Heijastuksia

Katson taivaalle. On hiljaista. Rukoilen.

Herra, näen taivaan. En näe Sinua. Joskus toivon, että se olisi mahdollista. Nähdä Sinut jo tässä elämässä kasvoista kasvoihin. Sinä kuitenkin sanoit: "Autuaat ne, jotka eivät näe, ja kuitenkin uskovat!"

Sinä peität silmämme, koska rakastat meitä. Jos katselisimme pyhyyttäsi suoraan, tuhoutuisimme, koska olemme kirottuja synneissämme. Sinä verhosit itsesi ihmisyyteen, kun tulit luoksemme. Sinä pukeuduit kuolevan pukuun, jotta me saisimme Sinussa elämän. Sinä tulet peitetyllä, salatulla tavalla luoksemme Raamatun sanassa, kasteen vedessä ja ehtoollisen leivässä ja viinissä antamaan itsesi, armosi ja pyhyytesi meille. Vain uskon kautta voimme nyt nähdä Sinut.

Rakas Herrani, en voi nähdä Sinua silmilläni, mutta Sinä annatkin minun nähdä kaikessa heijastuksia Sinun rakkaudestasi! Pienen lapsen katseesta, tyynestä lammen pinnasta, pilvettömästä taivaasta, ja aivan kaikesta muustakin. Puolukanvarvuista, joiden kautta tarjoat meille ravintoa ja kauneutta. Pihanurmikolla lojuvasta jalkapallosta, joka on tuonut työtä jollekin ja liikunnan iloa toiselle. Rakentuvan talon ikkunoista, joita meillä ei olisi ilman monien ihmisten vaivannäköä. Tupaten täydestä työkalenterista, joka kertoo siitä, että minuakin tarvitaan moneen paikkaan välittämään rakkauttasi. Minua loukanneesta lähimmäisestä, jonka Sinä olet jo kaikessa rakkaudessasi armahtanut. Samoin kuin minutkin. Ei ole mitään merkityksetöntä, tarkoituksetonta, ei mitään liian pientä heijastamaan suurta rakkauttasi. Tuikitavallisten asioiden kautta annat meidän nähdä, miten monin tavoin osoitat loppumatonta rakkauttasi.

Kuitenkin, jos en tuntisi Sinua syntieni sovittajana ja pelastajanani sanasi kautta, olisivat kaikki nämä rakkautesi osoitukset vain kuin vasken helinää ja kulkusten kilinää korvissani; sillä Sinä kyllä osoitat rakkauttasi kaikille ihmisille monin eri tavoin, mutta annat rakkautesi vain sanasi lupausten kautta. Ja mitä meille lupaatkaan!

"Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." 1 Piet. 1: 8-9

Ylistys ja kiitos Sinulle, Jeesus Kristus, Vapahtajani, kaikesta rakkaudestasi!

Tänä iltana

Tänä iltana rukoilen niiden puolesta, jotka kärsivät väkivallasta, riippuvuuksista ja mielenterveyden ongelmista. Rukoilen taloudellisten vaikeuksien keskellä elävien, pakolaisten ja maahanmuuttajien puolesta. Rukoilen kaikkien niiden puolesta, jotka kokevat elämässään turvattomuutta. Rakas Jeesus, ole meille kaikille pysyvä turva elämän vaikeuksissa ja tie todelliseen vapauteen.

Rukoilen niiden puolesta, jotka eivät vielä tunne Jeesusta, ja niiden puolesta, jotka eivät enää tunne Häntä omana Vapahtajanaan. Rukoilen niiden puolesta, jotka eivät koe tarvitsevansa Vapahtajaa. Rukoilen uskossaan epävarmojen, epäilevien ja kyselevien puolesta. Rakas Jeesus, tule sanassasi, kasteessa ja ehtoollisessa luoksemme. Armahda meitä. Anna meille uskon lahja ja vahvista luottamustamme armoosi, joka peittää kaikki syntimme.

Rukoilen vainottujen, kiusattujen ja kidutettujen puolesta. Rukoilen totuuden puolustajien puolesta. Rukoilen niiden puolesta, jotka ovat joutuneet jättämään seurakuntansa siellä vallitsevien Jumalan sanan vastaisten opetusten vuoksi. Rukoilen niiden puolesta, jotka etsivät seurakuntayhteyttä. Rukoilen uskossaan eksyneiden puolesta. Rukoilen hajanaisen kristikunnan puolesta. Rakas Jeesus, hyvä paimenemme, etsi, löydä ja yhdistä meidät rakkaudellasi. Virkistä ja rohkaise meitä evankeliumilla ja auta käyttämään aikaamme ja taitojamme Sinun valtakuntasi hyväksi.

Rukoilen myös kaikkien uusien ekaluokkalaisten ja heidän vanhempiensa ja perheidensä puolesta. Varjele koulutietä, varjele elämän tietä, kuljeta taivaan tietä.

Rakas Jeesus, kiitos ja ylistys Sinulle, joka tiedät ja tunnet kaiken, mitä tarvitsemme. Sinä et ole kaukana yhdestäkään meistä. Pysy luonamme, kun ilta pimenee. Sinä olet elämämme valo. 

Vapahtajamme, kuule, kun rukoilen tätä Sinun nimessäsi.
Aamen.

Iltapesun aikaan

"Onko jo suu tyhjä?" hoputin iltapalan jälkeen jotakin mäyssyttelevää pienempäämme käyttövalmiilla hammasharjalla osoitellen. Poika avasi suunsa ja totesi: "Mä pesin jo purkalla hampaat." 

Niinpä niin. Taitaa muissakin lapsiperheissä olla tuttuakin tutumpaa vääntää peistä näistä hammaspesun tarpeellisuus- ja huolellisuuskysymyksistä. Ei se vain riitä, että heilauttaa hammasharjaa vähän siihen suuntaan. Pitää pestä alta ja yltä ja nykyttää ne uusien poskihampaidenkin pinnat kunnolla, että pysyvätkin helmenhohtoisina vielä vuosikymmeniä. Joskus laskettiin mieheni kanssa, kuinka monta tuhatta kertaa olemme jo pesseet tenaviemme hampaat, ja vielä menee jokunen tuhat, ennen kuin kuopuksemmekin hienomotoriikalla hallitaan hammaspesujen koukerot itsenäisesti.

"Mä pesin jo purkalla hampaat." Huomasin huokaisevani pojan kommenttiin myös toisesta syystä. Mitenhän monta kertaa olen itse suhtautunut Jumalan armoon ja Hänen haluunsa hoitaa sieluani samalla asenteella. "Johan mä. Mä jo. En mä enempää tarvitse." Mutta ei se sielukaan purukumilla puhdistu, eikä henki raitistu itse pienesti sipaisemalla. Ei edes kovimmalla harjalla hankaamalla. Siihen tarvitaan Jumalan voimaa. Miten heikkona pidänkään kaikkivaltiasta Jumalaa, jos kuvittelen pystyväni itse tekemään saman kuin Hän? Syntieni poispesemiseen ei riittänyt mikään muu kuin Jumalan Pojan veri, kärsimys ja kuolema. Kuinka suuresti Hän meitä rakastaakaan, kun meidän hyväksemme antoi henkensä!

Mietin myös sitä, kuinka hampaiden ja sielunkin hoidossa tarvitaan säännöllisyyttä ja sinnikkyyttä. Ei riitä kerta tai kaksi, vaan niitä pitää hoitaa koko elämän ajan joka päivä. Vanhempana minulla on suuri vastuu sekä lasteni että omien hampaideni ja sieluni hoitamisesta. Toisaalta viime kädessä koko vastuun sielujen hoidosta kantaa taivaallinen Isämme, joka vakuuttaa "hoitotoimenpiteiden" eli armonvälineiden varmasti tekevän sen, minkä lupaavat: antavat kaikki syntimme anteeksi, Pyhän Hengen kautta uuden elämän Isän luona ja voimaa vastustaa synnin tekemistä. Miten paljon tätä tarvitsemmekaan, ja miten suurta lahjaa on, että rakas Vapahtajamme näin hellästi hoitaa meitä - joka päivä!

Siunausta uuteen viikkoon Hänen armossaan ja lupauksissaan.

Aika on...

Joidenkin raamatunkohtien ääreen tulee palattua kerta toisensa jälkeen aina tietynlaisissa elämäntilanteissa. Viime aikoina mielessäni on ollut taas kerran Vanhan testamentin Saarnaajan kirjan kohta, joka on puhutellut minua usein aikaisemminkin oman tai lähipiirin elämänmuutosten keskellä. Talomme rakentumista seuratessa olen joutunut surullisena seuraamaan erään kodin purkamista, sen hyvän, mitä vuosien kuluessa on saatu rakennettua. Usein on vaikea ymmärtää, miksi tietyt asiat tapahtuvat, miksi juuri nyt, miksi juuri näin, miksi juuri näille ihmisille. Tämä Saarnaajan kirjan kohta on ainakin minulle kuvannut sitä, että kaikki on kuitenkin joka tapauksessa rakkaan ja meistä hellästi huolta pitävän Isän kädessä. Hän tietää, miksi, Hän sallii tapahtua, Hän antaa ja ottaa, antaa jotain parempaa, Hän vetää syliinsä ja antaa itkeä ilon ja surun kyyneleet kaiken muutoksen keskellä. Pysyvyyttä, kotia ja rakkautta kaipaavalle Hänellä on varattuna kaikki, mitä voimme ikinä tarvita. Ehkä aivan erityisesti juuri silloin, kun on aika repiä rikki ja itkeä.

Saarn. 3: 1 Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.

2 Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.

3 Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.

4 Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.

5 Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.

6 Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.

7 Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.

8 Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.

Olen myös miettinyt, että ehkäpä oma elämäntilanne voi joskus helpottaa siksikin, että pystyisi sitten paremmin olemaan tukena toiselle olkapäätä kaipaavalle.

Kaikille elämänmuutosten keskellä hämmentyneille siunausta ja luottamusta Isän hyvyyteen rukoillen.

Puiston hämärässä

Puiston hämärässä
ei kellokaan vielä tarpeeksi,
vaikka pienet on jo peitelty,
kerrottu iltasadut ja annettu
hyvänyönsuukko poskelle
Pullon henki on päästetty valloilleen
tyttöjen ringissä
Nauru säestää laulua mustanpuhuvaa,
kivusta ja ikävästä kertovaa

Tyhjä pullo lentää viereen keinun
jossa tyttökin pienenä hymyili
maailman ihmeille
Taivaan Isän lahjoille
perhosille, sinisen taivaan pilvikukille ja
kavereiden leikeille
pyytäen mummua antamaan lisää vauhtia

Mummu on nyt poissa
eikä vauhtiakaan vielä osaa
itse säädellä
näillä elämän alkumetreillä

--

Herra, mikä pysäytti minut silloin?
Mikä sai minut huutamaan
apua Sinulta,
tapailemaan kömpelösti Isä meitää
tupakanhuuruisilla huulilla,
pyytämään tahtosi tapahtumista
ja nimesi pyhittymistä,
vaikka tiesinkin tuhlanneeni armosi
ja vasta muistaneeni, miten rakastat syntistä

Oliko luonani enkeli
siinä poikaystäväni veljen parvekkeella
- Olitko Sinä -
kääntämässä katsettani kohti taivasta
Muistuttamassa, ettei todellinen ilo
löydy tästä maailmasta
Näyttämässä, mihin olin luisumassa
Nostamassa mieleen pelon
ja toivon anteeksiannosta,
siitä aidosta vapaudesta,
jonka olin unohtanut
ja jota niin kovasti edelleen kaipasin

Herra, 
kiitos, että olit luonani silloin
ja olet yhä. 



Tämän runon alkupuoliskon olen kirjoittanut joskus teini-ikäisenä, rippikoulun käytyäni, uskon tielle palattuani. Loppuosa on uutta tekstiä.

Jotkut ovat tulleet hyvinkin räväkästi uskoon. Minulla ei ole lapsuudessani tai nuoruudessani monia hetkiä, joista voisin sanoa, että silloin koin Jumalan koskettavan minua. Ei ollut sellaisia hetkiä kuin lapsena seuraamassani Enkelin kosketus -tv-sarjassa, että joku kohtaamani henkilö olisi yllättäen alkanut loistaa taivaallista valoa ja olisi paljastanut olevansa Jumalan viestiä tuova enkeli, saati Jumala itse. Tämä runon jälkipuoliskon kuvaamalla hetkellä koin kuitenkin Jumalan koskettavan. Koin olevani, ja näin jälkikäteen ajateltuna varmasti olinkin, käännekohdassa, tienristeyksessä, josta oli vain kaksi suuntaa. Silloin minut vedettiin takaisin päin, uudelleen siihen vauvana kasteessa saamaani ja Raamatun opetuksen vahvistamaan uskoon, josta olin pikku hiljaa kaiken maailman houkutuksissa vieraantunut. Eikä sekään ollut mikään ravisuttava, maailmoja mullistava käänne. Senkin jälkeen oli edessä monenlaista kompuroimista ja opettelemista, ja edelleen on. Mutta se oli kuin alkusysäys, uusi alku, aivan kuin johdatusta seuraavan kesän rippikouluun, jossa pääsin tutustumaan uudelleen syvemmin rakkaaseen Vapahtajaani. 

Leirinuotiolla lauloinkin täydellä sydämellä: 
 "Tunnen suurta Jumalaa vain vähän, 
Hän on juuri minut löytänyt. 
Hän hiljaa astui elämääni tähän, 
kaiken uusin silmin näen nyt. --
Olin täynnä suurta ahdistusta, 
Vapahtajaa hiljaa rukoilin. 
Hän sanoi: Älä pelkää rangaistusta, 
ristillä jo sinut armahdin."

Vielä tänäänkin uskon Häneen, elämäni suurimpaan Rakkauteen. Enkä lakkaa ihmettelemästä, minkälaisia teitä Hän meitä kuljettaa ja minkälaisiin risteyskohtiin Hän johtaa meidät, jotta niiden varjossa näkisimme Hänen ristinsä. "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja antoi Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1 Joh. 4: 10)

Olenko sitten myöhemmin kokenut Jumalan koskettavan? Kokemuksilla ei oikeasti ole niin kovasti väliä, nehän ovat joka tapauksessa vain seurausta jostakin paljon suuremmasta. Silti on mukavaa miettiä, että kaikkein läheisimmät hetket Vapahtajani kanssa, jotka siis muistan, olen saanut viettää ehtoollispöydässä ja myös monin tavoin Raamatun sanaa käyttäen - onhan Hän itse luvannut olla juuri niissä luonamme!

Koskettakoon Hän yhä uusien pienten ja isojen ihmisten sydämiä ja johtakoon askeleemme oikealle Tielle.