Vielä ennen kuin tämän kevään valo voittaa hämäryyden, ajattelin julkaista runon, jonka kirjoitin tammikuun pakkasilla. Jäin silloin kotipihalle tultuani katselemaan pikimustaa taivasta ja sen lukemattomia, äärettömän kaukaa ihmeellisen kirkkaasti hohtavia tähtiä.
* * *
Katson tähtiä, taivaasi korkeutta,
tumman avaruuden valonpilkahduksia.
Vaikka en usko miljardeihin vuosiin,
on tämä valo matkannut ikuisuuksia
omaan ikääni verrattuna.
Taivaan alla asiat asettuvat
oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Sinä pidät huolta kaikkein pienimmästäkin
ja tuot valon matkojen päästä
keskelle synkintä pimeyttä.
Edes tyhjyys ei voi estää
valoasi pääsemästä perille.
* * *
Tänä iltana, pilvien peittäessä tähtitaivaan,
kiitän siitä, että olet puhaltanut pyhällä sanallasi sydämestäni
sitä peittäneen pilviverhon, epäuskon harmauden,
ja nyt sydämeni tyhjyyden läpi saa loistaa
vuosituhanten takaa
evankeliumisi ihana valo.
Yksi kerrallaan kirkastat sydämellemme sanasi tähtiä,
joiden jokaisen tuikkeessa
näkyy Kristus
ja tie Kotiin.
Siunattua ystävänpäivää parhaan Ystävämme seurassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti