Aurinko armas

Mistä tietää, että kevät on tulossa? No siitä, että naiset alkavat puhua huokaillen ikkunoiden pesusta ja verhojen vaihdosta. Leikki leikkinä, mutta pienestä kärjistyksestä huolimatta taitaa tässäkin olla totta ainakin toinen puoli. Lisääntyvä valo paljastaa armeliaan talvihämärän jälkeen likaiset ikkunat, haalistuneet hiukset ja kuraiset auton kyljet, ja saa ainakin joidenkin sisuksissa kutittelemaan jokakeväisen innon siivota ja vaihtaa hailakoiden sävyjen tilalle jotain värikästä.

Keväisen muikea auringonpaiste oli herätellyt tänään monet liikkeelle tavallista aikaisemmin. Rapaisia autoja olikin omani lisäksi runsaasti liikkeellä, kun ajelimme Helsingin läpi kohti kirkkoa. Paluumatkalla rantareiteillä tungeksi paljon tyylikkäämpiäkin menopelejä, joiden kuljettajien uudenuutukaiset peiliaurinkolasit välkehtivät kilpaa auringon kanssa. Itse tunsin oloni melkoiseksi harmaavarpuseksi pesua kaipaavan autoni ratin takana silmiä siristellessäni. "Kylläpä näyttävät itsetietoisilta ja ylpeiltä", paheksuin mielessäni. "Tuskin he kirkossakaan käyvät, kun ovat autonsakin ehtineet kiillottaa noin hienoiksi. Eivät varmaan muuta mietikään kuin ulkonäköään ja muuta kamalan pinnallista. Vaikka mielelläni minäkin päivittäisin autoni ja aurinkolasini yhtä muodikkaiksi", kitkuttelin itsekseni. 

Kateuden kipinät saivat kuitenkin yksi kerrallaan sihahtaa sammuksiin, kun aloin miettiä vain vähän aikaisemmin päättyneen jumalanpalveluksen viestiä Jumalan rakkaudesta. Minkälaista sanomaa Jumala haluaisi minun välittävän vastaantulijoille? Muistin samassa sarjakuvan, jota poikani olivat juuri edellisiltana tutkailleet. Siinä mies lukee lyhtypylvääseen liimatusta lapusta: "Jeesus rakastaa sinua." Kuva toistuu kolme kertaa samanlaisena, ja välissä mies toteaa hämmästyneenä: "Minuako muka?" Puhekupla taivaasta toistaa lyhtypylvään lapussa näkyvän kohdan: "JEES" Poikiemme mielestä sarjakuva oli niin kiva, että he toistelivat sitä monta kertaa peräkkäin. Äidinsydämeni suli lämmöstä, kun kuuntelin lapsen kirkkaan äänen toistavan: "Jeesus rakastaa sinua. Jeesus rakastaa sinua. Jeesus rakastaa sinua. Jees!" Eikö se ole juuri se asia, minkä toivoisin painuvan lähtemättömästi poikieni sydämeen? Eikö se ole juuri se asia, jonka pitäisi olla minullekin kaikkein tärkein ja rakkain? Eikö se ole juuri se asia, jota minäkin saisin olla kertomassa toisille? Eikö minun kuuluisi miettiä jokaista vastaantulijaa katsoessani: "Jeesus rakastaa sinua! Jeesus rakastaa sinua! Jeesus rakastaa sinuakin!"

Ja myös minua, jonka syntisyys heijastui niin kirkkaasti silmiin vastaantulijan aurinkolaseista.

Armollisen Vapahtajamme valoa pian alkavaan uuteen viikkoon,
toivoo Outi

  

Aallokossa

Pelko läikähtää iholla kuin tumma aalto --

En huuda tyhjään, vaan huudan sinun puoleesi, Herra. Kun aallot vyöryvät ylitseni, sinä olet minun kanssani. Sinä tuet minua ja varjelet uskoani. Sinä kuulet huutoni ja autat minua. En ole yksin tässä aallokossa. Olen sinun käsissäsi. Sinä tiedät, missä on tyyntä ja milloin on minun vuoroni laskea rantaan ja päästä rauhaan. Sinä olet minun voimani, rohkeuteni, luottamuksen lähteeni. Annat minulle äänen huutaa puoleesi. Annat minun tuntea nimesi. Annat minun luottaa sinuun.

Siksi, siksikö viet minut läpi myrskyn, että oppisin yhä lujemmin huutamaan apua sinulta ja turvautumaan sinun voimaasi --

En huuda tyhjään, vaan huudan sinun puoleesi, Herra, auttajani ja pelastajani. 

  

Hyvä voittaa

Olen jo pitkään pyöritellyt mielessäni (ja blogin luonnosteksteissä) jutturaakiletta toivosta. Toivo on alkanut omassa elämässä tulla yhdeksi sananmukaisesti kantavaksi teemaksi, ja nyt olen päässyt tekemään sen parissa myös palkkatyötä. Autamme erilaisissa pulmallisissa tilanteissa olevia lapsia ja perheitä. Työkaverini sanoin yksi tärkeimmistä tehtävistämme on tuoda ja pitää yllä toivoa. "Nyt on hankalaa, mutta yhdessä pääsemme kyllä tästä eteenpäin." Tuomme toivoa siihen, että hyvä lopulta voittaa hankaluudetkin.

Kristittynä toivo merkitsee minulle juuri tätä. Hyvä aivan varmasti lopulta voittaa. Se on melko paradoksaalisesti katsomista siihen, mikä ei vielä näy, mutta mikä on silti varmaa. "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." (Hebr. 11: 1) 

Ja hyvä aivan varmasti voittaa! Usein maailma yrittää antaa täystyrmäyksen tällaiselle toivolle. "Sen kun näkisi! Enkä usko, ennen kuin näen! Ei elämässä ole varmaa kuin vain verot ja kuolema." Näemme elämässä, toiset työelämässäkin, niin paljon pahaa. Sitä on ihmisten teoissa, ihmisten välisissä suhteissa, ihmisissä itsessään. Keskustelin juuri tänään mielentilatutkimustenkin parissa työskennelleen tuttuni kanssa pahuudesta. Joskus ihmisten teot tuntuvat niin pahoilta, että on vaikea uskoa kenenkään ihmisen pystyvän sellaiseen. Kysellään, missä Jumala oli, kun Hän salli kaiken tapahtua. Vastuu ihmisjärjen ylittävästäkin pahuudesta haluttaisiin sysätä leveämpiä harteita painamaan. Eikä ihmisiä hämmennä vain toisten pahuus. Omakin omatunto voi käydä päälle pahemmin kuin yleinen syyttäjä. "Kuka pelastaisi minut tästä kuoleman ruumiista?" parahti Paavalikin syntiensä painon alla. Siksi onkin niin "uskomattoman" hienoa, minkälaisen toivon Jumala antaa!

Joh. 16: 19 Jeesus huomasi heidän tahtovan kysyä häneltä ja sanoi heille: "Sitäkö te kyselette keskenänne, että minä sanoin: 'Vähän aikaa, niin te ette minua näe, ja taas vähän aikaa, niin te näette minut'?

20 Totisesti, totisesti minä sanon teille: te joudutte itkemään ja valittamaan, mutta maailma on iloitseva; te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuva iloksi.

21 Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan.

22 Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne.

23 Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni."

Usein toivoon liitetään ajatus tuonpuoleisesta ja siitä, että taivaassa ei ole enää mitään pahaa eikä surullista, ei syntiä eikä huonoa omaatuntoa kuormittamassa mieltä. Eikä olekaan. Kristillinen toivo ei kuitenkaan ole vain ajatus siitä, että sitten kerran kaikki on paremmin. Hyvä nimittäin on jo voittanut! Jumala rakastaa tätä syntien jäytämää maailmaa niin paljon, että Hän tuo toivon jo tähän hetkeen. Aina, kun Jeesus nostaa syntisen epätoivon suosta ja antaa elävän toivon, hyvä voittaa. Aina, kun joku saa kristillisen kasteen lohdutuksekseen, hyvä voittaa. Aina, kun Raamatun sana saa herättää ja helliä, hyvä voittaa. Aina, kun saamme ehtoollisessa vastaanottaa rakkaan Vapahtajamme ruumiin ja veren leivässä ja viinissä ja saamme syntimme anteeksi, hyvä voittaa. Aina, kun Jumala synnyttää uskoa ja tekee työtään meissä armonvälineiden kautta, hyvä voittaa. Meillä on AINA toivoa.

Se, minkä Jeesus lupaa, on varmaa. "Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." (Joh. 16: 33)

Toiveikkaana, 
 Outi

"Kuka pitää halpana pienten alkujen päivän?" Sak. 4: 10

Kaamoslaulu

Kärsin pimeydestä. Olen niin "valonherkkä", että tarvitsen yöksi pimennysverhot ja toisaalta päiviin valoa. Aamut lähtevät tahmeasti käyntiin, jos on kovin pilvistä ja hämärää. Päivien pidentyessä olen alkanut jo haaveilla kesästä (vähän malttamattomana mietin, että tulisi jo), etelänlomasta, Italian hehkuvasta auringosta, kaikesta valoisasta ja piristävästä. Vielä en ole saanut hankituksi kirkasvalolamppua, mutta ensi syksyn ostoslistalle se on nyt kyllä tulossa.

Syksyn ja talven pimeydessä ei ole oikein muuta haittaa kuin se, että synkkyys vetää mielenkin matalaksi ja väsyttää. Siksi en voinut kuin hymyillä, kun joskus löysin Raamatusta ihanan konkreettisen ja elämänläheisen lauseen: "Suloinen on valo, ja silmille tekee hyvää nähdä aurinkoa." Niinpä.

Raamatussa puhutaan muutenkin paljon valosta. Siellä valo tietysti tarkoittaa muutakin kuin näkyvää sähkömagneettista säteilyä ja fotonien aistimista. Valo kuvaa esimerkiksi pyhyyttä, synnittömyyttä, Jeesusta, uskoa, viisautta. Jostain syystä monet niistä Raamatun kohdista, jotka jäivät nuorena mieleen, ja jotka edelleen ovat hyvin rakkaita, puhuvat valosta. "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus." (Jes. 9:2) "Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun. Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi", niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä; yö valaisisi niin kuin päivä, pimeys olisi niin kuin valkeus." (Ps. 139: 9-12) "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. -- Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, mutta pimeys ei sitä käsittänyt. -- Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttaan, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja Hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Joh. 1: 1, 4-5, 14) "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus." (Joh. 8: 12) "Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä, ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa." (Matt. 5: 14-16)

Valaisevia kohtia löytyy edelleen: "Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule. -- Sentähden on oikeus meistä kaukana, eikä vanhurskaus saavuta meitä; me odotamme valoa, mutta katso, on pimeä, aamunkoittoa, mutta vaellamme yön synkeydessä. Me haparoimme seinää pitkin niinkuin sokeat, haparoimme niinkuin silmiä vailla; me kompastelemme sydänpäivällä niinkuin hämärässä, me olemme terveitten keskellä niinkuin kuolleet." (Jes. 59: 1-2, 9-10) "Moni sanoo: "Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?" Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus." (Ps. 4: 6) "Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina." (Ef. 5: 8) "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." (1 Joh. 1: 7) "Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa." (2 Kor. 4: 6) 

Nykyään varsinkin työaamuina herään todella aikaisin. Aamuhämärissä olen alkanut miettiä usein kastettani. Se on hyvä tapa aloittaa uusi päivä. Onhan se uusi alku, ja joka aamu saan aloittaa uuden armon antamin voimin. Tänään kastepohdiskelusta syntyi pieni kaamoslaulu, jonka taidan liittää vähän kuin tiivistelmäksi tähän blogitekstin loppuun: "Kasteessani vedit minut kuoleman varjon maasta valon valtakuntaan. Valossasi näen pyhyytesi, syntisyyteni, armollisuutesi. Näen tehdä hyvää toisille. Näen määränpääni, jossa ei ole enää mitään pimeyttä, koska kirkkautesi valaisee täydeltä terältä."

"Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti." (Ilm. 22: 5)

Siunattua valoa alkavaan viikkoon,

toivoo Outi

P.S. Ihanalle miehelleni kiitos luvasta lainata hänen ottamaansa kaamoskuvaa.

 

Me

Olin tänään ensimmäistä kertaa varmaankin puoleen vuoteen seurakuntamme nuorten aikuisten illassa. Tiiviit opintoni eivät antaneet syksyllä mahdollisuutta siihen, mutta nyt oli sitten sitäkin mukavampaa päästä taas mukaan. Pelkästään se, että jutellaan ja kuullaan opetusta, on hienoa, isolla porukalla vielä. Mutta parasta oli kyllä illan päätteeksi rukoilla: "Isä meidän, joka olet taivaissa -- Anna meille anteeksi meidän syntimme -- äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta -- ." Rukoilimme samalla sekä itsemme että toistemme puolesta. Siskot ja veljet yhdessä. Me. Se on hienoa se.
 
Siunatkoon rakas ja armollinen Vapahtajamme kaikkia meitä.