sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kalleimmat asiat ovat ilmaisia

Blogiani seuranneet ovat saaneet lukea pohdintojani perheemme melko hankalasta elämäntilanteesta ja siitä lohdutuksesta, jota usko armolliseen Jeesukseen antaa. Usein lohdutus tulee vasta jonkinmoisen "jaakobinpainin" jälkeen. Viime aikoina olen paininut selvästi aikaisempaa useammin kateuden tunteiden kanssa, mistä kerron luultavasti tarkemmin toisella kertaa. Nyt ajattelin jakaa kanssanne yhden Raamatun kohdan, joka on ollut ratkaisu (ja katkaisu) kateus-painissani.

"Eikö viisaus kutsu, eikö taito anna äänensä kuulua?
Ylös kummuille, tien viereen, polkujen risteyksiin hän on asettunut.
Porttien pielissä, kaupungin portilla, oviaukoissa hän huutaa:
"Teitä minä kutsun, miehet, ja ihmislapsille kaikuu minun ääneni.
Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät.
Kuulkaa, sillä jalosti minä puhun, ja avaan huuleni puhumaan, mikä oikein on;
sillä totuutta minun suuni haastaa, ja jumalattomuus on minun huulilleni kauhistus.
Vanhurskaat ovat minun suuni sanat kaikki, ei ole niissä mitään petollista, ei väärää.
Ne ovat kaikki oikeat ymmärtäväiselle, suorat niille, jotka löysivät tiedon.
Ottakaa minun kuritukseni, älkääkä hopeata, ja tieto ennen valituinta kultaa.
Sillä parempi on viisaus kuin helmet, eivät mitkään kalleudet vedä sille vertaa -- 
Minun tykönäni on rikkaus ja kunnia, ikivanha varallisuus ja vanhurskaus -- 
antaakseni niille, jotka minua rakastavat, pysyvän perinnön ja 
täyttääkseni heidän aarrekammionsa." (Sananlaskut 8)

Meidän Jumalamme on rikas antaja. Mikä voisi olla uskoa ja syntien anteeksisaamista ja iankaikkisen elämän lupausta arvokkaampaa? Silti nämä kaikkein kalleimmat asiat ovat meille ihan ilmaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti