Salaisuus

Muistan hämmennyksen tunteen, kun olimme saaneet esikoisemme ja ajelimme pienen käärömme kanssa sairaalalta kotiin päin. Emme tainneet vielä ihan täysin aavistaa, minkälainen elämänmuutos takapenkin turvakaukalossa nukkuikaan. Mutta jonkin tunsimme muuttuneen, peruuttamattomasti. Ympärillämme kaupungin arki pyöri kuitenkin ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Ihmiset olivat menossa lounaalle, tavarakuormaa purettiin, postinjakaja kiersi, koululaiset nauroivat. Meidän elämämme oli mullistunut, mutta mullistuksemme oli auton ikkunoiden takana piilossa muulta maailmalta.

Näitä muistelin taas tänään, kun lähdin ajamaan kirkolta kotiin päin jo reippaaksi tenavaksi kasvaneen "käärömme" kanssa. Tosin tällä kertaa ohi kulkeville ihmisille näkymättömissä ei ollut vastasyntynyttä vauvaa, vaan ehtoollisen ihme. Jeesuksen ruumis leivässä, Jeesuksen veri viinissä, syntieni anteeksiantaminen, uskoni vahvistuminen, Jumalan työ minussa. Kaikki on jotenkin salattua, ihmisten silmiltä piilossa. Eivät kasvoni loista ehtoollisella käymisen jälkeen edes himmeästi Jumalan ihmeellisestä läsnäolosta, eikä omantunnon rauhakaan välttämättä näy päällepäin, niin että ohikulkijat kääntyisivät sitä katsomaan. Silti se on todellista ja vaikuttavaa. Näkymätöntä vain.

"Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tai: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä." (Luuk. 17: 20-21) 

Jumalanpalvelus päättyy usein näihin sanoihin, joiden kanssa on ihana lähteä kohti uutta viikkoa: "Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:7) Sitä ihmeellistä rauhaa toivon myös sinulle!