Joulun lahjat

Monille lapsille joulun tärkein sanoma liittyy lahjoihin. Mietitään, mitä haluttaisiin lahjaksi. Kirjoitetaan toivelistoja. Lasketaan päiviä siihen, että paketit saa avata. Odotetaan malttamattomina jouluiltaa. Aikuisille lahjat eivät välttämättä merkitse muuta kuin velvollisuutta tai antamisen iloa. Lahjojen vastaanottaminen voi tuntua vaikealtakin.

Itse sain tänä vuonna monta joululahjaa jo ennen joulua. Sain nähdä syntisyyteni aiempaa selvemmin. Sain kuulla lohduttavaa opetusta adventista ja uudesta alusta, jonka Jeesus antaa myös minulle armonsa kautta yhä uudelleen. Sain konkreettisemman uskon siihen, että Jeesus on luonamme ja todella vaikuttaa sanansa kautta. Sain luottaa Hänen todelliseen läsnäoloonsa ehtoollisessa. Sain uutta iloa ja rohkeutta. Sain vaikeuksissani tukea läheisiltä ihmisiltä. Sain helpotusta elämäntilanteeseeni ja valoisamman näkökulman tulevaan. Sain kiitollisen mielen Jumalan suurista ja pienemmältäkin näyttävistä lahjoista. Niitä riittää, niitä saa pyytää, niitä saa, ja niitä voi odottaa toiveikkaana. Sanoohan Jeesus itse: "Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!" (Matt. 7:11)

Pieneltä näyttävä lahja voi joskus olla kaikkein arvokkain. Siitä kertoo ainakin minua kovasti puhutellut joulusaarna, jonka voit lukea täältä.

Iloista joulua kaikille lapsille ja lapsenmielisille!

Tähtitaivaan alla

Kaksi kevyttä otsalamppua mukanani sukelsin pimeään. Naapurin pihavalot loistivat pellon takana. Askeleeni rasahtelivat soralla, hengitys näytti höyryävän haileassa valokeilassa. Onneksi tunnen tämän tien, mietin kävellessäni mutkaista ojanviertä pitkin kahden metsäpalstan välissä. Äänetön rukous nousi pyytämään siunausta tulevaan. Tie kimmelsi, taivas kimmelsi. 

Aukealle päästessäni en vielä malttanut pysähtyä, vaan jatkoin reipasta vauhtia kohti pohjoista. Pysähdyin vasta mäen päällä. Annoin hengityksen tasaantua ja käännyin katsomaan viljasiilon ympärillä avautuvaa tähtitaivasta. Viime kerrasta olikin aikaa. 

Muistin rippikouluaikaiset yölenkit pimeillä pikkuteillä tutussa seurassa, muistin vuosien takaisen ihmetyksen Chilen avaran taivaan alla, muistin kuoroleirien iltalaulujen tunnelman. Menneeseen palaaminen auttoi hiljentymään ja viileässä illassa mieleeni nousi lapsuuteni hiljainen kiitoslaulu: "Niin huikea taivaasi on, niin ääretön, niin rajaton. Niin pienenä käsiisi jään sun ihmeitäs ylistämään." (Jaakko Löytty: Taas yllemme aurinko saa) 

Paluumatkalla eteläinen taivaanranta kajasti vielä vaaleana. Peltoaukealla lämpö levisi ympäri vartaloa enkä voinut olla hymyilemättä. Tähtitaivaan alla tuntui, kuin olisin tullut Kotiin.

Takkatulen roihua

Takkatulessa on jotain lumoavaa. Se on elävää, vaihtelevaa ja lämmittävää. Tunnelmallista, tarpeellistakin.

Viime aikoina olen päässyt opettelemaan tulen sytyttämisen jaloa taitoa mökkimme avotakan kanssa. Aluksi se oli melko konstikasta. Vanha kunnon perussääntö on, että palamiseen tarvitaan palavaa ainetta, lämpöä ja happea. Oikeasti tarvitaan vielä hyvä paikka, paljon työtä ja oikea tekniikka. Pitää saada puuta kuivamaan, hakata halkoja, tehdä pilkkeitä, tyhjentää tuhkaluukku, avata räppänät, latoa sopiva määrä puuta ilmavasti, lisäillä rakosiin tuohta ja sanomalehteä, ja sytyttää. Eikä avotakassa pelkkä tulen syttyminen riitä, sitä täytyy myös pitää yllä, viritellä ja kohentaa. Lämpöä riittää vain niin pitkään kuin tuli palaa.

Jäin tulen loimotusta katsellessani miettimään, miten kovan työn Jumala tekee sytyttääkseen sydämissämme uskon Häneen. Hän on luonut ihmisen sydämeen toimivan tulipesän, tiedon korkeammasta voimasta ja vastuusta Hänelle. Hän virittelee sopivat olosuhteet ja saa kaipaamaan rakkautensa lämpöä kaiken kylmän keskellä. Hän on pilkkonut Raamatun lehdille polttopuut käyttöä vaille valmiiksi. Hän puhaltaa Henkensä happea tulta sytyttäessään. Kärsivällisesti Hän hoitaa syttynyttä tulta ja pyrkii estämään hiilloksen hiipumista. Eikä lämpö jää vain sydämeen, vaan leviää ympärillekin.

Lämmintä joulun aikaa!

Duunaripoika

Tänään jäin kiinnostuneena kuuntelemaan, minkälainen radiokolumni Ylellä oli saatu aikaiseksi jouluevankeliumin inspiroimana. Näkökulma vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Kolumnisti halusi tarkastella tutuimpien Luukkaan ja Matteuksen evankeliumien sijaan sitä, mitä Markuksen ja Johanneksen evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen syntymään liittyen. Tähän näkökulmaan oli valitettavasti, ja kuten arvata saattaa, vähän isompikin koira haudattuna.

Kolumnisti halusi lukea evankeliumeita vain Jeesuksen maallisten perhesuhteiden kautta. Näin hän pystyi toteamaan, että Jeesusta kuvataan - ei Jumalan Poikana, joka syntyi neitsyt Mariasta - vaan tavallisen Joosefin ja tavallisen Marian tavallisena duunaripoikana, joka kolumnistin mukaan hylkäsi lapsuudenperheensä ja teki häilyvän mielensä vallassa kaikkea muutakin sekavaa. Kolumnisti ei myöskään ymmärtänyt, miten eri evankeliumit voivat kertoa Jeesuksen elämästä eri asioita ja kuitenkin kuvata yhden ja saman henkilön oikeaa elämää. Punoittavat korvani kuulivat kolumnin anti-ilosanoman: evankeliumeita ei kolumnistin kaltainen järkevä ihminen voi mitenkään ottaa todesta.

Pisteet kolumnistille siitä, että hän oli selvästi lukenut Raamattua. Yhtä selvästi hän oli jättänyt jokusen oleellisen kohdan lukematta. Pieni pyyntö kaikille meille, jotka niin helposti ihastumme omiin ajatuksiimme: Oltaisiinko välillä itse hiljaa, ja annettaisiin Sanan puhua? 

"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. -- Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Johanneksen evankeliumin 1. luku, jakeet 1 ja 14)

JES

"Sinä päivänä sinä sanot: "Minä kiitän sinua, Herra, sillä sinä olit minuun vihastunut, mutta sinun vihasi asettui, ja sinä lohdutit minua. Katso, Jumala on minun pelastukseni; minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, hän tuli minulle pelastukseksi." Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä. Ja sinä päivänä te sanotte: "Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansain keskuudessa, tunnustakaa, että hänen nimensä on korkea. Veisatkaa ylistystä Herralle, sillä jaloja töitä hän on tehnyt; tulkoot ne tunnetuiksi kaikessa maassa. Huutakaa ja riemuitkaa, Siionin asukkaat, sillä suuri on teidän keskellänne Israelin Pyhä." (Jesajan kirjan 12. luku)

Eilisestä seurakuntiemme nuorten aikuisten tapaamisesta sai lähteä kevyt fiilis ja paljon kotiinviemisiä sydämessä. Onkohan aikaisemmin tullut ajateltua adventtiaikaa ja kirkkovuoden alkua myös itselle uutena alkuna? Menneet saa ihan oikeasti jättää taakse, kun Raamattu vakuuttaa: "Jos me tunnustamme syntimme, on hän (Jeesus) uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." Eivätkä nämä sanat ole vain jotain tyhjää puhetta, jota meditoidessa voi rentoutua ahdistuksistaan ja unohtaa pahuutensa. Raamatun sanan kautta Jumala oikeasti itse vaikuttaa ja tekee sen, mitä sanoo! Tänään sainkin kuunnella jumalanpalveluksessa vähän uudenlaisin korvin: "Herra olkoon teidän kanssanne... Hän tulee tänäänkin luoksemme... Herramme Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis ja veri sinun edestäsi annettu... syntiesi anteeksiantamiseksi... Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä..." Todellinen Jumala, todellisesti läsnä. Se, jos mikä, on ihmeellisen ihana asia!

Siunatkoon rakas Vapahtajamme sanansa kautta myös sinua! 

Matkamuistoja

Eilisen junamatkan aikana etsin koneeltani erästä joululaulutiedostoa. Yllätyksekseni yhtenä hakutuloksena oli joulustakin kertova Reissuvaimon päiväkirjani, jonka olin jo aivan unohtanut. Se pohjautuu kahteen Kiinan matkaan, jotka tein mieheni töiden mukana vuosina 2004 ja 2005. Tekstit on julkaistu Luterilainen -lehdessä vuosina 2005-2006. Kirjoitustyylini on sittemmin hieman kypsynyt (?), joten pientä päivitystä oli pakko tehdä. Viilattua versiota voit lukea blogin Matkamuistoja -sivulla. Olkoon se pikkujoululahjani teille blogini lukijoille! :D