Kasvukipuja

Kieroon kasvaneita, huomaan hymyileväni. Minä ja nuo. Istun viltin päällä nurmikolla ja nautin kesän tuoksusta. Viereisessä heinikossa nököttävät voikukat kerälle kiertyneinä kuin auringonpiston saaneet. Ehkä niitäkin on elämä vähän rytyyttänyt, ajattelen. Iskivät päänsä tarpeeksi monta kertaa kiveen puskiessaan maan alta kohti valoa. Vähemmästäkin menee pää pyörälle. Ovat jääneet kiertämään kehää itsensä ympäri - ja kuitenkin varret saavat kasvaa kohti taivasta.

Onpa omakin pää kopsahtanut järjen kiveen kerran jos toisenkin uskonasioita miettiessäni. Samaa kehää kierrän yhä uudelleen: Minäkö kävisin uskovasta, tällainen kieroon kasvanut kristitty? Minäkö sain uutta voimaa Raamatun sanasta ja ehtoollisesta, kun heti taas tiuskin ja loukkaannuin toisen sanoista? Miten minua voisi kutsua Jumalan lapseksi, kun omien vanhempieni lapsena olemisessakin on vielä niin paljon opeteltavaa? Minussako asuu armonvälineiden lahjojen kautta elävä Jumala, kun olen edelleen tällainen syntisäkki?

Eikä sitä millään voi kieltääkään. Minussa asuu synnin sairaus. Ei se minusta pois lähde, vaikka kuinka kurottelisin kohti taivasta. Juureni ovat syvällä maassa, synnin juuret, kunnes tulen maaksi jälleen, sillä maasta minä olen. Mutta siinäpä se onkin, se juju. Tuo minä. Juuri tänään aamulla näihin minäminä-ajatuksiin törmäillessäni pamautin pääni raamattuleiriltä tuliaisiksi tuomaani tienviittaan. Se osoitti minusta kohti Jeesusta. Ja siinä luki: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat." Juuri me, kieroon kasvaneet, erehdysten ja tekemättä jättämisten kanssa kipuilevat. Me, jotka kadehdimme, ahnehdimme, himoitsemme, ylpeilemme ja epäilemme, vaikka niin mielellämme heijastaisimme Jumalan puhdasta valoa ja rakkautta. Me tarvitsemme parantajaa. Ja juuri meille ainoa todellinen Parantaja sanoo: "Älä luulekaan, että minä olen tullut hyvin pärjääviä kristittyjä varten. He valitettavasti pärjäävät ilman minua. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen. Sinä näet itsessäsi paljon syntiä. Katso silloin minuun. Minä olen sinun vanhurskautesi."

Me kieroon kasvaneet ja kristittyjen "kasvukivuista" kärsivät saamme yhä uudelleen tulla ja jäädä hellän Parantajamme hoidettaviksi. 

Ehkä jonkinlaisesta kasvusta armossa voi kertoa sekin, kun sain tänään illalla kuunnella radiosta rakkaan vanhan hengellisen laulun uutta sovitusta ihan uusin korvin:

"Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan,

jolta syyni suuret anteeks sain ja saan,

jolta syyni suuret anteeks sain ja saan."

Siunattua kesää sinulle,

toivoo Outi