Maalaishiiri kaupungissa

Asumme maaseudulla mutta käymme Helsingin keskustassa seurakuntamme jumalanpalveluksissa. Usein olen kokenut vapauttavan jumalanpalveluksen jälkeen hienoista ahdistusta lähtiessäni takaisin kaupunkilaisia vilistäville teille. En sen takia, että arastelisin vilkkaassa kaupunkiliikenteessä. Tiedän monia, jotka eivät kovin mielellään lähde pikkukyliltä Helsingin ruuhkiin ja kapeille teille. Minulle se on vain piristävää vaihtelua. Itseäni surettaa nähdä niin paljon kaupunkilaisia, jotka eivät ole olleet jumalanpalveluksessa. Monet nauttivat rauhallisina sunnuntaiaamupäivinä Helsingin rantojen juoksumaastoista, jäätelökioskin antimista aurinkoisella terassilla, lasten leikeistä venepuistossa, sunnuntaiajelusta keväisen merenrantakaupungin teillä. Jumalanpalveluksesta lähtiessäni en voi olla miettimättä, kuinka moni heistä ei ole kuullut Jeesuksesta ja hänen uhrauksistaan heidän puolestaan koko päivänä, koko viikkona, vuonna, ikinä.

Jeesus ei parantanut ketään väkisin. Hän kutsui ihmisiä luokseen ja varoitti niitä, joille hänen sanansa eivät kelvanneet. Mutta ei hän ketään väkisin raahannut luokseen. Enkä tiedä Raamatusta myöskään yhtään tapausta, jossa Jeesus olisi kieltäytynyt auttamasta niitä, jotka janosivat hänen apuaan. Väsyksiin asti hän kutsui, paransi, opetti, siunasi.

Hämmästyin kuunnellessani tänään tuttua Raamatun kertomusta Jeesuksen parantamisihmeistä. Ystäviensä kantama halvaantunut sai kuulla syntiensä olevan anteeksiannetut, ja sen vakuudeksi Jeesus paransi hänet fyysisestikin. Sokeat uskoivat, että Jeesus pystyy parantamaan heidät, ja he saivat näkönsä. Pitkään sairastanut nainen kosketti salaa Jeesuksen vaatteen tupsua ja sai kuulla uskonsa tehneen hänet terveeksi. Kuolleen tytön isä haki Jeesuksen apuun ja näki tyttärensä heräävän eloon.

Monet tarvitsivat Jeesuksen apua, ja Jeesus antoi heille, mitä he tarvitsivat. Rakkaimpiin ja varmaan ensimmäisiin ulkoa oppimiini raamatunlauseisiin kuuluvatkin Jeesuksen samassa yhteydessä lausumat sanat: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.” Siinä on syy tulla.

Sana ihmeellisestä anteeksiantajasta ja parantajasta levisi nopeasti. Väkijoukot nähdessään Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Eloa on paljon mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.” Hämmästyin näistä Jeesuksen sanoista. Hänen inhimillisyydestään. Jeesus tunsi ihmisyyden rajallisuuden. Ei yksi pysty kertomaan Jeesuksesta koko maailmalle. Ei edes yhden kaupungin asukkaille. Tarvetta olisi paljon, tekijöitä vähän. Toisaalta Jeesuksen kehotuksessa voi kuulla myös lempeät siunauksen sanat kaikille sananjulistajille. Jeesus tiesi, että se, mikä on yhdelle raskasta, on usealle kevyempää. Hänellä on mitä antaa elonkorjuutakin varten, uskon työhön. Työmiehiä, ja voimia.

Jeesukselle oli ihan tuttua se, että monet tarvitsivat häntä. Tänäänkin hän tietää meidän jokaisen tarvitsevan häntä kutsumaan, parantamaan, opettamaan, siunaamaan. Hänkin katsoo surullisena, kuinka monet kuitenkin lähtevät pois tai kulkevat hänen ohitseen tietämättä tai välittämättä. Antakoon hän meille uskoa ja sen kautta intoa ja rohkeutta kutsua muitakin hänen luokseen parantumaan ja saamaan opetusta, siunaavien kätten alle. Mekään emme voi ketään pakottaa tulemaan. Mutta voimme pitää hänen sanaansa tarjolla ja armonvälineitä ahkerassa käytössä. Juuri niiden kauttahan Jeesus kutsuu meitä ja muita: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon!”

Tule sinäkin!

Rukous pitkäperjantain iltana

Rakas Herrani Kristus, 
sinä tiedät kaiken.
Olen ollut suruton syntieni vuoksi,
en ole halunnut nähdä niiden suuruutta
enkä ole osannut pelätä 
niiden tähden ansaitsemaani rangaistusta.

Herra, armahda minua!

Ja sinä, rakas Vapahtajani, 
sinä surit syntisyyttämme,
itkit suruttomuutemme vuoksi.
Sinä säälit heikkouttamme
ja kannoit meidän kuormamme.
Sinä tunsit syntiemme tuskan
paremmin kuin kukaan meistä
ja pelkäsit kuolemaa, sinä Jumalan Poika!

Miten suurta onkaan syntisyytemme,
ja armosi - ylenpalttista! 

         *  *  *

Ristiinnaulittu Herrani,
sinä tiedät kaiken.
Olen ollut haluton taistelemaan
syntejäni vastaan,
olen antanut itseni tehdä sellaista,
minkä tiedän vääräksi.
Koko ihmisyyteni on jo luonnostaan
synnin tahraamaa.

Mutta sinä, Kristus,
taistelit meidän syntiemme läpi 
pysyen itse synnittömänä
ja helvettimme läpi 
kärsien meidän rangaistuksemme.
Sinun veresi puhdistaa meidät
kaikesta synnistä.
Sinä veit syntimme hautaan
ja meidät ikuisuuteen.

Eikä nyt ole enää mitään kadotustuomiota
niille, jotka turvautuvat sinuun.

          *  *  *

"Suo ristinuhrin loistaa
lohtuna pelkooni.
Se ahdistuksen poistaa,
tuo rauhan sieluuni.
Vain katson kasvojasi,
jään, Jeesus, turviisi.
Näin sinun kuolemasi
on minun voittoni."
 
Pitkäperjantain syvin sanoma on koskettavasti läsnä vanhassa Hans Leo Hasslerin säveltämässä, Paul Gerhardin mukailemassa ja kaikkein kauneimmillaan Johann Sebastian Bachin sovittamassa Matteus-passioonkin kuuluvassa virsikoraalissa "Oi rakkain Jeesukseni", jonka yksi versio on kuunneltavissa myös Ylen Elävässä arkistossa.

Sen myötä, hyvää yötä ja siunattua hiljaisen viikon loppua pääsiäisaamun valoa odottaen.

Tyyntä ja myrskyä

Tänään pääsin lähtemään eräästä tapaamisesta huojentuneena. Yksi pitkällinen elämän kiemura näyttäisi vihdoin saavan päätöksensä. Kaiken kukkuraksi tämä loppu vaikuttaa onnelliselta.

Kotimatkalla helpotuksen tunteeni purkautui iloisena itkuna. Ihmettelin, kuinka asiat voivat lopulta kääntyä näin myönteisesti. Miksi Jumala antaa tapahtua näin hyvin? Mielessäni risteilivät sekä oman elämäni kipukohdat että läheisteni mutkikkaat elämäntilanteet, joita olen kantanut rukouksissa Isän eteen. Miksi minä nyt saan kohdata jotain näin hyvää? Eikö Jumala rakkaudessaan antaisi ennemminkin jälleen lisää harmeja, joilla uskoni kestävyyttä vielä koeteltaisiin? Onko minun todella näin vaikea uskoa saavani ottaa Häneltä vastaan elämässäni jotain näin hyvää?

Siinä samassa kuulin mielessäni Jeesuksen lempeät sanat: "Minä olen antanut itseni sinun edestäsi. Itseni - koska rakastan sinua niin paljon. Enkö siis antaisi sinulle sen ohella kaikkea muutakin, mitä tarvitset." (vrt. Matt. 6: 25-34) 

Syntisen sydämeni on tätä selvästikin kovin vaikea uskoa, mutta kaikeksi onneksi usko ja uskon vahvistuskin tulee itse Jumalalta! Kuten kaikki muukin hyvä.

Elämän aallokossa minulle toi lohdutusta ja luottamusta Jumalan hyvyyteen hankaluuksienkin keskellä Raamatun ja sieltä erityisesti psalmien lukeminen. Läheisteni kipuiluihin olen itse ollut usein kovin sanaton vastaamaan, mutta kunpa voisin tuoda heille lohdutusta näillä sanoilla, joissa on sellaista rohkaisua ja voimaa, jota ei mistään muualta löydä kuin Jumalan sanasta:

Psalmi 27

1 Daavidin virsi. Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!

2 Kun pahat käyvät minun kimppuuni, syömään minun lihaani, niin he, minun ahdistajani ja vihamieheni, kompastuvat ja kaatuvat.

3 Vaikka sotajoukko asettuisi minua vastaan, ei minun sydämeni pelkäisi; vaikka sota nousisi minua vastaan, siinäkin minä olisin turvassa.

4 Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä.

5 Sillä hän kätkee minut majaansa pahana päivänä, hän suojaa minua telttansa suojassa, korottaa minut kalliolle.

6 Niin kohoaa nyt minun pääni vihollisteni yli, jotka minua ympäröivät, ja minä uhraan riemu-uhreja hänen majassansa, Herralle minä veisaan ja soitan.

7 Herra, kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle.

8 Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: "Etsikää minun kasvojani". Herra, minä etsin sinun kasvojasi.

9 Älä kätke minulta kasvojasi, älä työnnä vihassa pois palvelijaasi. Sinä olet minun apuni, älä minua jätä, älä minua hylkää, pelastukseni Jumala.

10 Vaikka minun isäni ja äitini minut hyljätkööt, niin Herra minut korjaa.

11 Neuvo, Herra, minulle tiesi ja johdata minua tasaista polkua minun vihamiesteni tähden.

12 Älä anna minua alttiiksi ahdistajaini vimmalle, sillä väärät todistajat nousevat minua vastaan ja puuskuvat väkivaltaa.

13 Mutta minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa.

14 Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.

Ja toisaalta myös sanat psalmissa 42:
 
11 Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.

Antakoon Hän meille aina kasvavaa uskoa ja luottamusta hyvyyteensä ja uskollisuuteensa, ja kiitollista mieltä kaikissa myräköissä ja saadessamme elämän tyynellä säällä levähtää.
 

Pääsiäisen paradokseja

Lapsena pääsiäiskertomuksen sisältö tuli eläväksi seurakuntatalon pääsiäisvaelluksella, kun sai kierrellä Jerusalemin torikojujen lomassa, kuuli ympärillä vellovan kansan kiihkeät "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" -huudot, kohtasi surevat ja oman surunsa kärsimystien päässä Jeesuksen ristin juurella ja hämmästyneen ilahtuneena jakoi enkelin uutisen tyhjän puutarhahaudan luona: "Hän ei ole enää täällä, Hän on noussut ylös!" 

Nuorena pääsiäisajan kärsimyksen, sovituksen ja ilon sanoma tuli eläväksi pääsiäisaamun juhlajumalanpalveluksessa, virsissä, saarnassa, Raamatun sanoissa, ehtoolliselta kirkonpenkkiin palatessa, hiljaisessa ymmärryksessä: "Hän voitti syntini ja kuoleman, Hän elää!"

Aikuiseksi kasvaessani olen ehtinyt löytää Raamatun teksteistä monia Vanhan testamentin ennustuksia ja viittauksia tulevasta Messiaasta. Ne ovat avanneet pääsiäisajan tutut evankeliumitekstitkin taas uudella tavalla. Läpi Raamatun voin lukea näennäisesti ristiriitaisia kuvauksia kärsivästä ja toisaalta voittavasta Kuninkaasta. Ehkä tämä on yksi sellainen asia, johon aikuisen järjellä helposti kompastuu. "Kuinka tämä voi olla mahdollista, miksi ihmeessä se on näin?" Jumalan hulluus on kuitenkin viisaampi kuin kaikki ihmiset. Siksi pääsiäiskertomuksen paradokseihinkin kätkeytyy suurin viisaus.

Kuningas ratsastaa aasilla. Parantaja kärsii. Vapauttaja vangitaan. Opettaja ei vastaa kysymyksiin. Puolustaja ei puolustaudu. Lain antaja tuomitaan. Voittamaton näyttää häviävän. Ikuinen antaa henkensä. Jumala kuolee.

Olen miettinyt, mahtoiko paholainen seurata tätä kaikkea hämmentyneen riemuissaan. Kaikki näytti loksahtavan kohdalleen yllättävänkin helposti. Lopullinen voitto näytti vihdoin varmalta. Mutta kuten olen saanut viime vuosien aikana oppia, ei paholainenkaan tiedä kaikkea. Ei se vanha vihtahousu tunne Jumalan suunnitelmia eikä näe tulevaisuuteen. Eipä tiennyt.

Synnitön kantoi koko maailman synnit. Syyttäjällä ei ole enää syytettyjä. Yhden kuolemantuomiosta lankesi kaikille vapautustuomio. Jeesus ei joutunut kadotukseen vaan astui alas helvettiin voittajana. Kuolema ei voinut pitää elämän antajaa otteessaan. Yön pimeydestä valkeni uusi aamu. Hauta on tyhjä ja tie taivaaseen auki. Elämä voitti kuoleman vallan. Lopullisesti.


Näin suurimmasta kärsimyksestä nousi suurin ilo. 
Tätä iloa toivon sinunkin pääsiäiseesi!

"Hoosianna Daavidin Pojalle!
Siunattu olkoon Hän, 
joka tulee Herran nimeen.
Hoosianna korkeuksissa!" 
Matt. 21: 9