Tämä 11.9. on erikoinen päivä. Se on painunut lukemattomien ihmisten muistiin suuren surun päivänä. Samalla se on meidän perheellemme myös suuren ilon päivä. Se on nimittäin nuoremman tenavamme nimipäivä. Tänään sitä juhlittiin syömällä iltapalan jälkeen hillomunkkeja ja muistelemalla sitä päivää, kun meidät on kastettu. Silloin saimme nimemme ja kaikkea muutakin hyvää. Tenavat saivat kertoa, mitä kaikkea meille on annettu kasteessa. Hienosti muistivatkin: usko, synnit anteeksi, Pyhä Henki, liitto Jumalan kanssa, se ettei ole syntejä (pyhyys), uusi elämä. Sitten vielä autoin, että päästään taivaaseenkin, eli ikuinen elämä. Luettiin Katekismusta selittävästä Kristinopista, että kasteessa meidät on puettu Jeesuksen pyhyyteen, joka peittää meidän syntisyytemme ja kaikki tekemämmekin synnit. Ollaan Jumalan edessä ihan puhtaita.
Lopuksi rukoiltiin Isä meidän -rukous ja Herran siunaus. Hämmästyin, kun tämän kasteaiheisen jutustelun kautta Isä meidän -rukoukseen avautui taas aivan kuin monta uutta ovea, joista lähestyä tätä tuttuakin tutumpaa rukousta:
Isä meidän (kasteen kautta olet tullut Isäksemme ja me sinun lapsiksesi),
joka olet taivaassa,
pyhitetty olkoon sinun nimesi (joka lausuttiin yllemme kasteessa)
tulkoon sinun valtakuntasi (niin kuin se tuli meidän luoksemme kasteessa ja yhä valtakuntasi laajenee sen kautta)
tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa (ja tämä hyvä tahtosi varmasti tapahtuu aina, kun lapsi kastetaan ja tulee omaksesi)
anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme (ja anna kasteen olla osa jokapäiväistä hengellistä leipäämme)
ja anna meille meidän syntimme anteeksi (niin kuin jo annoit kasteessa)
niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet (koska kasteen kautta loit ja yhä luot meihin tällaista uutta elämää)
äläkä saata meitä kiusaukseen (vaan varjele meitä kasteen lahjoilla)
vaan päästä meidät pahasta (pahasta omastatunnosta, epäuskosta ja kuolemasta, teithän niin jo kasteessamme)
sillä sinun on valtakunta (ja me kasteen kautta sinun valtakuntaasi)
voima ja kunnia iankaikkisesti (kasteen kautta mekin pääsemme olemaan luonasi aina ja saamme katsella rakastavia kasvojasi ilman pelkoa, syntiä ja kuolemaa. Kiitos, että annat tämän kaiken meille armostasi lahjana, aivan kuten kasteemmekin!)
Aamen (totisesti, näin on!)
Näin sitä annetaan ymmärrystä sellaisellekin, joka ei aina ole osannut nähdä, kuinka suuri lahja kaste on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti