maanantai 31. joulukuuta 2012

Hiljaa muuttaa vuodet kulkuaan


Hiljaa muuttaa vuodet kulkuaan
Ei ole veljeksiä ne, ehkä serkuksia vaan
Kuin käsiala ne ajan mittaan muotoutuu
kirjain kirjaimelta - tasaisemmaksi kai
Välillä kyllä jokin sana kääntyy väärin päin
ja joskus tuntuu, että jonkin rivin yli hypättiin
Päätöskappale on vielä kirjoittamatta
Johtakoon Jumala kynän kulkua
viimeiseen pisteeseen
ja sen yli 


Onnea uuteen vuoteen Vapahtajamme hellässä huolenpidossa!

Rakkaudella, 
Outi    
 

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulun ihme





Päivän Sana 25. joulukuuta 2012 "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." Jes. 9: 6


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluyötä kohti




Tänä vuonna olemme astelleet kohti joulua monellakin lailla eri tavoin kuin aikaisempina vuosina. Tietysti jouluvalmisteluihin on taaskin kuulunut niin joulukoristeiden, korttien kuin pipareidenkin tekoa, joulukalenterin luukkujen avaamista, lahjatoiveiden miettimistä ja joulusiivousta. Suurin osa valmisteluista vain jäi aivan viime tinkaan, koska jouduin opiskelujeni vuoksi olemaan niin paljon pois kotoa ennen joululomaakin. Toisaalta vietämme ensimmäistä kertaa omaa perhejoulua, joten puuhaakin on ollut runsaammin. Kaiken lisäksi olemme juuri ennen joulunpyhiä sairastuneet yksi kerrallaan, joten on ollut pakko hidastaa vauhtia ja hiljentyä.

Odotettua, perheemme näköistä joulua valmistellessa olemme päässeet puhumaan aikaisempaa vapaammin myös joulun sanomasta. Haastavat vuodet jättivät jälkensä: ne hitsasivat perheemme tiiviimmin yhteen, ja toisaalta myös tiiviimmin kiinni Raamatun sanaan. On valtavan suuri lahja, että voimme nykyisin koko perheen kanssa yhdessä lukea Raamattua ja ottaa vastaan niitä suuria lahjoja, joita Jumala haluaa sanansa kautta tuoda meille. Perheen elämä on paljolti jakamista, ja saman uskon jakaminen on jotain, mistä saa kyllä olla todella kiitollinen. Minulle on myös ollut aina hirvittävän iso kynnys puhua kenenkään kanssa mistään uskonasioista, mutta oma perhe on auttanut ylittämään sen kynnyksen yhä uudelleen. Toivoisin, että voisin omalta osaltani olla välittämässä lapsillemme mallia siitä, että usko kuuluu arkeen ja siitä voi jutella ihan kuin muistakin asioista. Usko ei ole vain ulkoa opittua pään tietoa tai sydämen yksityisomaisuutta, vaan se on ihan tavallisessa elämässä turvautumista Jeesuksen sovitustyöhön ja kulkemista Hänen vierellään kohti uutta ja vielä melko tuntematonta ikuisuutta.

Tämän joulun odottaminen on eronnut aikaisemmista vielä yhdellä tavalla, nimittäin joululaulujen suhteen. Tavallisesti olen käynyt ainakin yhdessä joululaulukonsertissa ja laulamassa kauneimpia joululauluja, ja olen soittanut sekä radiosta että hyvin kotikutoisesti pianolla ja nokkahuilulla omasta mielestäni kauneimpia joululauluja. Tänä vuonna kaikista näistä on jäänyt selvä vajaus. Blogini lukija Maria pyysi joulukuun alkupuolella linkkejä kauniisiin joululauluihin, ja lupailin ainakin listaa sellaisista. Kaikilla on varmasti oma makunsa joululaulujenkin suhteen, oma musiikkimakuni on pikku hiljaa kypsynyt klassisempaan suuntaan. Kauneimmissa joululauluissa musiikki ja sanat kuvaavat koskettavasti sitä, mitä Jeesus on meidän edestämme tehnyt kaikessa rakkaudessaan.

Pieni lista kauniita joululauluja a'la Outi:

Cantique de Noël / Minuit, chrétiens! / O Holy Night / O helga natt / Oi jouluyö (suomeksi todella kaunis esim. Johanna Rusasen levyllä Joulun valoa = Julens Ljus vuodelta 2001)
J. S. Bachin adventtimusiikki, joulukantaatit ja jouluoratorio
Veni, veni Emmanuel / O come, o come Emmanuel 
Away in a Manger (ehdottomasti lapsikuoron esittämänä)
O Little Town of Bethlehem
The First Noel
Hark! The Herald Angels Sing
Mary's Boy Child
God Rest Ye Merry Gentlemen
Joy to the World / Riemuita saa
O Divine Redeemer
What Child is This
It Came Upon a Midnight Clear
O Du fröhliche / Oi, sä riemuisa (alunperin sisilialainen laulu)   
Adeste Fideles / O Come All Ye Faithful / Juhlimaan tulkaa / Nyt riemuiten tänne
Gaudete
In Dulci Jubilo
Gloria in exelsis Deo / Angels We Have Heard on High
Il Est Né 
Es ist ein Ros' entsprungen
Himlen i min famn 
Jouluhymni (Rauhaa, vain rauhaa)
Tulemme, Jeesus, pienoises 
Mä kanssa paimenten (Kuusiston versio) 
 
Kaunis uusi ei-hengellinen joululaulu on Vesa Pentin säveltämä Metsän joulu.

Aivan joulun alla tutustuin myös itselleni aivan uuden, Chanticleer-lauluyhtyeen musiikkiin. Chanticleerin nettisivuilla on tilattavissa ja myös kuunneltavissa valtavasti todella upeaa joulumusiikkia. En valitettavasti enää löytänyt sieltä kokoamaani joululaululistaa, mutta sivustoon kannattaa ehdottomasti tutustua! http://www.chanticleer.org/index.php/

Yksi puhuttelevimpia joululauluja on ollut jo pitkään listan ensimmäinen Oi jouluyö, jota olen itsekin päässyt laulamaan nuorisokuorossa komeaäänisen miessolistin kanssa. Laulussa tiivistyy upeasti joulun koko sanoma, eikä päähenkilönä ole vain seimen lapsi, vaan maailman Vapahtaja. Alkuperäisiä ja englanninkielisiä sanoja pääsee lukemaan esimerkiksi täältä.

Jäädään juhlimaan Vapahtajamme syntymäjuhlaa Hänen armonsa ja rakkautensa ympäröiminä! Siunattua joulua ja valoa uuteen vuoteen 2013!

Toivoo Outi   

torstai 20. joulukuuta 2012

The Greatest Gift of All


 
There are many songs about the Christmas season
About the holiday with family and friends
and the presents we want to give to show how much we care

But the greatest gift of all is something you can have
It's the love of Christ that has been wrapped in the pages of Holy Scripture
and has been given to us for free

So, don't keep yourself waiting! Open it today!
There you have the Greatest Gift of all!

There are many songs about the Christmas season
About joy and gladness we wish will last
Still we know that everything in us is vanishing 
 
But the greatest gift of all is something that never fades away
It's the Son of God who paid the highest price for us
and wrapped us in His eternal love

There we have the Greatest Gift of all!
 It really is worth keeping and sharing and rejoicing! 


Joh 3: 16 "For God so loved the world that he gave his one and only Son, 
that whoever believes in him shall not perish but have eternal life."


Merry Christmas!


P.S. Thanks Pr. Brockwell for your help with this! I still made some changes, so I'm responsible for all the vocabulary and spelling mistakes found ; P

maanantai 10. joulukuuta 2012

Lapsen suusta




Taas sai äiti kuulla totuuden lasten suusta.

Oltiin luettu edellisiltana poikien kanssa Mark. 10: 17-31. Seuraavana päivänä ruokapöydässä käytiin seuraavanlainen keskustelu, jossa Ä niin kuin äiti tuntui olevan aina askeleen poikia jäljessä: 

P1: Miten kirahvi pääsee neulansilmän läpi?
Ä: ?? !! No se on varmaan aika vaikeaa.
P1: Se luultavasti kävelee sen yli.
Ä: Ja vaikeaa se on kamelillekin, kun sillä on ne kyttyrätkin. Pääseeköhän se neulansilmän läpi?
P1: No ei. Sen on yhtä vaikeaa mennä siitä kuin rikkaan päästä taivaaseen.
Ä: !! Niin, eihän se siitä mahdu.
P2: Ei niin. Ja rikkaat ei pääse taivaaseen.
Ä: ?! No mitäs Jeesus tarkoitti sillä rikkaalla?
P2: Sellaista, jolla on paljon rahaa.
Ä: No sitäkin. Sellaista, joka luottaa rahaansa eikä Jumalaan. (yritystä selittää asiaa lasten kielellä) No voikos rikas mitenkään päästä taivaaseen?
P2: Jos se uskoo Jeesukseen.
Ä: !! Niin, jos se tuntee syntinsä ja uskoo, että Jeesus on antanut ne anteeksi.
P2 poistuu, P1 sanoo: Mä tunnen synnit ja uskon Jeesukseen.
Ä: !!! Se on tosi ihana asia. Jumala on antanut meille Raamatun sanan ja kasteen kautta uskon sydämeen ja kaikki synnit anteeksi, ja niin mekin päästään taivaaseen. -- No kukas meidät pelastaa, pelastetaanko me itse itsemme vai Ju--
P1: Jumala!

Vavahduttavaa kuulla tällaista uskontunnustusta nelivuotiaan suusta.  Ja miten yksinkertaisen selkeää on tuo lapsen usko. Sellaistahan sen pitäisi olla meillä kaikilla, ei filosofista viisastelua vaan sydämen varmaa luottamusta. "Totisesti minä sanon teille: Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." (Mark. 10: 15) Toisaalta: "Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta." (Room. 10: 17) Taas kerran äidille näytettiin, ettei Raamatun lukeminen lasten kanssa mene hukkaan, koska "Jumalan sana on elävä ja voimallinen." (Hebr. 4: 12) Sitä kertasin eilen myös Isosta katekismuksesta 3. käskyn selityksestä, johon pääsee kätevästi myös tästä.


Olemme rukoilleet poikien kanssa ennen Raamatun lukemista yleensä näillä sanoilla, jotka opin itse lapsena seurakuntamme kesäleirillä: "Rakas Jeesus, anna meille kuulevat korvat ja ymmärtävä sydän, että me kuullaan sinun sanaasi ja uskotaan, mitä siinä haluat kertoa meille." Aikuisenkin ylpeä sydän tarvitsee jatkuvaa muistutusta siitä, että emme ole mestareita, vaan Mestarin oppilaita. Häntä saamme opetuslasten lailla huutaa avuksi kaikessa hädässä, rukoilla, kiittää ja ylistää. Siunatkoon meitä hellästi rakastava Opettajamme sanansa ja antakoon sen synnyttää uskoa, toivoa ja rakkautta pienten ja isompienkin ihmisten sydämissä meillä ja muualla. Olehan siunattu sinäkin!
 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Pakkassäässä





"Kun maass´ on hanki ja järvet jäässä
ja silmä sammunut auringon,
kun pääsky pitkän on matkan päässä
ja metsä autio, lauluton,
käy lämmin henkäys talvisäässä,
kun joulu on, kun joulu on."


Täytyy tunnustaa, että en ole mikään perinteisten suomalaisten joululaulujen fani. Mieluiten kuuntelen vanhoja brittiläisiä, ranskalaisia ja amerikkalaisia joululauluja, joissa parhaimmillaan kohtaavat vangitseva tunnelma, kiinnostava melodia ja joulun iloista sanomaa korostavat vahvat sanat. Monista suomalaisista joululauluista ainakin jokin näistä puolista jää uupumaan.

Tänään mielessäni on kuitenkin soinut perinteistäkin perinteisempi Otto Kotilaisen ja Alpo Noposen joululaulu "Kun joulu on". Sen sanat ja vähän surumielinen tunnelma sopivat niin hyvin juuri tähän hetkeen. Pihan pakkassäiden lisäksi olen nimittäin viime viikkoina käynyt kovaa painia jääkylmän sydämeni kanssa. Olen ollut itsekäs ja toisille kateellinen. Olen saanut itsekin paljon hyvää mutta olen ollut kylmä kiittämään siitä. Suurimpina murheinani on ollut se, että olen ollut "viileä" Raamatun lukemista kohtaan ja kaiken lisäksi Raamattua lukiessani olen kohdannut ajatuksissani ihan jatkuvasti epäilyä. On ollut vaikea uskoa Raamatun todenmukaisuuteen ja toisaalta Jumalan ja Hänen vihansa ja rakkautensa todellisuuteen. Haluaisin olla varma niistä, mutta näenkin olevani hyvin heikko uskossa. Minun on ollut vaikea puolustautua näitä kiusaajan houkutuksia vastaan, kun olen ollut niin haluton luottamaan siihen, että Jumala kyllä on tarpeeksi voimakas pitämään minut uskossa ja pelastamaan minut silloinkin, kun tunnen itseni voimattomaksi uskomaan. Viime viikolla syntieni tunnustaminen pastorille ja saamani synninpäästö sekä sunnuntainen ehtoollinen antoivat levätä Vapahtajan armossa. Mutta ei paini siihen päättynyt.

Taas eilen illalla luin kylmän viileästi ja vähän nyrpeästi Luukkaan evankeliumin kuudetta lukua. Ei oikein huvittanut, mikään ei oikein kolahtanut, oli aika kalsea fiilis. Pyysin kyllä, että Jumala antaisi sanansa puhua minullekin. En voinut kuin ihmetellä, kun sekä Jeesuksen todella väkevät että todella lempeät sanat vain kimpoilivat kovaa mieltäni vasten. Jatkoin kylmissäni, sydän jäässä, lukemista, kunnes yksi kohta kalautti jään halki. "Hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille." (Luuk. 6: 35) Siinä tulivat suorat sanat. Tiesin olevani kiittämätön ja paha. Mutta Jumala on hyvä. Minulle kiittämättömällekin. Siinä samassa sydämeni jää suli kyyneliksi. Ymmärsin taas kerran, että minun ei tarvitse ensin muuttua hyväksi ja synnittömäksi, että kelpaisin pyhän Jumalan edessä. Jeesuksen takia kelpaan ihan tällaisenaan. Minä olen syntinen, mutta Jeesus oli ja on hyvä minun puolestani. Jos minun pitäisi ensin muuttaa itseni ja elämäni hyväksi ja synnittömäksi, ennen kuin Jumala rakastaisi minua, jos se olisi tippaakaan minusta kiinni, olisin teologituttuni sanoin suoraa päätä matkalla helvettiin. Minut on kuitenkin jo kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja puettu Hänen pyhyyteensä rakkaudella, joka varmasti ulottuu peittämään kaiken minunkin pahuuteni. Jeesus on jo pelastanut minut, se on jo tehty, kaikki on jo valmiina (Joh. 19: 30, Luuk. 14: 17)!  "Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. -- Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta." (Room. 5: 6, 8-9)

"Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen (vaikka minä en olekaan sen arvoinen!), että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." (1 Tim. 1: 15) Ei ole epäilystäkään siitä, ettenkö olisi syntinen. Ihan yhtä varmaa on siis sekin, että Jeesus tuli pelastamaan myös minut, ja ihan kaikki meidät syntiset ihmiset, ja tekemään eläviksi meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme ja synteihimme (Ef. 2: 5). Siksi silloinkin, kun sydämeni on jääkylmä ja syntisyyteni tuntuu ylitsepääsemättömän suurelta, yli kaiken ulottuu lempeä ja lämmittävä Jumalan armo.  "Laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi." (Room. 5: 20)


"Siks mieli hellä on kristityllä,
kun joulu on, kun joulu on."


Rauhallista adventtiaikaa ja lepoa Jumalan lupauksissa,
toivoo Outi


P.S. Löysin huikean hyvän tekstin kaikille "painijoille" Lutherin Isosta katekismuksesta. Isä meidän -rukouksen 6. kohdan selityksen pääsee lukemaan vaikkapa täältä.

 

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kimallusta

Talvi tuli pohjolaan ja etelään, ja kaikki näyttää taas niin kauniilta kimaltavassa lumipeitossa. Voisikohan olla sopivampaa taustaa tähän päivään kuin puhtaanvalkoinen maisema? Toivon sinulle valoisaa uuden kirkkovuoden alkua ja ensimmäistä adventtisunnuntaita kera kauniin musiikin. Tulkoon joulu, tulkoon Joulun lapsi, O come Emmanuel!

O Come, O Come Emmanuel versio 1 

O Come, O Come Emmanuel versio 2 

O Come, O Come Emmanuel versio 3 (todella kaunis!)


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Anteeksi

Anna meille anteeksi,
meille, jotka kaipaamme sinua
mutta juoksemme sinua pakoon 
meille, jotka etsimme sinua
mutta epäilemme tienviittojasi
meille, jotka pyydämme johdatustasi
mutta eksymme omille teillemme
ja sotkeudumme omiin jalkoihimme
Armahda meitä!


Voi Herra,
miten paljon syntiä
teemme sinua vastaan
joka päivä!
Anna meille anteeksi,
sillä me emme edes tiedä,
mitä me teemme!


1 Joh. 1:
5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.


Anteeksi - ja kiitos!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Totta vai tarua


          Ole minulle, Jeesus, totta 
          Ei pelkkiä kauniita sanoja ja vavahduttavia kuvia 
          Ei pelkkiä tunteita tai turtumusta 
          Ei pelkkää mennyttä, ei pelkkää haavekuvaa tulevasta
          Ole minulle totta tänään 

          Sinä Tietoisuus, Totuudellisuus, Elämys
          Anna varmuus siitä, että Olet

          Ole tukeva pohja uskolleni
          Kallio jalkojen alla meille,
          jotka vaellamme elämän juoksuhiekassa
          Upoksissa syvemmällä kuin uskommekaan
          Kädet ja jalat jähmettyneinä
          Silmät ja korvat täynnä, suu supussa
          Nosta, puhdista, avaa minut
          ottamaan vastaan sanasi
          Tule luokseni ja puhu elämä minuun
          Kosketa kivettynyttä sydäntäni

          eikä mikään ole niin kuin ennen 
          paitsi Sinä,
          jonka nimi on ”Minä olen"
          joka pysyt samana
          ja olet totta
          tänään, historiassa ja ikuisuudessa

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Tänä iltana



Nostan silmäni korkeuteen.  
Mistä tulee minulle apu?
Apu tulee minulle häneltä, 
joka on tehnyt taivaan ja maan,
sinulta, 
Herrani Jeesus Kristus.

Sinuun minä luotan ja rukoilen sinua,
sinuun minä tukeudun ja rukoilen sinua,
sinuun minä uskon ja rukoilen sinua,
Herrani Jeesus Kristus.

Sydämeni on tyyni ja levollinen  
sinussa, Vapahtajani.
Sydämeni kiittää ja iloitsee 
 kaikista lahjoistasi,
Herrani Jeesus Kristus.

Rauhassa minä käyn levolle ja nukun,
sillä sinä yksin annat minun elää turvassa,
Herrani Jeesus Kristus.


Tätä rukoillessa olivat mielessä psalmit 4, 13, 16 ja 121

torstai 22. marraskuuta 2012

Herra X

Olen taas saanut viettää reilun viikon "opintovapaata" kotona. Harvinaista herkkua reissuopiskelijalle, että saa syödä iltaruuan perheen seurassa, jutella miehen kanssa kasvotusten ja laittaa poikia nukkumaan muutenkin kuin viikonloppuna. Aamuisin talon hiljennyttyä olen ennen opiskelupuuhien aloittamista ottanut aikaa rentoutumiselle teemukin äärellä radiota kuunnellen. 

Nyt parina aamuna olen kanavia kelatessani jäänyt pieni hämmentynyt hymy kasvoillani kuuntelemaan Yle X:n aamujuontajien juttuja. Tiedä sitten, miten paljon joulu heitä muuten kiinnostaa, mutta korviapunoittavan vitsailun lomassa on tullut ihan mielenkiintoistakin ajateltavaa Jeesuksen syntymäjuhlasta. Tänään jutunjuurta väännettiin paavin sopivasti joulumarkkinoille julkaisemasta uudesta kirjasta, jossa kuulemma väitetään, ettei pyhän perheen seurana tallissa olisi ollut härkää eikä aasia, niin kuin perinteisesti on kuvattu. Itse eläinasia ei herättänyt blogiini sopivaa keskustelua, mutta muu jutustelu antoi ajattelemisen aihetta ensimmäisen joulun todellisuudesta. Juontajien hupailu kylän väen vieroksuvasta suhtautumisesta Joosefiin, joka oli menossa naimisiin "aviotonta lasta" kantavan Marian kanssa, osui varmaankin tahattomasti ihan oikeaan. Me, toisin kuin Joosefin naapurit, olemme oppineet ulkoa, että Jeesus "sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta". Varmasti kysymys Jeesuksen isyydestä herätti naapurustossa paheksuntaa ja ihmettelyä, tarvitsihan Joosefkin tästä enkelin suoran vakuutuksen. Luultavasti Joosef ja raskaana ollut Maria molemmat kohtasivat epäilyä ja hyljeksimistä, mihin menivätkin, vaikka varmasti pyrkivät kertomaan, miten ihmeellisesti asiat todella olivat. Olen itse miettinyt, olisiko tämä ollut osaltaan syynä siihen, ettei heille "löytynyt sijaa" Beetlehemistäkään.

Aika meheviä juttuja radiopersoonat saivat aikaan myös tästä majoituskysymyksestä. Meillehän varmasti yksi ensimmäisiä jouluevankeliumista ja joulukuvaelmista mieleen jääneitä asioita on se, että vastasyntynyt Jeesus kapaloitiin ja laitettiin nukkumaan seimeen eli eläinten syöttökaukaloon. Vaikka joskus kyllä on puhuttu siitä, että talli oli kolkko eikä varmasti nykyisiä hygienia- ja mukavuusvaatimuksia täyttävä, silti näkymä ensimmäisestä joulusta on jotenkin kiiltokuvamainen. Vauva nukkuu rauhallisesti seimessä, enkelit laulavat ja paimenet rientävät kumartamaan vastasyntynyttä Kuningasta. Tosielämä on kuitenkin tässäkin tapauksessa ollut vähän karumpi, mitä juontajat ehkä huomaamattaankin vähän valaisivat. Tuskinpa matkanteko aasin selässä on ollut viimeisillään raskaana olevalle Marialle kovin mukavaa. Muistan itse, kuinka vauvaa odottaessa pienetkin töyssyt tuntuivat todellakin luissa ja ytimissä, vaikka ajoin ihan hyvin jousitetulla autolla. Perillä Beetlehemissä Marian synnytys alkoi olla jo todella lähellä, matka oli varmasti kiihdyttänyt supistuksia ja tehnyt olon tukalaksi. Millainen hätä ja hämmennys Marian ja Joosefin mielessä mahtoi olla, kun majapaikan etsintä ei näyttänyt tuottavan tulosta? Vaikka he luottivatkin Jumalan apuun, eivät he etukäteen tienneet, niin kuin me nyt, miten heidän kävisi. Heitäkin koeteltiin, ja myös autettiin. Voisin kuvitella, että tallissa Joosef pyrki tekemään Marian olon mahdollisimman mukavaksi, mutta olisiko hänkään ollut niin moderni, että olisi pidellyt Mariaa kädestä ja pyyhkinyt hikeä hänen otsaltaan synnytyksen aikana? Eiköhän tämä ensisynnyttäjä synnyttänyt yksin, ilman kätilöä ja kivunlievitystä, seuranaan vain näkymätön enkelijoukko ja lupaus syntyvästä Vapahtajasta. Eivätkä Joosef ja Maria etukäteen tienneet, miten monenlaisiin käänteisiin he joutuisivat pienen Jeesus-pojan kanssa, Itämaan viisaiden lahjat mukanaan pakenemaan yötä vasten kohti vierasta maata ja pakolaisten elämää, ja että he kuitenkin palaisivat sieltäkin takaisin kotiin Jumalan siunaus mukanaan.

Joulu on niin täynnä todellista ihmettä ja ihmeellistä totta, ettei ole ihme, miten se jaksaa kiehtoa mielikuvitustakin yhä edelleen. Kunpa se saisi olla totta meille jokaiselle! Kunpa ensimmäinen joulu saisi tulla mielessämme vuosi vuodelta yhä elävämmäksi, syntyihän silloin ihmiseksi elävä Jumala, Immanuel, "Jumala meidän kanssamme"!

 

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kotimatkalla

Asumme sen verran syrjäkylillä, että tavallisesti taitamme matkat omalla autolla. Eilen minulla oli menoa mieheni työpäivän aikana, eikä siis autoa käytössä, joten kokeilin ensimmäistä kertaa reippailla reilun kolmen kilometrin matkan lähimmälle bussipysäkille. Mikäs siinä raittiissa ilmassa viuhtoessa. Lämmin kyllä tuli. Menomatkan bussikyyti vei aikamoiselle Kirkkonummen kiertoajelulle, mutta kenties sen inspiroimana katselinkin paluumatkan tutumpia maisemia vähän uudella tavalla. Pysäkiltä kotiin päin kävellessä tulin tuumailleeksi tällaisia (sekä tavalliseen että taivaalliseen kotiini liittyen):



Näen kotini, vaikka se onkin vielä kaukana. Joskus se näkyy kokonaan, joskus vain osittain. Ylämäen laelta näen sen kaikkein parhaiten. Välillä jokin maisemassa tai mutkassa peittää kokonaan näkyvyyden kotiini. Siellä se kuitenkin on. En osaa sanoa, kuinka monta askelta kotiin on, enkä tiedä, milloin olen puolimatkassa, mutta joka askeleella tiedän olevani aina vähän lähempänä. Mutkan jälkeen kodin näkeminen antaa voimia jatkaa matkaa, vaikka en vielä perillä olekaan.

Turvallista kotimatkaa, ystävä, nähdään viimeistään Kotona!


 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Tositarina

Kaikki alkoi siitä, kun ihan ymmärrettävästä syystä en päässyt jumalanpalvelukseen kahteen viikkoon. Eikä siinä vielä mitään, eihän neljätoista päivää mikään mahdoton väliaika ole. Joskus sellaisellakin tahdilla yritettiin pärjätä. Voihan Raamattua ja hartauskirjoja ja saarnoja lukea itsekin, laulaa virsiä ja rukoilla. Se vain ei pidemmän päälle riitä, ei minulle ainakaan. Tarvitsen tarpeeksi aikaa ja tarpeeksi läheistä läsnäoloa Rakkaani kanssa, muuten suhteemme alkaa omalta puoleltani voida huonosti. Niin nytkin. Alamäkeen mentiin kiihtyvällä vauhdilla. 

Yhtenä päivänä annoin sitten itselleni luvan tehdä sellaista, minkä aivan hyvin tiedän vääräksi. Olen sen jo niin monta kertaa käynyt Jumalan edessä läpi, ettei siinä pitänyt olla mitään epäselvää. En vain välittänyt siitä. Eikä tämä kerta tietenkään tehnyt poikkeusta; kun annoin pirulle pikkusormen, se vei taas koko käden. Ilkkui vain mennessään, että "minähän sanoin, hähhähhää, olisihan sinun tämä pitänyt jo tietää!" Kadutti ja kovasti. Mitäpä sitä muuta voisi kuin katsoa peiliin, kun huomaa ihan tietoisesti tehneensä väärin. Oma moka. Muutenkin näin taas kipeän selvästi, mitä omassa sydämessäni on, miten konkreettisesti rikon Jumalan tahtoa vastaan ajatuksissani, sanoissani ja teoissani, koko elämässäni ja olemisessani. Jumalan armoa oli, etten kokonaan luovuttanut ja antanut mennä, kun kerran oli mennäkseen, vaan sain kääntyä ja katua ja muistaa Jeesuksen sanat: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen." Laki sai moukaroida ja jättää tienposkeen, josta tämä laupias nasaretilainen nosti kyytiinsä ja vei sunnuntain ehtoolliskirkkoon hoidettavaksi ja aloittamaan jälleen ihan puhtaalta pöydältä.  

Sainkin kaiken, mitä ikinä voin tarvita. Silti arkea kohti lähtiessä kummastelin, aivan kuin jotain puuttuisi: olin kuin huollosta tullut auto, jonka ajovaloista vasta toinen oli saatu palamaan. 

Eilen illalla sai armo sitten kirkastua oikein toden teolla. Maistelin Jesajan kirjan sanoja: "Sinä teet minut terveeksi; anna minun elää. Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa." Järki harasi vastaan, mutta ei mahtanut mitään. Valo alkoi voittaa. Minua oli vaivannut armon sanojen jano. Nyt sain taas juoda elävää vettä. "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä. -- Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!" -- Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta. -- Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? -- Minä johdan vedet korpeen, virrat erämaahan, antaakseni kansani, minun valittuni, juoda."  

En voinut lakata lukemasta, niin vahvasti nämä sanat puhuttelivat juuri sillä hetkellä juuri minua, langennutta ja lunastettua, Jumalan seurakuntaan kuuluvaa, Hänen omaansa: "Mutta et ole sinä, Jaakob, minua kutsunut, et ole sinä, Israel, itseäsi minun tähteni vaivannut -- et, vaan sinä olet minua synneilläsi vaivannut, rasittanut minua pahoilla töilläsi. Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista. -- Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. -- Koska olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan, annan minä ihmisiä sinun sijastasi ja kansakuntia sinun hengestäsi. Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; minä tuon sinun siemenesi päivän koiton ääriltä, päivän laskemilta minä sinut kokoan. Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä - kaikki, jotka ovat otetut minun nimiini ja jotka minä olen kunniakseni luonut, jotka minä olen valmistanut ja tehnyt. Tuo esiin sokea kansa, jolla kuitenkin on silmät, ja kuurot, joilla kuitenkin on korvat. -- Mikä sanoo: "Minä olen Herran oma", mikä nimittää itsensä Jaakobin nimellä, mikä piirtää käteensä: "Herran oma", ja ottaa Israelin kunnianimeksensä. Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: -- Älkää vavisko älkääkä pelätkö. Enkö minä aikoja sitten antanut sinun kuulla ja sinulle ilmoittanut, ja te olette minun todistajani: Onko muuta Jumalaa kuin minä? Ei ole muuta pelastuskalliota, en minä ketään tunne. -- Muista tämä, Jaakob, ja sinä, Israel, sillä sinä olet minun palvelijani. Minä olen sinut valmistanut, sinä olet minun palvelijani: en minä unohda sinua, Israel. Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi niin kuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut. Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee, riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun -- sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa." 

Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, kuinka suloiset ovat Vanhan testamentin ennustusten sanat Jeesuksesta! "Minä herätin hänet vanhurskaudessa, ja minä tasoitin kaikki hänen tiensä. Hän rakentaa minun kaupunkini ja päästää vapaiksi minun pakkosiirtolaiseni ilman maksua ja lahjusta, sanoo Herra Sebaot. -- Israelin pelastaa Herra iankaikkisella pelastuksella, te ette joudu häpeään ettekä pilkan alaisiksi, ette ikinä, hamaan iankaikkisuuteen saakka. -- Ainoastaan Herrassa - niin pitää minusta sanottaman - on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan. Herrassa tulee vanhurskaaksi kaikki Israelin siemen, ja hän on heidän kerskauksensa." (Lainaukset Jes. 38-45)

Miten mahtavaa oli herätä aamuvarhaisella samoissa ajatuksissa: Jeesus on sovittanut kaikki minun syntini! Niin yksinkertaista, niin helposti unohtuvaa, niin vapauttavaa! Opiskelija-asuntoni pimeässä huoneessa sai loistaa ihana valo. Mikä voisi enää painaa mieltä, kun Jeesus on rakas Vapahtajani! Mikä voisi pelottaa, kun hänen kauttaan pääsen varmasti taivaaseen! Mikä oma erehdys ja synnin mustaama teko voisi jättää Jumalan Pojan teot varjoonsa? Mikä voisi enää erottaa minut Jumalan rakkaudesta, joka on suurempi kaikkea! Heikko olen ja heikoksi jään, mutta Kristus onkin minun vanhurskauteni! Ja se on tosi se!

Hänessä hyvää yötä - ja huomenta!


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isä on tärkeä!

Onnea kaikille uusille ja vanhoille isille! Onnea kaikille tuleville isille! Onnea kaikille niille, jotka haluaisivat tulla isäksi! Onnea tasapuolisesti kaikille miehille! Te olette tarpeen!

Koko kansan psykiatri ja lapsiasiantuntija Jari Sinkkonen on nostanut uudessa kirjassaan esille jälleen tärkeän ja ajankohtaisen aiheen, tällä kertaa isät
. Useimmat meistä ovat saaneet isältään paljon muutakin kuin puolet perimästään. Isät ovat kuitenkin keskenään erilaisia ja toteuttavat isyyttään hyvinkin erilaisin tavoin. Jari Sinkkonen painottaa, että isä ei ole lapselle koskaan merkityksetön; hän voi auttaa lapsiaan kasvamaan tasapainoisiksi ihmisiksi! Eikä siihen vaadita ihmeitä, vaan arkista yhdessäoloa. Kunpa kaikki isät saisivat muistaa, miten tärkeitä he ovat lapsilleen!

Sijaitsipa oma isämme jatkumolla läsnäolevat – poissaolevat isät missä tahansa, hän on joka tapauksessa jättänyt meihin jälkensä. Emme olisi tällaisia ilman isäämme. On hyvä miettiä myös sitä, minkälaisen jäljen itse jätämme lapsiimme. Monet ihan pienetkin asiat, ikävät tai mukavat, vahvistuvat toistuessaan. Onkin selvää, että niin vanhempina kuin omien vanhempiemme lapsina tarvitsemme anteeksiantamusta ja anteeksiantamista, ihan joka päivä.


Jari Sinkkonen puhuu myös siitä, että nyky-Suomessa ”Isyyttä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi”. Tämä tarjoaa haasteen kaikille miehille. Vaikka omia lapsia ei vielä tai mahdollisesti koskaan olisi, miehellä on monia mahdollisuuksia toimia ”raamikkaana” miehen mallina lapsille. Olen varmasti aika jäävi sanomaan näin, mutta ihailen silti oman mieheni toimintaa omien ja muiden lasten kanssa. Hän näyttää selkeästi, että mies voi tarjota lapsille rajat, rakkautta ja remuamista. Sellaisen miehen isänpäiväkortti ei voikaan alkaa muilla kuin eräillä maailman kauneimmilla sanoilla: ”Isi on kiltti.”


Iloista isänpäivää taivaallisen Isämme turvissa!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Aamun dramatiikkaa

Nukuin pitkästä aikaa makeasti korvatulppien suojin. Dramatiikka taisikin siirtyä uniini, joista viimeiseksi näkemäni päättyi kuin elokuvan loppukohtaus: Huimien vaiheiden jälkeen ilmaan jäi leijumaan vain palanen ruutupaperia, jossa luki: "Synnit poissa".

Herättyäni tuntui ihan hyvältä ja rauhoittavalta tehdä ristinmerkki ja rukoilla. Vielä paljon paremmalta tuntui avata Raamattu ja huomata sitä lukiessa, miten paljon uutta ihan tuttukin kohta voi antaa. Ihana lähteä vapautettuna vielä luennolle ja sitten viikonloppuvapaalle.

Sadas blogitekstini saakin päättyä samoihin Jesajan kirjan puhutteleviin sanoihin luvuissa 52-54 (ehdottomasti yksi lempikohdistani Raamatussa):

2 Pudista päältäsi tomu, nouse istuimellesi, Jerusalem; irroita kahleet kaulastasi, sinä vangittu tytär Siion.
3 Sillä näin sanoo Herra: Ilmaiseksi teidät myytiin, rahatta teidät lunastetaan.
4 Sillä näin sanoo Herra, Herra: Minun kansani meni ensin alas Egyptiin asumaan siellä muukalaisena, ja sitten Assur sorti sitä ilman syytä.
5 Ja nyt, mitä minulla on tekemistä täällä, sanoo Herra, kun minun kansani on viety pois ilmaiseksi? Sen valtiaat elämöivät, sanoo Herra, ja minun nimeäni pilkataan alati, kaiket päivät.
6 Sentähden minun kansani on tunteva minun nimeni, sentähden se on tunteva sinä päivänä, että minä olen se, joka sanon: "Katso, tässä minä olen".
7 Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!"
8 Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin.
9 Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin.
10 Herra paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden, ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden.
11 Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat.
12 Sillä ei teidän tarvitse kiiruusti lähteä, ei paeten kulkea; sillä Herra käy teidän edellänne, Israelin Jumala seuraa suojananne.
13 Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva.
14 Niinkuin monet kauhistuivat häntä-sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo-
15 niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita.
2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
4 Älä pelkää, sillä et sinä häpeään joudu; älä ole häpeissäsi, sillä et sinä ole pettyvä. Nuoruutesi häpeän sinä olet unhottava, leskeytesi pilkkaa et ole enää muistava.
5 Sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä, sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, hän joka kaiken maan Jumalaksi kutsutaan.
6 Sillä niinkuin hyljätyn, syvästi murheellisen vaimon on Herra sinut kutsunut-nuoruuden vaimon, joka on ollut halveksittu, sanoo sinun Jumalasi.
7 Vähäksi silmänräpäykseksi minä hylkäsin sinut, mutta minä kokoan sinut jälleen suurella laupeudella.
8 Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.
9 Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet: niinkuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele.
10 Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
11 Sinä kurja, myrskyn raastama, sinä lohduton! Katso, minä muuraan sinun kivesi kiiltokivellä, panen sinun perustuksesi safiireista,
12 minä teen sinun harjasi rubiineista ja sinun porttisi kristalleista ja koko sinun ympärysmuurisi jalokivistä.
13 Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.
14 Sinut vahvistetaan vanhurskaudella; sinä olet oleva kaukana väkivallasta, sillä ei sinulla ole pelkäämistä, ja kaukana hävityksestä, sillä ei se sinua lähesty.
15 Jos sinun kimppuusi karataan, ei se ole minusta; joka kimppuusi karkaa, se eteesi kaatuu.
16 Katso, minä olen luonut sepän, joka lietsoo hiilivalkeata ja kuonnuttaa aseen käytäntöönsä; mutta minä olen myös luonut tuhontuottajan hävittämään sen.
17 Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra.