keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Duunaripoika

Tänään jäin kiinnostuneena kuuntelemaan, minkälainen radiokolumni Ylellä oli saatu aikaiseksi jouluevankeliumin inspiroimana. Näkökulma vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Kolumnisti halusi tarkastella tutuimpien Luukkaan ja Matteuksen evankeliumien sijaan sitä, mitä Markuksen ja Johanneksen evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen syntymään liittyen. Tähän näkökulmaan oli valitettavasti, ja kuten arvata saattaa, vähän isompikin koira haudattuna.

Kolumnisti halusi lukea evankeliumeita vain Jeesuksen maallisten perhesuhteiden kautta. Näin hän pystyi toteamaan, että Jeesusta kuvataan - ei Jumalan Poikana, joka syntyi neitsyt Mariasta - vaan tavallisen Joosefin ja tavallisen Marian tavallisena duunaripoikana, joka kolumnistin mukaan hylkäsi lapsuudenperheensä ja teki häilyvän mielensä vallassa kaikkea muutakin sekavaa. Kolumnisti ei myöskään ymmärtänyt, miten eri evankeliumit voivat kertoa Jeesuksen elämästä eri asioita ja kuitenkin kuvata yhden ja saman henkilön oikeaa elämää. Punoittavat korvani kuulivat kolumnin anti-ilosanoman: evankeliumeita ei kolumnistin kaltainen järkevä ihminen voi mitenkään ottaa todesta.

Pisteet kolumnistille siitä, että hän oli selvästi lukenut Raamattua. Yhtä selvästi hän oli jättänyt jokusen oleellisen kohdan lukematta. Pieni pyyntö kaikille meille, jotka niin helposti ihastumme omiin ajatuksiimme: Oltaisiinko välillä itse hiljaa, ja annettaisiin Sanan puhua? 

"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. -- Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Johanneksen evankeliumin 1. luku, jakeet 1 ja 14)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti