Tänä syksynä psykologian opinnoissani on alkanut laajojen teoriaopintojen jälkeen kauan odotettu käytännöllisempi vaihe. Harjoitteluun valmentavissa opinnoissa meitä opastetaan kohtaamaan aivan nurkan takana häämöttävän harjoittelun ja työelämän haasteet. Olemme päässeet tutustumaan erilaisiin arviointitapoihin ja testimenetelmiin, lausuntoihin ja yhteenvetoihin, ammattikäytäntöihin ja -etiikkaan sekä muihin psykologin työn "ammattisalaisuuksiin". Luennot ja keskustelut ovat ainakin omalla kohdallani toimineet myös erinomaisena virikkeenä oman ammatillisen kasvun pohdinnalle.
Eiliseltä "Mitä nuoren psykologin tulee tietää" -luennolta nappasinkin takataskuuni lakitiedon lisäksi hyviä ajatuksia psykologina kehittymisestä. Koska pohjakoulutuksemme antaa laaja-alaisen pätevyyden kymmeniin eri suuntausvaihtoehtoihin, meillä on tulevaisuuden työtehtävien suhteen paljon valinnanvaraa. Sen vuoksi onkin tärkeää pohtia, minkä psykologian alueen kokisin niin vahvasti omakseni, että haluaisin kehittyä selvimmin juuri sen alueen asiantuntijana. Luennoitsija lainasi persoonallisuuspsykologian puolelta tutuksi tullutta ajatusta ihmisen ja ympäristön yhteensopivuudesta, tällä kertaa työympäristöön liittyen (person-job fit): "PE (person-environment) fit theories of vocational choice propose that higher levels of satisfaction and mental and physical well-being will occur when there is a good fit between the person and the environment (e.g. Davis & Lofquist, 1984; Holland, 1997)."
Kristittynä tätä oli vallan mukava kuunnella. Puhuuhan tämäkin lainaus juuri siitä, kuinka Luoja on jo hyvissä ajoin etukäteen valinnut juuri minulle henkilökohtaisesti juuri tietynlaiset ominaisuudet, joilla varustettuna voin parhaiten toimia toisten hyväksi - ja voin itsekin hyvin - juuri tietynlaisessa ympäristössä. Minun ei tarvitse harmitella sitä, miksi olen juuri tällainen ja miksi en ole muunlainen, eikä minun tarvitse väkisin yrittää muuttua aivan toisenlaiseksi (voin kyllä kehittää moniakin ominaisuuksiani). Minä olen omanlaiseni, aivan tarkoituksella. Ei se ole sattumaa. Se on yksi Luojan keinoista ohjata meitä toimimaan Hänen tahtonsa mukaan.
Minulle on ollut suuri oivallus ymmärtää, ettei minun ole pakko noudattaa jotakin itseni, yhteiskunnan tai läheisten ihmisten muodostamaa elämän käsikirjoitussuunnitelmaa. Kymmenen käskyn, Jumalan rakkauden ja lähimmäisenrakkauden puitteissa olen vapaa kuuntelemaan myös sitä, mikä minusta itsestä tuntuisi parhaalta - onhan sekin osa Jumalan suurta suunnitelmaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti