Vapaa

Täällä taas, pienen tahattoman bloggaustauon jälkeen. Tiiviit opiskeluviikot ja elämänkuvioiden setviminen eivät olleet ihan kevyin mahdollinen yhdistelmä. Nyt muutaman päivän maisemanvaihdoksen virkistämänä ajattelin saada jotain uutta kehiin tänne blogiinkin.

Jos olet lukenut aikaisempia kirjoituksiani, tiedät jo jotain elämäntilanteestani. Meille on elämään tullut pientä ja isompaa huolta, väliaikaista ja näköjään vähän pysyvämpääkin. Ihmisen mieli on aika luova keksimään erilaisia keinoja hankaliksi osoittautuvien asioiden käsittelemiseksi. Voi kieltäytyä näkemästä hankaluuksia, voi myöntää tosiasiat ja pyrkiä muuttamaan tilannetta, voi etsiä hankaluuksistakin myönteisiä puolia, voi selvitellä asiaa toisten kanssa, voi käsitellä tilanteen herättämiä tunteita itselle sopivin tavoin, voi hermostua, kapinoida, murehtia, masentua, turtua, tottua, sopeutua, katkeroituakin. Minulla oli pitkään muistilapulla jostakin nappaamani ajatus, joka meni suunnilleen näin: "Herra, auta minua muuttamaan ne asiat, jotka voin muuttaa, auta tyytymään niihin asioihin, joita en voi muuttaa, ja anna viisautta erottaa nämä toisistaan." Raamatussa annetaan vielä tällainen neuvo: "Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä, sillä Hän pitää teistä huolen" (1 Piet. 5:7). 

Huolella onkin kaksi puolta. Voi huolehtia, että asiat hoituvat. Ja voi huolehtia, hoituvatko asiat. Jälkimmäinen on sitä murehtimista, josta Jeesus haluaisi meidät vapauttaa. Minulle tästä kertova Matteuksen evankeliumin 6. luku on tullut todella rakkaaksi. Kun Jeesus siinä opettaa, että "Älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, tai ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte--", Hän ei tainnut tarkoittaa, että toimeentulosta huolehtiminen olisi ihmiselle jotenkin pieni asia eikä saisi merkitä mitään. Ei Hän sanonut, että älkää huolehtiko ollenkaan opiskelu- ja työpaikoista, asumiskuvioista tai perheen perustamisesta, ei niillä ole mitään väliä, koska minä tulen pian takaisin. Itse olen nähnyt pääpointtina nuo vapauttavat sanat: "Älkää murehtiko".


Minulle on jäänyt mieleen yksi sarjakuva, johon oli piirretty ihminen voipuneena kaikkien taakkojensa alla. Hän jaksoi vain todeta, että en jaksa enää. Ei Jumalakaan taida minusta enää välittää. Olen ihan yksin. Seuraavassa ruudussa näkyi, kuinka tämä pieni ihminen makasi häntä kannattelevan Jumalan sormen päällä. Uupunut kaveri ei vain itse nähnyt tätä koko kuvaa. Sellainen minäkin usein olen. On paljon helpompaa kantaa omia murheitaan kuin luottaa siihen, että Jeesus on jo nekin kantanut. Hän tuntee minunkin elämäni ja antaa juuri sopivasti voimia joka päivälle. Silloinkin, kun tuntuu, että en enää jaksaisi. Ehkä silloin on kaikkein selvintä, että juuri minä juuri tällaisena tarvitsen Jumalaa. Kun en jaksa yksin.


Jumala ei kuitenkaan halua, että sydämeni täyttyy arkisten murheiden rikkaruohoista. Hän haluaa osoittaa olevansa suurempi kuin kaikki minun murheeni. Voisihan Hän auttaa maallisestikin miten vain, jos tahtoisi. Luther totesi joskus, että jos olisi tarpeellista, taivaasta sataisi kultarahoja. Mitä Jumala sallii tai jättää sallimatta, on minulle hyväksi, ei pahaksi. Siksi ei tarvitse murehtia. Luther opetti myös, että Jumala ei ole kuin ihminen, että Häntä rasittaisivat ihmisten liian monet pyynnöt. Tuttuni seinällä on pienessä taulussa ihana Raamatun kohta: "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi." Saadaan olla vapaita suurista ja pienistä murheista Isämme kädessä.