Rakkaus

Viime päivinä oma syntisyyteni on tuntunut kovin raskaalta ja armo kovin kaukaiselta. Vähän kuin rämpisin loputtomalla suolla, jonka joka mättäällä uppoan saappaanvartta myöten synteihini. Tämä on ollut aika hämmentävää, koska olen viime päivinä saanut kuulla aivan mahtavaa opetusta Jumalan käsittämättömän suuresta armosta. Tiedän, että se peittää minunkin ihan jokaisen syntini, vaikka ei aina siltä tuntuisikaan.

Aralla mielellä sytytin tuohuksen ja katselin itselleni hyvin tärkeää taulua, johon on kirjoitettu korinttolaiskirjeen kuvaus rakkaudesta. 

"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä." Miten heikko olenkaan rakastamaan, miten nopeasti kärsivällisyyteni loppuu ja lempeyteni on vain pintaa. "Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa." Miten paljon rikonkaan lähimmäisiäni ja Jumalaa vastaan joka päivä. 

Käänsin katseeni pieneen krusifiksiin, jonka olen ripustanut taulun sivustalle muistuttamaan siitä, että Jeesus on todellinen Rakkaus. 

"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä." Jeesus oli kärsivällinen ja lempeä minunkin puolestani. Hän ei koskaan kadehtinut eikä ylpeillyt, ei tehnyt mitään väärää. Hän ei ajatellut itseään ja omaa etuaan, vaan kärsi ja kuoli toisten syntien puolesta. Hän ei katkeroitunut ihmisten julmuuden tähden eikä muistele minunkaan pahoja tekojani, vaan antaa ne anteeksi. Hän on tehnyt kaiken minun puolestani. Eikä tämä Rakkaus koskaan katoa. 

Siinä hiljaisessa hetkessä, todelliseen Rakkauteen katsoen, rukoukseni muuttui katumuksesta kiitokseksi.

"Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus." (1 Kor. 13: 13)