maanantai 16. joulukuuta 2013

Varjojen maan Valo


"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus." (Jes. 9: 2)

Joulu on tulossa. Monet kaipaavat lunta valaisemaan maisemaa. Useille pihoille on laitettu jouluvaloja tuikkimaan pimeään iltaan. Eino-, Oskari- ja Seija-myrskyt ovat monien muiden kotien lisäksi katkoneet myös meiltä aina sähköt ainakin vähäksi aikaa, ja pilkkopimeässä olemme sytytelleet kynttilöitä sähkövaloja korvaamaan.

Edellisiltana sanoimme iltarukouksen jo hämäräksi laitetussa lastenhuoneessa. Kun olin jo lähdössä, poikani tarjoutui sytyttämään valot uudelleen, jotta näkisin kävellä ulos huoneesta. Sanoin, ettei tarvitse, koska näen kulkea ovelle, jonka takaa kajastaa valoa. Se muistutti minua Jeesuksesta, jota kuvataan monissa kohdin Raamatussa valona. Ymmärsin, ettei ole väliä, vaikka ympärillämme olisi kuinka pimeää tahansa. Valo näyttää meille, mihin suuntaan kulkea; sen Kristus-oven, jonka takaa kajastaa taivaan valkeus.

"Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." (Jes. 9: 6)

Hän tulee valoksi sydämemme pimeään. Hän peittää syntimme kirkkaudellaan ja valaisee meille joulun todellisen merkityksen. Siitä riittää iloa ja rauhaa kaikelle kansalle.

Kaamosaikana ei ole kovin ihmeellistä, että monen vauhti hidastuu ja elimistö kytkeytyy säästöliekille. Itsellänikin ajatus alkaa kulkea verkkaisemmin eivätkä luovuuden kukat jaksa puhjeta esille samaa tahtia kuin kesäkeleillä. Olen hieman surullisena joutunut toteamaan, mitä tämä aiheuttaa bloginpidolle yhdessä työ- ja kotikiireisiin yhdistettynä. Kovin vähiin ovat jääneet tämänkin alkutalven tekstit. Blogini on kuitenkin tarkoitus tuottaa iloa, eikä surua, sekä lukijoilleen että minulle sitä kirjoittaessani, joten minun on nyt aika vetäytyä talviunille blogin kirjoittelusta, ja jos niin on hyvä, herätä uudelleen naputtelemaan kevätauringon kutitellessa sisuksia.

Toivon sinulle oikein lämmintä ja rauhoittavaa joulun aikaa. Vietetään sitä parhaassa seurassa läheistemme ja parhaan Ystävämme kanssa Raamatun ihanien sanojen ympäröiminä ja siunaamina.

Rauhalliseen jouluun minua johdattelee tänä vuonna suomalaisin voimin sovitettu ja EMO Ensemblen Pasi Hyökin johdolla esittämä vanha joululaulu Tuo armon valkokyyhky (M. Praetorius, sov. J. Sandström). 

Tulkoon sinullekin rauhallinen joulu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti