Heinäkuun illassa

Särmäkuisma

Kissankello. Niittyleinikki. Maitohorsma. Metsäkurjenpolvi. Päivänkakkara. Niittynätkelmä. Puna-ailakki. Suolaheinä. Jänönapila. Lampaannata. Ojakärsämö. Suolaheinä. Hiirenvirna. Kultapiisku. Nimeän ojanpientareen väriläiskiä juoksuaskelteni tahdissa. Reittini kulkee tutussa maalaismaisemassa. Jatkan pidemmälle kuin tavallisesti. Juoksu kulkee kevyesti. On helppo hengittää. Pellon vastaleikattu heinä tuoksuu kesältä. Ilta-auringon valo on lämmin, se saa kaiken näyttämään kullankeltaiselta. Tuikitavalliset niittykasvit, pellot, kalliot, talot, autot, minutkin juoksulenkkareissani. Aurinko kultaa kaiken, mietin, niin kuin Kristus pyhittää. Arkisimmatkin asiat, perheen, ansiotyön, kotiaskareet, ruuat ja juomat, ystävyyssuhteet, lomapäivät, vapaa-ajan, minutkin, armonsa kautta ja itselleen kunniaksi.

Aurinko yltää vielä paistamaan mäen laelta viereisen pellon takaa, ulottaa säteitään tienvierustan männyntaimien lomitse. Seisahdan valoon. Ilta-auringon valonsäteet tulevat niin matalalta, etteivät ne sokaise. Tuntuu huumaavalta seistä täydessä hiljaisuudessa, täydessä valossa. Tunnen auringon lämmön leviävän vauhdin viilentämälle iholleni. Seison paikallani vähän häpeillen; mitä jos joku näkee ja ihmettelee - ei kai kukaan vain tule? Seison kuitenkin, hengähdän syvään, suljen silmäni kevyesti. Häpeänkö Jeesus sinuakin joskus, kun seison jumalanpalveluksessa, tulee mieleeni; mitä jos joku näkee, kulkee ohi ja ihmettelee. Silti seison, ottamassa vastaan lahjasi, valosi, pyhyytesi, jotka annat puhtaasta armostasi. Polvistun ehtoollispöytään vastaanottamaan pyhän ruumiisi ja veresi, anteeksiantamuksen ja uuden elämän lahjat leivässä ja viinissä. Lähden uusin voimin, elpyneenä, hiljentymispaikastani, pyhityspaikastani, kultaisesta valosta, takaisin arkiseen elämään. Silti armosi pysyy mukanani, samoin kuin aurinko, joka vieläkin valaisee, vaikka on jo mäen takana, vaikka en enää tunne sen lämpöä enkä näe sen kirkkainta kimmellystä. Silti se on, ja valollaan antaa koko maailmalle elämän.

Paluumatkalla vaihdan vilkkaat juoksuaskeleet vähitellen reippaaseen kävelyyn. Kuuntelen tasaista, voimakasta, syvää hengitystäni. Ympäröivää hiljaisuutta. Vain hengitykseni rytmi ja askelteni töminä katkaisee äänettömyyden. Tehoharjoittelun lisäksi tarvitsen palautumista, rauhallisempaa sykettä, hiljentymistä, mietin, niin juoksussa kuin uskonelämässänikin. Sanotaanhan, että kunto kasvaa matalalla sykkeellä liikkuessa. Kerään voimia hiljaisuudessa. Jumala, luontosi todella on kirkkoni, huudahdan mielessäni, tila hengittää. 

Askel on kevyt, tie tuttu. Joka askeleella tutumpi. Havahdun; on vain yksi tie kotiin. Sinä Jeesus olet se tie. Olet tie, ja totuus. Sinussa ei ole harhateitä. Olet totuus, ja elämä, elävä tie. Sillä ei eksy. Sinussa kuljemme kotiin. Joka askeleella se on lähempänä. Kulman takana. Viethän minut perille asti!

 

Luonto opettaa

Olin perkaamassa kotipihalta poimimiani vadelmia. Kauneimmat niistä nostelin pakastusrasioihin seuraavan talven kakkuja ja kiisseleitä varten, vähemmän jalomuotoisista keittelisin seuraavana päivänä sosetta jäätelön päälle. Lieneekö parin viikon takaisen raamattuleirin opetukset olleet tuoreina mielessäni, kun marjoja erotellessani aloin ajatella vähän suuremman mittakaavan erottelua: sitä, mikä tapahtuisi viimeisellä tuomiolla pyhän Jumalan toimesta.

Ripottelin yläpihalta keräämäni vadelmat lautaselle ja levittelin niitä hellävaroen laajemmalle, jotta pystyisin paremmin erottelemaan hyvät huonoista. Pettymyksekseni jouduin toteamaan, että suurin osa marjoista ei kelpaisi pakastettavaksi. Turhan moni niistä oli vadelmakuoriaisen toukan asuttama ja yläosaltaan kuoriaisten harmahtavaksi pilkuttama. Lautasen pohjalla kiemurtelikin pian oikea vattumatojen armeija. Osan marjoista sai heittää suoraan pois tai hillottavien joukkoon, osa taas hehkui petollisen houkuttavan punaisina, kunnes ne käänsi ympäri ja totuus paljastui. "Tältä taitavat omat tekonikin näyttää viimeisellä tuomiolla Jumalan edessä", mietin realistisesti, "niin pahat kuin hyviltäkin näyttäneet. Kelpaavat vain pois heitettäviksi. Niin synnin tahraama olen itsessäni ja omissa teoissani, ihan kokonaan. Kristuksessa olen kuitenkin kokonaan puhdas", lohduttauduin jatkaessani perkaamistyötäni. "Hänen verensä on puhdistanut minut kaikesta synnistä. Yhä Hän armonvälineidensä kautta perkaa pois itsevarmaa omahyväisyyttäni ja peittää pahuuteni omalla pyhyydellään. Niin voin olla turvallisesti Hänen suojissaan viimeiselläkin tuomiolla."

"Onpa tässä kova työ", harmittelin yläpihan hoitamattoman vadelmapusikon marjoja puhdistaessani. "On siinä Jumalallakin työsarkaa, kun perkaa kaikki tekomme. Siinä ei jää pieninkään teko huomiotta", pohdin omaan pikkutarkkuuteeni väsähtäneenä. "Enkä voi ymmärtääkään, miten kovan työn Kristus teki kärsiessään maailman jokaisen ihmisen ihan joka ikisen synnin vuoksi. Ja miten suuren lohdutuksen tästä saan; omatkin syntini, ihan joka ikinen, ne sitkeimmät ja kiusallisimmatkin, on Hänen työssään jo annettu anteeksi!"

Odotin edellisen marjasatsin kaltaista kovaa perkaustyötä kaataessani seuraavan rasian vadelmat puhdistetulle lautaselle. Hämmästyin kuitenkin, kun marja toisensa jälkeen näytti suurelta, mehevältä ja hehkuvan punaiselta. Alapihalta poimimani marjat olivat kasvaneet luonnostaan avarammassa pensaassa ja olivat siksi suurimmalta osin säästyneet vattumatojen hyökkäyksiltä. "Samalla tavalla hämmästyttävän puhtailta taitavat näyttää jokainen yksittäinen tekoni, syntinikin, kun niitä katsotaan Kristuksen kautta, Hänen pyhän verensä puhdistamina", huomasin miettiväni. "Ei yhtään tahraa eikä virhettä, vaikka kuinka kääntelisi." Ajatuksissani jäin mietiskelemään Jeesuksen sanoja uskovilleen: "Minä olen viinipuu, te olette oksat - kuinka voisi hyvä puu tuottaa huonoa hedelmää tai huono puu hyvää hedelmää? - Sillä hedelmistään puu tunnetaan."

Perkaamani vadelmat päätyivät pakkaseen ja soseutusta odottamaan, hyötykäyttöön joka tapauksessa. Entä omat tekoni, onko niistä lopulta jotain hyötyä? Raamatun ja luterilaisen opin mukaan ihminen ei voi omilla teoillaan kantaa itseään taivaaseen. Sellaista hyötyä niistä ei siis voi olla. Jumala kuitenkin punnitsee ja palkitsee kaikki uskossa tehdyt - eli Hänen armonsa voimasta tehdyt ja Hänen pyhittämänsä - hyvät teot. Tämä alkaa olla minulle jo korkeamman asteen teologiaa, joten jätän sen tarkemman selittämisen asiansa osaaville teologeille. Mutta sen olen ymmärtänyt, että hyödyksi hyvät teot ovat - lähimmäisten eli toisten ihmisten hyväksi ja Jumalalle kunniaksi. Koska pelastus on Häneltä, usko on Häneltä ja hyvät teot ovat Häneltä, kaikki ne lopulta osoittavat Hänen hyvyyttään ja armollisuuttaan. "Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti!" (Room. 11:36)

Puhutelkoon rakas Vapahtajamme sinuakin sanansa kautta, kirkossa ja kotona, luonnon ja arjen keskellä, ikuisuusnäkökulmasta muistutellen, välillä ihan pieniäkin luontokappaleita hyödyntäen : )

Good news?

Microsoft irtisanoo Suomesta yli 1000 entistä Nokian työntekijää.

Yhtyeen miesmuusikot suutelivat toisiaan esiintymislavalla keskellä päivää - asiaa paheksunutta kristillisdemokraattien poliitikkoa paheksuttiin.

Lastenohjelmista tutut naiset rekisteröivät parisuhteensa - rohkaiseva viesti seksuaalista suuntautumistaan etsiville nuorille.

Suomen ev. lut. kirkon piispa kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. 

Arkkipiispa pyytää seksuaalivähemmistöiltä kirkon puolesta anteeksi ulkopuolelle jättämisiä.

Malesialaiskone pudotettiin Ukrainassa - satoja kuolleita.

Ukrainan joukkojen ja kapinallisten taistelut jatkuivat raskaina.

Israel jatkaa maahyökkäystä Gazaan.

Ääri-islamistit valtaavat alueita Irakissa - kristityt pakenevat.

Syyrian islamistikapinalliset tappoivat satoja.

(Otsikot omin sanoin viime päivien nettiuutisista) 


Taistelut kiihtyvät monella suunnalla. Muuta en ole voinut olla ajattelematta tuoreimpia uutisia lukiessani. Kovin paljon huolestuttavaa tapahtuu kiihtyvään tahtiin kovin lähellä. Eurooppalaisissa tiedotusvälineissä tietysti korostuvat lähialueiden tapahtumat, ja monet kaukaisemmat kriisipesäkkeet ja onnettomat tapahtumat jäävät usein kokonaan huomiotta länsimaisessa mediassa. Kuitenkin kristittynä kuulen jo näistä rajatuista uutisista viimeisten aikojen kaikuja. Aikoja ja hetkiä ei voi tarkkaan tietää, mutta sodista, luonnonkatastrofeista ja epäuskon, vihan ja itsekkyyden korostumisesta on selvät kuvaukset Raamatussa viimeisten aikojen merkkinä (esim. Matt. 24, Mark. 13, 2. Tim. 3, 2. Piet. 3). Jeesus kuvaa paluunsa ja maailman lopun lähestymisen merkeistä kysyneille opetuslapsilleen: "Oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä." (Matt. 24:32, Mark. 13:28) Raamatun mukaan koko luomakunta huokaa odottaessaan vapautumistaan synnin seurauksista (Room. 8: 19-23). Kaikki lopun ajan merkit eivät kuitenkaan ole yhtä näkyviä ja musertavia. Surullisten uutisten rinnalla säilyy ja leviää yksi hyvä uutinen, jonka rinnalla kaikki paha on voimatonta: "Tämän valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." (Matt. 24: 14) Kaikki kansat ja kielet saavat kuulla evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta, joka sovitti jokaisen ihmisen synnit ja antaa armonsa ja ikuisen elämän meille lahjaksi. Tämä hyvä uutinen leviää hiljaisemmin, ei kohuotsikoissa.

Vaikka olen aivan pienestä asti saanut luottaa Jeesukseen ja hänen armollisuuteensa, tuntuvat viimeisten aikojen kaiut silti kovin hämmentäviltä ja pelottavilta. Koen huolta ja surua sekä sotien ja onnettomuuksien uhrien sekä heidän omaistensa puolesta, väkivallantekijöiden puolesta ja kaikkien niiden puolesta, jotka eivät tunne Vapahtajaansa eivätkä toivoa tulevaisuudesta Hänen luonaan. Pelottaa, mitä kaikkea voi olla vielä edessä, mitä kaikkea vielä mahdollisesti kohtaamme tai lapsemme tai heidän lapsensa kohtaavat, jos sinne asti päästään. Koen huolta omasta uskostanikin; ympäröivät yllykkeet ja esimerkit, oma halu toimia itsekkäästi ja käyttää enemmän järkeään kuin Jumalan sanaa, halu etääntyä Jumalasta, ovat niin voimakkaat. Vaikka kuinka olisin ollut lapsesta asti uskova ja kävisin säännöllisesti kirkossa.

"Kuinka kukaan voi kestää Jumalan vihan tuimuutta?" kysytään Raamatussa monessa kohdassa (esim. 1 Sam. 6:20, Esra 9:15, Ps. 76:7, Ps. 130:3, Joel 2:11, Naah. 1:6, Mal. 3:2, Ilm. 6:17). "Kuka sitten voi pelastua?" hämmästelivät Jeesuksen opetuslapsetkin (Mark. 10:26). Jeesus käänsi heidän katseensa omasta voimattomuudestaan Jumalan voimaan: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista." (Mark. 10:27) Jeesus itse tuli maailmaan, "että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot" (1. Joh. 3:8) elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Hän vei mukanaan jokaisen ihmisen pahuuden ristille ja hautaan, eikä enää "kuolema eikä elämä -- ei nykyiset eikä tulevaiset -- voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8: 38-39) Kaiken tämän Jeesus lupaa ja lahjoittaa meille Raamatun sanan kautta, ja vakuuttaa pelästyneelle useasti, ettei vain unohtuisi: "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." (Matt. 24:35, Mark. 13:31, Luuk. 21:33)

Siksi minäkin sain herätä iltauutisten järkytyksen jälkeen uuden aamun valoisaan rauhaan:

"Joka aamu on armo uus, 
miksi huolta siis kantaa?
Varjot väistyy ja vajavuus, 
Jeesus voimansa antaa.
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä, 
täällä kanssamme nyt ja aina on,
suo jo nyt Isän suosion,
rauhan luonansa siellä."

(San. Lina Sandell-Berg) 

Siunausta taivastielle,
toivoo Outi


P.S. Kirkkomme toisen kesäleirin aiheena oli Uskova matkalla taivaan kotiin. Opetusta oli mm. lopun aikojen merkeistä ja Ilmestyskirjan lukemisesta evankeliumikeskeisesti. Niitä ei näytä vielä olevan kuunneltavina STLK:n nettisivuilla, mutta jos ja kun opetuksia sinne perinteiseen tapaan saadaan, kannattaa tutustua: www.luterilainen.com - Kuuntele MP3-tiedostoja - Raamattuleiri 2014. Sivuille pääsee myös blogin Hengellinen kotini -linkistä.

Kipu

      

      Herra, armahda minua

      tarvitsen kipeästi apuasi

      sanasi ovat päälläni raskaat

      ja saavat rikkomukseni painamaan

      kuin synti

      

anna minun nähdä, että teet hyvää

kun teet syntisyyteni suureksi

niin painavaksi, etten sitä kestä

riko minut

murra kova kuoreni

muserra minut

ettei minuun mahtuisi

muuta kuin rajaton armosi

tee minut pieneksi

että sinä olisit minulle suurta

tee minut heikoksi

että voimani olisi

vain sinussa

murra jää

niin kyyneleeni

vuotavat elävää vettä