Istuttiin taas viimeistelemässä iltapalaa ja pitämässä kotihartautta. Vanhempi tenavistamme lukee jo sujuvasti, joten minun ei enää aina tarvitse olla yksinään äänessä. On mukavaa päästä välillä kuuntelemaan, kun toinen lukee Raamattua. Siinä teksti tulee toisella tavalla lähelle kuin itse lukiessa. Samalla tulee suloisen konkreettisesti näkyviin Jumalan lupaus siitä, että Hänen sanansa - ja sen kautta Hänen ihanat lupauksensa ja lahjansa - siirtyvät käytössä sukupolvelta toiselle.
Käymme iltaisin vähän vaihtelevasti läpi evankeliumeita, hartauskirjojen tekstejä ja Vanhan testamentin kertomuksia, ja nyt jatkoimme Raamatun alun lukemista. Vuorossa oli 1. Mooseksen kirjan luku 6. Heti alussa innokas lukijamme jäi tankkaamaan sanoja ja totesi lopulta, että tässä täytyy nyt olla jokin virhe. Tekstissä puhuttiin Jumalan pojista, jotka ottivat puolisoikseen ihmisten tyttäriä. Jättiläisistäkin oli puhetta. Selviteltiin siinä, että Jumalan pojilla tarkoitettiin sen ajan miehiä, jotka uskoivat Jumalaan. Ihmisten tyttärillä tarkoitettiin epäuskoisia naisia. Jättiläiset taas olivat siihen aikaan eläneitä tosi pitkiä ihmisiä. "Sä olet äiti Jumalan tytär", totesi nuorempi lapsemme tietäväisesti, mihin minä tietysti vähän hämmentyneenä hymyillen vastasin, että no niinpä olen. Jeesuksen ja kasteen kautta.
Vähän myöhemmin lukemassamme tekstissä kuvailtiin syntiinlankeemuksen jälkeisen ajan ihmisten pahuutta: "Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä." Pysähdyttiin miettimään, miten valtavan suuren työn Jumala oli tehnyt luodessaan maailmaan kaikenlaista, ja kaiken kruunuksi ihmisen, ja nyt juuri ihminen pilasi sen kaiken hyvän. Tuntuu hätkähdyttävältä kuulla, että Jumala katui ihmisten luomista. Mietittiin, miten harmittavalta meistä tuntuu, kun ollaan suunniteltu jotakin tosi tarkkaan ja tehty huolellisesti, ja sitten joku tulee ja sotkee kaiken. Jumala kaikessa rakkaudessaan oli halunnut luoda maailmaan ihmiset ja ihmisille iloksi ja hyödyksi kaikkea hyvää. Ei ihme, että Raamatussa sanotaan Jumalan tulleen murheelliseksi, kun Hänelle niin rakkaat ihmiset olivat tulleet niin pahoiksi. "Sellaisia me ollaan vieläkin, meidän ajatukset ja sanat ja teot. Siksi onkin niin ihanaa, että Jumala antoi Jeesuksen pelastamaan meidät", muisteltiin. "Niin paljon Hän rakastaa meitä." Ei päästy aivan Nooan arkkiin ja vedenpaisumukseen asti tällä lukukerralla, mutta itsekseni mietin taas kerran sitä ihmeellistä esikuvaa kasteesta - kuinka veden kautta, Jumalan käskyn ja lupauksen saattamina, Jumalan tekemän liiton kannattamina, pelastuttiin varmasta kuolemasta ja hävityksestä.
Huomattiin poikien kanssa myös, että Raamattu pitää paikkansa ihan pienissäkin yksityiskohdissa, kun luettiin Jumalan säätäneen ihmisen eliniäksi enimmillään 120 vuotta (1. Moos. 6: 3). Viime keväänä tutkittiin ennätyskirjasta tarkkaan kaikenlaisia ennätyksiä ja myös maailman vanhimpien ihmisten ikiä, jotka jäävät kautta linjan aivan tuon rajan lähelle. Toisin oli VT:n alkupuolen kuvailemalla ajalla pian syntiinlankeemuksen jälkeen. "Nooakin oli 600-vuotias, kun se sai arkin valmiiksi", totesi lukijamme kesken lukemisen, ja ihmetellessäni pojan hyvää muistia kaveri virnisti ja sanoi: "Mä luin tästä just niin" (eli seuraavasta luvusta 1. Moos. 7: 6).
Meillä on aikaisemminkin herättänyt kiinnostusta erilaisiin uskon asioihin ja antanut niihin selvyyttä se, kun ollaan yhdessä luettu Raamattua ja kuka milloinkin kyselty, vastailtu ja pohdittu rukoilevalla mielellä. Niin kuin pieni lukijamme ennen Raamatun avaamista ihan oma-aloitteisesti pyysi: "Mä rukoilen, että Jumala antaisi meille uskoa ja vahvistaisi sitä sanansa kautta." Tehköön rakas Vapahtajamme niin kaikille kalliisti lunastamilleen pojille ja tyttärille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti