Toisena aiheenaan Pyöreän pöydän keskustelijat Pekka Seppänen, Ruben Stiller ja Olavi Uusivirta pohtivat Hyvinkään ampumatapaukseen liittyen joukkosurmien uutisoinnin merkitystä, lehdistönvapautta ja median tarjoamia selityksiä väkivallanteoille.
Kiinnitin huomiota Ruben Stillerin osuviin huomioihin. Hänen mukaansa on tärkeää, että lehdistössä uutisoidaan myös joukkosurmista. Ihmisillä on Stillerin mukaan "valtava halu määritellä paha", ja jos sitä ei tehdä julkisessa mediassa, se hänen mukaansa joka tapauksessa määritellään internetin keskustelupalstojen huhumyllyissä.
Stillerin kritiikin kärki kohdistui selityksiin, joita mediassa "annetaan hirveällä kiireellä" väkivallantekojen jälkeen. Järkyttävät teot pyritään helposti selittämään yhteiskunnallisilla syillä, edeltävillä tapahtumilla ja olosuhteilla. Ovathan ne paljon konkreettisempia ja siinä mielessä ymmärrettävämpiä selityksiä hirmuteoille kuin ihmisen mielen ja tekojen puhdas pahuus. Koska tekijä nähdään lähinnä olosuhteiden uhrina, Stillerin mukaan "uhrien ja tekijän ero häivytetään" ja "selityksissä alkaa unohtua, että yksilö on tehnyt valinnan". Stiller ihmettelikin, mihin yksilön omat moraaliset valinnat ovat hävinneet hirmutekojen syitä etsittäessä.
Kristittynä en voi muuta kuin nostaa hattua Stillerin tarkkanäköisille pohdinnoille. Varmasti olisi tarpeen paljon selvemmin vastuuttaa ihmisiä omista, suuremmista ja pienemmistä, teoistaan.
Siinäkin Stiller puhui asiaa, että pahuus todella kiehtoo ihmisen mieltä. Median kautta sitä on helppo tirkistellä, ja sillä voidaan jopa vastenmielisesti "mässäillä". Toisaalta pahuus on pelottavaa ja käsittämätöntä. Ehkä turvallisen etäältä pahuutta katsoessa pelko nouseekin siitä ihmetyksestä, miten joku toinen ihminen on pystynyt tekemään jotakin tuollaista - voisiko niin käydä myös minulle?
Sosiaalipsykologisissa selityksissä on keskitytty juuri olosuhteisiin, jotka pahimmillaan voisivat tehdä meistä jokaisesta "uusia Hitlereitä". Perimmäinen syy järkyttäville teoille eivät kuitenkaan ole olosuhteet, vaan ihmismielen todellinen pahuus, jota ns. ympäristötekijät voivat joko ruokkia tai kahlita. "Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset", kuvasi Jeesuskin. Pahuutta on monenlaista, mutta sen siemen on jokaisen omassa sisimmässä. Raamatussa käsitteitä pahat teot, rikokset ja synnit käytetään usein rinnakkain kuvaamassa sitä, miten ihminen toimii itse, erossa Jumalasta. Kunpa synti ja syntisyys voisivat olla yleisemmässäkin käytössä selittämässä ihmisten pahuutta.
Koska nyt blogikirjoituksessani puhuu lähinnä "kova laki", ajattelin tähän loppuun liittää aihetta liippaavan rehellisen ja ihanan evankelisen tunnustuksen Paavalin kirjeestä Timoteukselle:
"Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut,
Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut
uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen
pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden,
koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen
arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan,
joista minä olen suurin." (1 Tim. 1: 12-15)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti