Tasapainoilua

Olipa ihana herätä taas aurinkoiseen aamuun! Syksy tuoksuu ja harmaitten päivien jälkeen hehkuukin luonnossa taas jotenkin kirkkaammissa väreissä.

Aikaisin aamulla ehdin myös tuumailla, miten monet muutkin asiat ovat alkaneet näyttää selkeämmiltä. Viimeisimmän vuoden aikana olen saanut käydä vähän erilaisesta näkövinkkelistä läpi elämääni ja uskoani. Neljän vuoden kotiäitiyden jälkeen olen alkanut nähdä taas selvemmin, millainen olen myös muissa "rooleissani" opiskelijana, seurakunnan jäsenenä, taide- ja luontoelämyksien etsijänä, miniänä, tyttärenä, siskona, ystävänä, keskustelijana, kuuntelijana ja itsekin toisinaan olkapäätä kaipaavana. 

Myös usko ja uskovaisuus on saanut ainakin jossain mielessä selkeämmän roolin elämässäni. Olen vauvasta asti saanut kasvaa luterilaisen seurakunnan jäsenenä, ja siksi monet uskon perusasiat ovat olleet jo pitkään mukanani. Ajatuksissani on ollut selvänä esimerkiksi se, että "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa" (Room. 3:23-24) ja että "Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien" (1 Joh. 2:2). Tämähän on aivan valtava ilosanoma ja lohdutus syntiselle. Kuitenkin hankalia elämäntilanteita ja uskonkysymyksiä läpikäydessäni olen saanut oppia ottamaan uskon vielä aikaisempaakin henkilökohtaisemmin. Se ei ole vain jotakin yleistä tietoa Jeesuksen elämästä ja teoista, eikä vain ihmiskunnan kollektiivisen syntikuorman tunnustamista ja uskomista yleiseen vanhurskauttamiseen. Sehän on Tuomaan sanoin sitä, että Jeesus on "minun Herrani ja minun Jumalani", minun pelastajani.


Muistan, miten joskus teininä istuin kirkossa ja mietin ihan tosissani synnintunnustuksen aikana, että mitäköhän tässä nyt tunnustaisin, kun ei mitään kummempaa tule mieleen. Tietysti pari helmasyntiä roikkui usein mukana, mutta muuten oli jotenkin vaikea nähdä omaa syntisyyttään. Tässä kasvaminen ja yhä uudelleen omaan syntisyyteensä havahtuminen ei ole ollut mitenkään kivaa, mutta se on avannut silmät näkemään myös ristin Kristuksen henkilökohtaisemmin. Hän kärsi, ettei minun enää tarvitsisi kärsiä syntieni alla. Mikä siunaus onkaan ihan tavallisen arjen keskellä muistaa, että Jeesus varmasti rakastaa myös minua. Hän ihan henkilökohtaisesti lahjoitti armonsa minulle kasteessa. Hän ihan henkilökohtaisesti antaa itsensä minulle ehtoollisessa. Usein Hän antaa myös löytää sellaisia Raamatun kohtia ja kuulla sellaista opetusta, joka puhuttelee ihan henkilökohtaisesti juuri minua juuri siinä elämäntilanteessa ja niissä uskonkysymyksissä, joiden kanssa painiskelen.


Tällainen uskossa ja sen henkilökohtaisuudessa kasvaminen ei ole mitenkään lineaarisen suoraviivaista. Itse koen sen jonkinlaisena tasapainotteluna epäuskon ja epätoivon välillä (ja näitä molempia Jumala sanoo vihaavansa). Joskus evankeliumi on mielessäni ihan selkeänä, mutta oma syntisyys ei. Toisinaan syntisyytensä tiedostaa musertavan selvästi, vapauttavan evankeliumin henkilökohtaisuutta taas ei. Välillä sitten kyllä saa tuntea olevansa turvallisessa tasapainossakin. Yksi ystäväni lohdutti sanomalla, että me kristityt kyllä tasapainotellaan kuin suuren pallon päällä horjuen, mutta Jumalalla on narunsa, jolla pitää meidät pystyssä - tai jolla nostaa horjahtanut takaisin.

Ihme

Tee ihmeesi minussa, Herra,

sytytä jäinen sydän.

Peitä mennyt ja luo minussa uutta.

Tee eläväksi kivinen mieli,

tee ikuiseksi mureneva majani.

Päästä lentoon maahan painettu,

nosta siivetön tuuleen.

Tule, kodittoman Isä,

tule, yksinäisen Ystävä,

tule, elämän Henkäys.

Tee ihmeesi minussa, Herra,

Eläväksitekijäni.

Through raindrops

"We pray for blessings, we pray for peace
Comfort for family, protection while we sleep
We pray for healing, for prosperity
We pray for Your mighty hand to ease our suffering
And all the while, You hear each spoken need
Yet love us way too much to give us lesser things

Cause what if Your blessings come through raindrops
What if Your healing comes through tears
What if a thousand sleepless nights are what it takes to know You're near
What if trials of this life are Your mercies in disguise?

We pray for wisdom, Your voice to hear
And we cry in anger when we cannot feel you near
We doubt your goodness, we doubt your love
As if each promise from Your Word is not enough

 --

When friends betray us
When darkness seems to win, we know
That pain reminds this hearts,
That this is not, this is not our home...

--

What if my greatest disappointments,
Or the aching of this life,
Is the revealing of a greater thirst this world can't satisfy. --"

Laura Story: Blessings

Vaikka en ehkä voikaan mennä takuuseen tämän laulajan kaikista kappaleista, oli tässä sanoituksessa jotain hyvin rehellistä ja puhuttelevaa. Kun äsken etsin lauluun sopivaa Raamatun kohtaa, löysin Jeesuksen sanat opetuslapsilleen: "Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."(Joh.16:33 - kannattaa lukea koko luku!)

Siunausta sateiseen päivään!

Pelko pois!

Yllätin itseni tykkäämällä Tuure Kilpeläisen & Kaihon Karavaanin uuden Erämaa-levyn singlestä Pelko pois: http://youtu.be/2hQYtXsQOs8. En tiedä, miten uskonnollispainotteiseksi tekijät ovat itse levyään ajatelleet, mutta ainakin minua kyseinen kappale muistutti luottamaan Häneen, joka varmasti kantaa - silloinkin, kun elämän epävarmuus pelottaa. "Minä pelkään elämää, entä jos sen sauma pettää -- Ilman verkkoa ja valjaita kaadun kohti valoa."

Toinen minulle viime aikoina tärkeäksi tullut kappale on ruotsinkielinen hengellinen laulu Frukta inte - Älä pelkää. Sen sanat todella lohduttavat uskonsa heikkouden ja elämän hankaluuksien kanssa painivaa ja haikea sävelmä houkuttelee improvisoimaan. Laulun tekijää on selvästi inspiroinut tämä Raamatun kohta (Jes. 41: 10): "Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä." Ja samma på svenska: "Frukta inte, för jag är med dig, var ej modfälld, för jag är din Gud. Jag styrker dig och jag hjälper dig, jag håller dig uppe med min rättfardighets högra hand."

Frukta inte (säv. ja san. tuntematon) 

http://www.noteflight.com/scores/view/c5e435548ea745a5f5d6a5f148f3128511a8a1b0
 

1. Frukta inte, jag är med dig! (frukta = pelätä, olla huolissaan)
viskar Herren mild och god. (viska = kuiskata)
Kära barn, nu hellre gläd dig, (gläda sig = iloita, ilahtua)
och gå fram med tröstfullt mod! (tröstfullt = lohdutettu)

2. När din synd dig så förskräcker (förskräcka = pelästyttää, kauhistuttaa)
att du ej kan tro min nåd, (nåd = armo)
se hur blodet övertäcker (täcka = peittää)
all din skuld, ditt överdåd! (skuld = syyllisyys; dåd = paha teko)

3. Står du hjälplös och förlägen, (förlägen = neuvoton)
utan kraft till helig strid, (strid = taistelu)
se på blodet, det är vägen
till förlåtelse och frid! (förlåtelse = anteeksianto)

4. Hur än fienderna larmar, (fiende = vihollinen; larma = meluta, pauhata)
får på mig du barnsligt tro!
Som ett barn i moderns armar
skall hos mig du finna ro!

5. Jag i sjukdom är din hälsa
och i brist ett rikt förråd. (brist = puute, förråd = varasto)
Från allt ont skall jag dig frälsa, (frälsa = pelastaa, vapauttaa)
jag, din broder, full av nåd.

6. Kan du ej min röst förnimma, (förnimma = havaita, aavistaa)
är jag nära dig ändå.
Ja, i nödens tyngsta timma (nöd = puute, hätä)
skall jag vid din sida stå.

7. Efter stormen kommer friden,
snart är livets kamp förbi,
snart är mödans dag förliden, (möda = vaiva, vaivannäkö; förliden = mennyt)
och du står fullkomligt fri. (fullkomligt = täysin)
 

8. Fri från synd och sorg och smärta, (smärta = kipu, tuska, kärsimys)
fri från allt som tryckt dig här, (trycka = ahdistaa)
fri att med ett lättat hjärta (lätta = huojentaa)
leva, lova, fröjdas där! (lova = kiittää, ylistää)

9. Fröjda dig i hoppet redan,
tro mitt fasta löftesbrev! (fast = varma; löfte = lupaus)
Jag som burit straffet, svedan, (straff = rangaistus; svedan = polttava kipu)
jag är med dig. Hör och lev!

Ja taas mennään! :D 

Perheopinnot

Opiskelen sivuaineena perheopintojen opintokokonaisuutta, jossa perehdytään perheen käsitteeseen ja perheisiin eri näkökulmista. Yhtenä tenttikirjana luen Perheen vuosisata - Perheen ihanne ja sivistyneistön elämäntapa 1800-luvun Suomessa -kirjaa. Mielenkiintoisesti suomalaisten perheiden historiaan kietoutuvat mm. "vanhaluterilaisuus", luterilainen kolmisäätyoppi, katekismusten huoneentaulut ja yliopistoissa opetettu siveysoppi.


"Perheopintoja" riittää joka päivälle kyllä ilman tenttikirjojakin. Tässä muutama makupala sovellettavaksi omaan elämään ja ihmissuhteisiin:
"Viha virittää riitoja, mutta rakkaus peittää rikkomukset kaikki." (Sananlaskut 10:12)
"Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa." (Sananlaskut 14:30)
"Lempeät sanat ovat mesileipää --." (Sananlaskut 16:24)
"Aloittaa tora on päästää vedet valloilleen; herkeä, ennen kuin riita syttyy." (Sananlaskut 17:14)
"Joka hillitsee sanansa, on taitava, ja mielensä malttava on ymmärtäväinen mies.
Hullukin käy viisaasta, jos vaiti on; joka huulensa sulkee, on ymmärtäväinen." (Sananlaskut 17:27-28)
"Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo." (Sananlaskut 27:17)
"Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä." (Sananlaskut 27:19)


Siunausta!

Elämän leipää

Eilisessä ehtoolliskirkossa nälkäinen sai taas elämän leipää ja väsynyt levätä Herran sylissä. Hän kantaa tälläkin viikolla ja lupaa: "Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti." On ihana tietää, että koskaan ei tarvitse olla ihan yksin.


 Lisäsin blogiini sivun Psalmeja särkyneelle. Sieltä voi lukea monia puhuttelevia, lohduttavia ja minulle viime aikoina rakkaaksi tulleita Psalmeja. Tarkoitukseni olisi pikku hiljaa lisäillä tänne myös lauluja, runoja ja valokuvia. Olisi hienoa kuulla, jos jokin blogissani koskettaa myös sinua.


Ja nyt takaisin arkeen. Siunausta!

Jaakobinpainia

Muistan joskus harmistuneeni, kun useassa peräkkäisessä saarnassa käsiteltiin kristityn ahdistuksia. Itselläni elämä sujui monin tavoin mallikkaasti, ja mietinkin, enkö saa olla iloinen senhetkisestä onnesta. Oli minullakin tietysti elämässä myös sellaisia asioita, joiden paremmaksi muuttumista rukoilin. Taisin ajatella hieman siihen tapaan, että kun tarpeeksi pyydän, niin ainakin jotkin asiat lopulta järjestyvät niin kuin toivon. Monet palaset elämässäni loksahtelivatkin kohdalleen ihmeellisen helposti, ja olin siitä hyvin kiitollinen. Jopa niin kiitollinen, että olin siitä salaa hieman ylpeä. Osasinhan minä nähdä elämässäni monia kiitoksen aiheita ja muistin niistä kiittää. Jumalalla, joka tietää ajatuksetkin, oli kuitenkin jotain sanomista minulle.

Aluksi en edes huomannut, kuinka asiat alkoivat muuttua. Ensin tuli pientä epävarmuutta, sitten suurempia pettymyksiä. Rukoilin ja pyysin, että Jumalan hyvä tahto tapahtuisi. Tiesin, ettei Jumala välttämättä tahdo samaa kuin minä, mutta uskoin asioiden lopulta kääntyvän parempaan. Ikäviä asioita ilmaantui kuitenkin lisää. Lopulta mietin säikähtäneenä ja itkuisena, mitä tapahtuu, jos asiat eivät tästä enää käännykään. Jumala on jo ottanut joitakin lahjojaan pois. Mitä jos Hän ottaakin yksi kerrallaan pois kaiken minulle tärkeän? Muistin joskus ylpeästi ajatelleeni, että vaikka minun onkin vaikea tehdä elämässäni suurempia päätöksiä, olen kuitenkin hyvä sopeutumaan siihen, mitä tapahtuu. Mitä jos Jumala nyt testaisi, olenko todella niin sopeutuvainen ja kiitollinen kuin luulin olevani?

Kirpeän kipeää teki israelilaisten erämaavaelluksen vaiheista lukeminen. 4. Moos. 11:4-6: ”Niin israelilaisetkin rupesivat jälleen itkemään, sanoen: "Voi, jospa meillä olisi lihaa syödäksemme! Me muistelemme kaloja, joita söimme Egyptissä ilmaiseksi, kurkkuja, meloneja, ruoholaukkaa, sipulia ja kynsilaukkaa. Mutta nyt me näännymme, sillä eihän täällä ole mitään; emme saa nähdäkään muuta kuin tuota mannaa." Kuulin siinä oman ääneni. Jumala oli huolehtinut, että kaikista elämässäni tapahtuneista muutoksista huolimatta, ja osittain juuri niiden kautta, minulla oli yhä kaikkea tarvitsemaani. Paljon enemmänkin kuin mitä välttämättä olisin tarvinnut. Silti olin nurissut ja ollut tyytymätön. Maalliset huolet olivat täyttäneet mieleni. En ollut luottanut siihen, että Jumalalla on aivan kaikki tiedossa ja hallinnassa. Olin viisastellut ja yrittänyt järjelläni selittää Jumalan toimintaa, ja samalla epäilin Jumalan hyvyyttä minua kohtaan. Olin katkerasti ajatellut, että ehkä Hän ei enää rakasta minua samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ehkä Hän haluaakin vain rangaista minua, kun ottaa hyviä asioita elämästäni pois. Jospa Hän onkin todennut, että en ole vielä tarpeeksi kärsivällinen, joten Hän antaa yhä odottaa asioiden selviämistä. Eikä kärsivällisyyteni todellakaan ollut huippuunsa hioutunut, vaan aloin olla väsynyt odotteluun. Tunsin olevani kuin junaradan seisakkeella, josta toiset kyllä nousivat omiin juniinsa ja jatkoivat matkaansa, mutta minun piti yksin jäädä odottamaan.

Ihmeellisesti Jumala johdatti minut Vanhan Testamentin peilin eteen kohtaamaan omat epäonnistumiseni ja epäuskoni. Nöyrryin Hänen väkevän kätensä alla. Ehkä koskaan aikaisemmin en ollut nähnyt syntejäni yhtä selvästi enkä tuntenut yhtä musertavaa syyllisyyden painoa. En todellakaan kelvannut Jumalan edessä. Ei minulla ollut Hänelle mitään hyvää annettavaa, vaikka olin kuvitellut lähes 30 vuoden uskontaipaleella tulleeni edes vähän paremmaksi. Taivaallinen Isäni opetti minulle oikeaa jumalanpelkoa ja nöyryyttä Hänen pyhien kasvojensa edessä. Aloin ymmärtää paremmin, mitä katumus tarkoittaa. Monet Psalmien kohdat puhuttelivat. Minulle avautuivat uudella tavalla myös sanat Psalmissa 130: ”Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua pelättäisiin.” Olin aikaisemminkin iloinnut evankeliumin hyvästä sanomasta, mutta olin alkanut unohtaa, minkä vuoksi sitä tarvitsen. Nyt janosin armoa, synninpäästöä ja ehtoollista.

Syntisyyteeni havahtuminen oli pelottavaa. Jumala antoi minulle kuitenkin myös rohkeutta uskoa, ettei minun tarvitse yrittää peitellä pahuuttani, ei itseltäni eikä Jumalalta. Hän haluaa, että näen ja myönnän tehneeni syntiä. Näin Hän voi tyhjentää minut omahyväisyydestäni ja vääränlaisesta itsevarmuudesta. Eikä Jumala jätä minua tyhjäksi, vaan armonvälineidensä kautta täyttää minut omalla hyvyydellään.

Suurena apuna ja tukena näiden asioiden läpikäymisessä oli kaksi läheiseksi tullutta ihmistä, uskonveljeni ja -sisareni. Lempeästi ja kärsivällisesti he selvittivät kiperiä kysymyksiäni, kertoivat omista uskonkipuiluistaan ja jakoivat kanssani evankeliumin ihania helmiä. Heidän avullaan sain ymmärtää, että ehkä Jumala ei halunnut testata kärsivällisyyttäni ja sopeutumiskykyäni. Ehkä Hänen tarkoituksenaan olikin näyttää, että en ole tarpeeksi kärsivällinen, en sopeudu kaikkeen enkä myöskään osaa olla kiitollinen kaikesta. Aikaisemmin oli tietysti ollut helppoa olla kiitollinen. Mikäs siinä kiitellessä, kun asiat tuntuivat olevan hyvin. Vaikeampi pala nieltäväksi ovat ikäväntuntuiset asiat, saati sitten niistäkin kiittäminen. Kuten monet Psalmien kirjoittajat, myös minä sain ahdistusten kautta sydämeeni tilaa uudelle luottamukselle ja kiitollisuudelle.

Kaikessa hyvässä jäämme kuitenkin vajaiksi ja olemme ystäväni sanoin ”kuin konkurssissa” Jumalan edessä. Välillä mieltäni sivaltaa ajatus, että Jumalalla on nyt kyllä tullut kanssani raja vastaan eikä hän enää voi jaksaa antaa minulle anteeksi. Ainoa turvapaikkani on Jumalan lupauksissa. Jeesus on jo tehnyt kaiken valmiiksi. Hän on varmasti sovittanut kaikki menneet ja vielä tulevatkin syntini. Hän lupaa: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12:9).

Uskossa ja ahdistuksissa on minulla edelleen opittavaa ja nöyrtymisen paikka koko loppuelämäksi. Yhä uudelleen Vapahtaja muistuttaa, että vain tyhjissä käsissä on tilaa Hänen lahjoilleen. Yhä uudelleen Jumala horjuttaa minua, jotta kaatuisin – Hänen syliinsä. Hänen varaansa saan jäädä juuri niin heikkona kuin olen. Ja mitä elämässäni sitten tapahtuukin ja miltä se sitten tuntuukaan, kaikella tapahtuvalla Jumala haluaa varmasti vahvistaa uskoani, muistuttaa siitä, mikä on kaikkein tärkeintä ja vetää minua luoksensa.