Varjojen maan Valo

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus." (Jes. 9: 2)

Joulu on tulossa. Monet kaipaavat lunta valaisemaan maisemaa. Useille pihoille on laitettu jouluvaloja tuikkimaan pimeään iltaan. Eino-, Oskari- ja Seija-myrskyt ovat monien muiden kotien lisäksi katkoneet myös meiltä aina sähköt ainakin vähäksi aikaa, ja pilkkopimeässä olemme sytytelleet kynttilöitä sähkövaloja korvaamaan.

Edellisiltana sanoimme iltarukouksen jo hämäräksi laitetussa lastenhuoneessa. Kun olin jo lähdössä, poikani tarjoutui sytyttämään valot uudelleen, jotta näkisin kävellä ulos huoneesta. Sanoin, ettei tarvitse, koska näen kulkea ovelle, jonka takaa kajastaa valoa. Se muistutti minua Jeesuksesta, jota kuvataan monissa kohdin Raamatussa valona. Ymmärsin, ettei ole väliä, vaikka ympärillämme olisi kuinka pimeää tahansa. Valo näyttää meille, mihin suuntaan kulkea; sen Kristus-oven, jonka takaa kajastaa taivaan valkeus.

"Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." (Jes. 9: 6)

Hän tulee valoksi sydämemme pimeään. Hän peittää syntimme kirkkaudellaan ja valaisee meille joulun todellisen merkityksen. Siitä riittää iloa ja rauhaa kaikelle kansalle.

Kaamosaikana ei ole kovin ihmeellistä, että monen vauhti hidastuu ja elimistö kytkeytyy säästöliekille. Itsellänikin ajatus alkaa kulkea verkkaisemmin eivätkä luovuuden kukat jaksa puhjeta esille samaa tahtia kuin kesäkeleillä. Olen hieman surullisena joutunut toteamaan, mitä tämä aiheuttaa bloginpidolle yhdessä työ- ja kotikiireisiin yhdistettynä. Kovin vähiin ovat jääneet tämänkin alkutalven tekstit. Blogini on kuitenkin tarkoitus tuottaa iloa, eikä surua, sekä lukijoilleen että minulle sitä kirjoittaessani, joten minun on nyt aika vetäytyä talviunille blogin kirjoittelusta, ja jos niin on hyvä, herätä uudelleen naputtelemaan kevätauringon kutitellessa sisuksia.

Toivon sinulle oikein lämmintä ja rauhoittavaa joulun aikaa. Vietetään sitä parhaassa seurassa läheistemme ja parhaan Ystävämme kanssa Raamatun ihanien sanojen ympäröiminä ja siunaamina.

Rauhalliseen jouluun minua johdattelee tänä vuonna suomalaisin voimin sovitettu ja EMO Ensemblen Pasi Hyökin johdolla esittämä vanha joululaulu Tuo armon valkokyyhky (M. Praetorius, sov. J. Sandström). 

Tulkoon sinullekin rauhallinen joulu.

Korttien kertomaa

Olen levittänyt pöydälle pinon vanhoja joulukortteja. Ajattelin tehdä askarteluliikkeessä näkemäni mallin mukaisesti kierrätyshengessä vanhoista korteista uusia. Nyt katselen vuosien varrella saamiani kortteja ja mietin, raaskisiko niitä sittenkään leikellä uusien korttien somisteiksi. Katselen joulutähtiä, seimiasetelmia, tonttuja, joulukuusia, talvimaisemia, käsintehtyjä kynttilöiden kuvia ja jouluilon toivotuksia. Korttien eteen on nähty paljon vaivaa. Kääntelen kortteja, luen tekstejä ja muistan lämmöllä jokaista kortin lähettänyttä. Katselen hieman haikeana, kuinka moneen eri osoitteeseen olemme saaneet joulukortteja. Useampi on käännetty postin kautta uuteen osoitteeseen. Tänäkin vuonna osa korteista taitaa tulla perille mutkan kautta.

Samalla mietin, miten siunattuja olemme olleet, kun itse Joulun lapsi on löytänyt joka joulu luoksemme. Missä osoitteessa olemmekaan asuneet, aina Hän on etsinyt tiensä sydämiimme. Miten suuresti Hän onkaan nähnyt vaivaa, jotta meillä olisi todellinen jouluilo. Miten rakkaudentäyteisiä joulutervehdyksiä Hän tuokaan meille sanansa ja pyhien sakramenttien kautta. Värikkäämmin kuin joulukortit konsanaan Hän maalaa eteemme kuvan rakastavasta Isästä, joka antoi oman Poikansa maailmaan meidän hyväksemme. Miten siunattuja olemme, kun Hän saapuu luoksemme yhä uudelleen!

Päätän olla saksimatta vanhoja joulukortteja, ovathan ne minulle rakkaita muistoja, ja siksi olen ne tähänkin asti säilyttänyt. Jouluun kuuluu muutenkin paljon vanhaa ja rakasta. Joulun sanomakin on aina sama, mutta silti se on joka joulu, ja joka päivä, myös uusi ja tuore. Kuin oliivipuun lehti, jonka kyyhkynen toi pitkän odotuksen jälkeen Nooan arkin pimeyteen. Jumala ei ole unohtanut meitä. Hänen armonsa on joka aamu, vielä tänäänkin, uusi. Hän tuli itse lapseksi, jotta meistä voisi tulla Hänen lapsiaan. Hän rakastaa meitä yhä, ja juuri siksi mekin saamme ja haluamme olla levittämässä Hänen rakkauttaan. Se on valo, joka loistaa meille pimeässä kulkeville. Se valo johtaa kotiin.

Siksi teen tänäkin vuonna ihan uusia kortteja, jotka monin eri tavoin kertovat joulun ilosanomasta. Valosta, rakkaudesta, lämmöstä, siitä ihmeellisestä joulun lahjasta, joka ei lakkaa hämmästyttämästä ja hämmentämästä. Ja joka silti on ihmeellisen tosi.

Rakkaan Mamman joulukorttiinsa lainaamin laulun sanoin:

"Tulkoon joulu. Tulkoon juhla todellinen.
Tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Silloin joulu luonamme on.
Joulu on taas!"