Niittykukkia

"Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä." (Matt. 6: 28-29)

Minusta on ihana asua maaseudulla. Varsinkin kesäisin luonto on huumaavan lähellä, ja ympärillä on paljon kaunista katseltavaa, linnunlaulusta ja iltojen hiljaisuudesta puhumattakaan. Useimmiten omakotitalojen ja kesämökkien pihat ovat ennemminkin enemmän kuin vähemmän laitettuja. On perinteisiä syreenejä, juhannusruusuja, salkohumalaa, rododendroneita, akileijoja, kesäpäivänliljaa, varjoliljaa, kuunliljaa, muhkeita pioneita, jalohortensiaa, ehkä alppikärhöä ja muita uudempia perennatulokkaita. On kukkapenkkejä, pensasaitaa, amppeleita, köynnöksiä ja kesäkukkaruukkuja mansikantaimien, perunapenkkien ja siististi ajeltujen nurmikkojen vierustoilla. Hellästi vaalitut pihat erottuvat tyylikkäinä villin luonnon keskeltä. 

Sitäkin ihmeellisempää, minkälainen kukkaloisto leviää joka kesä pellonpientareille ja hiekkateiden vierustoille. Kevättä aloittelevat leskenlehdet, vuokot ja rentukat, ja pian hennon keväänvihreän peittää voikukkien keltainen. Sitten alkavat nousta kielot, koiranputket, kannusruohot, ketohanhikit, kissankellot, kultapiiskut, niittyleinikit, apilat, hiirenvirnat, heinätähtimöt, ohdakkeet, luhtalemmikit, metsäorvokit, metsäkurjenpolvet, niittynätkelmät, nurmitädykkeet, ojakärsämöt, peltosauniot, maitohorsmat, puna-ailakit, päivänkakkarat, särmäkuismat, ahomansikat... Eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Ne vain kasvavat, ilmaantuvat joutomaille joka kesä kuin tyhjästä. Ei niitä kukaan erikseen käy luontoon kylvämässä, lannoittamassa, kuokkimassa, kastelemassa, jakamassa, tuhohyönteisiä torjumassa. Eipä kesäpuutarhuri niille paljon arvoa anna, rikkaruohoille. Nyhtää vain penkistä suunnittelemaansa kauneutta sotkemasta. Eivätkä ne yksinään kovin kummoisilta näytäkään. Silti niissä on joukkovoimaa levittäytyä joka puolelle ihmistä ihastuttamaan tai vihastuttamaan sitkeydellään. 

Olisihan Jeesus voinut valita vertauksensa kukat puutarhasta, sellaiset, joita puutarhuri mielellään pitää kuin kukkaa kämmenellään, ja jonka hellällä huolenpidolla ne puhkeavat yhä kauniimmin kukkaan. Teillä ja aitovierillä kulkenut Ihmisen Poika halusi kuitenkin meidän katselevan tienvierusten vaatimattomia kukkia, jotka karuissakin olosuhteissa kasvavat, juurtuvat, kukkivat ja tekevät siementä - pukeutuvat Luojansa antamaan pukuun ja elävät Hänen huolenpidostaan.

"Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää" - eikä silti edes kuningas Salomo kaikessa rikkautensa ja kalliiden pukujensa loistossa ollut yhtä vaatetettu kuin yksi niistä. Olen paljon miettinyt, mitä Jeesus tällä tarkoitti. Tänään taas työviikon jälkeen kotiin ajellessani ja ojanpientareiden jatkuvaa kukkavirtaa ihastellessani tulin ajatelleeksi, mahtoiko Jeesus verrata kukkasten viattomuutta ihmisiin polttomerkittyyn syntisyyteen. Kasvit eivät kärsi omasta syntisyydestään niin kuin ihmiset, vaikka ihmisen synnin tähden koko luomakunta huokaakin. Kasveissa näkyy Luojan kädenjälki; ne ovat Hänen kättensä tekoa niin kuin mekin, mutta niiden ei tarvitse pelätä pyhän Jumalan tuomiota, ja siinä mielessä ne ovat viattomia. Ihmiset taas ovat läpikotaisin syntisyytensä mustaamia ja kelvottomia Jumalan edessä. Kasveilla on Jumalan niille luoma "pukunsa", jota ei niistä voi erottaa; ihminen taas on kaiken komeutensa ja kerrospukeutumisensakin alla kuitenkin lopulta aivan alaston. "Eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili." (Hebr. 4: 13) Raamatussa vaatteet tarkoittavat usein vertauskuvaa syntisyytemme peittävästä pyhyydestä. Aadamin ja Eevankin häpeän Jumala peitti vaatteella, ja nykyajan kristityillekin vakuutetaan Raamatussa: "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." (Gal. 3: 27) Emme saa ihmisyyttämme ja syntisyyttämme peittoon millään ajatusten ja tekojemme kudelmilla. Vain Jumala on omin käsin voinut kutoa meille vanhurskauden "vaatteet" sillä punaisella langalla, joka kulkee läpi Raamatun - rakkaan Poikansa pyhällä verellä. Sen kautta Hän on ottanut meidät jälleen omikseen. "Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te olette Aabrahamin siementä" (Gal. 3: 29), Isän lapsia, Hänen taivaallisen ketonsa hentoja, kauniita kukkasia.

"Sinikello soitollansa
tahtoi mulle muistuttaa,
ettei Isä taivahassa
koskaan voi mua unhottaa."

Hänen rakkautensa kantamana kohti viikonloppua.

Outi