat. Tiesin olevani kiittämätön ja paha. Mutta Jumala on hyvä. Minulle kiittämättömällekin. Siinä samassa sydämeni jää suli kyyneliksi. Ymmärsin taas kerran, että minun ei tarvitse ensin muuttua hyväksi ja synnittömäksi, että kelpaisin pyhän Jumalan edessä. Jeesuksen takia kelpaan ihan tällaisenaan. Minä olen syntinen, mutta Jeesus oli ja on hyvä minun puolestani. Jos minun pitäisi ensin muuttaa itseni ja elämäni hyväksi ja synnittömäksi, ennen kuin Jumala rakastaisi minua, jos se olisi tippaakaan minusta kiinni, olisin teologituttuni sanoin suoraa päätä matkalla helvettiin. Minut on kuitenkin jo kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja puettu Hänen pyhyyteensä rakkaudella, joka varmasti ulottuu peittämään kaiken minunkin pahuuteni. Jeesus on jo pelastanut minut, se on jo tehty, kaikki on jo valmiina (Joh. 19: 30, Luuk. 14: 17)!  "Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. -- Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta." (Room. 5: 6, 8-9)

"Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen (vaikka minä en olekaan sen arvoinen!), että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." (1 Tim. 1: 15) Ei ole epäilystäkään siitä, ettenkö olisi syntinen. Ihan yhtä varmaa on siis sekin, että Jeesus tuli pelastamaan myös minut, ja ihan kaikki meidät syntiset ihmiset, ja tekemään eläviksi meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme ja synteihimme (Ef. 2: 5). Siksi silloinkin, kun sydämeni on jääkylmä ja syntisyyteni tuntuu ylitsepääsemättömän suurelta, yli kaiken ulottuu lempeä ja lämmittävä Jumalan armo.  "Laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi." (Room. 5: 20)

"Siks mieli hellä on kristityllä,

kun joulu on, kun joulu on."

Rauhallista adventtiaikaa ja lepoa Jumalan lupauksissa,

toivoo Outi


P.S. Löysin huikean hyvän tekstin kaikille "painijoille" Lutherin Isosta katekismuksesta. Isä meidän -rukouksen 6. kohdan selityksen pääsee lukemaan vaikkapa täältä.