sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevätmielellä

Tämänpäiväisellä juoksulenkillä tuli bongattua kevään ensimmäiset sinivuokot ja perhoset, kimalainenkin pörräsi kotipihalla. Ojanpientareet alkavat olla täynnä leskenlehtien keltaisia pikkuaurinkoja. Mustarastaat ja peipposet säveltelevät kevätlaulujaan, ja auringon lämpö tuntuu iholla uskomattoman hyvältä. Lenkin jälkeen venytellessäni ja taivaan sinisyyttä ihastellessani tulin ajatelleeksi tähän tapaan:

Herra, katso, miten kauniisti olet kaiken tehnyt!
Olet puhaltanut meihin elämän ja herättänyt tuntemaan,
haistamaan, maistamaan, kuulemaan, näkemään,
liikkumaan, ajattelemaan, luomaan uutta Sinun kuvasi mukaan.
Loit meidät rakastamaan toisiamme, niin kuin sinä olet rakastanut meitä,
pitämään huolta kaikesta luodusta ja ylistämään Sinun rakkauttasi.
Synneillämme olemme iskeneet rikki kuvajaisen Sinusta 
ja meistä Sinun kuvasi heijastuksina.
Kasteen veteen upotettuina meidän kuvamme uudistuu Sinun kuvasi mukaan
ja saamme jälleen elää ehjinä yhteydessä Sinuun ja toisiimme.

"Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän oli tehnyt, ja katso, se oli sangen hyvää." (1 Moos. 1: 31) 

Mieleen jäi soimaan aamupäivän jumalanpalveluksessa laulettu kiitosvirsi, jonka melodian löydät täältä:

"Nyt kiitos Jumalan, kun hän on meidät luonut
ja pyhän sanansa valoksi meille suonut.
Jo ennen syntymää on Luoja varjellut
ja aina kädellään vaaroissa ohjannut.

Nyt kiitos Jumalan, Jeesuksen, auttajamme.
Hän, Poika Ihmisen, on meidän puoltajamme.
Hän meidät kuolosta kuolollaan pelasti
ja pahan vallasta verellään lunasti.

Nyt kiitos Jumalan, Hengen ja virvoittajan,
silmäimme avaajan, Kristuksen kirkastajan.
Luo Herran Kristuksen hän kutsuu, kokoilee,
hän meidät pyhittää, uskossa varjelee.

Oi kiitos Jumalan, kolm'yhtehisen Herran!
Saa häntä ylistää myös lastenlapset kerran.
Nyt kiitos, kunnia Isälle, Pojalle
ja lohduttajalle, Pyhälle Hengelle." 
Johann Olearius 1665. Suom. mahd. Isak Ervast 1732. Uud. Elias Lönnrot 1869

Siunattua pian alkavaa uutta viikkoa kevään ja Sanan valossa!
Toivoo Outi
                

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti