perjantai 2. marraskuuta 2012

Löytö

Välillä oli jo unohtua, mitä kaikkea olemmekaan käyneet läpi viime vuosien aikana. Elämä maistuu nykyisin niin paljon paremmalta. Äsken muuttotavaroita purkaessa löysin kaksi aikaisempaa kalenteriani, joita on kyllä aika hätkähdyttävää lukea. Silloin monen monituista kertaa ihmettelin, miksi ihmeessä nukuin niin huonosti. Nyt senaikaisia kalenteri- ja päiväkirjamerkintöjä lukiessa en enää ihmettele yhtään, sen verran runsaasti stressitekijöitä oli kuormittamassa elämääni ja yöuniani. Monenlaista murhetta, epävarmuutta ja erisuuruisia haasteita.

Miten ihmeellisiä teitä kuljetatkaan omiasi, Jumalani! Annat ottamalla pois, synnytät surusta kiitosta ja epätoivosta luottamusta. Ahdistuksen keskellä vedät lähemmäksi itseäsi. Miten lähellä sinua silloin olinkaan! Nyt jälkikäteen näen, kuinka lisäsit kärsivällisyyttäni ja turvautumista sinun voimaasi silloin, kun luulin, etten enää voi jaksaa. Sinä käännät elämän kulkua ja teet mahdottomalta näyttävänkin mahdolliseksi. Annat sataa ja paistaa. Välillä virvoittaa sade, välillä auringonpaiste. Sinuun saan uskoa niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä, koska sinun rakkautesi ei koskaan laannu. Sinä tiedät, mikä on parhaaksi, myös juuri minulle juuri nyt. Tuleva on minulta piilossa, mutta ei sinulta. Joskus saatan pelätä, kun en voi olla varma siitä, mitä on edessä. Sinulle kaikki on kuitenkin selvää. Kaikella haluat omillesi vain hyvää. Kasvatat meitä uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Lapsinasi.

Rakas Herrani, pidä meidäthelläsi kaikkina päivinämme, ja sittenkin, kun aikaa ei enää ole.
 

2 kommenttia:

  1. Hei Outi, löysin blogisi tuon laulun perusteella: Synnit poissa - autuutta oi. Laitoin blogisi blogiluettelooni, että jotkut löytäisivät hyvät sanasi, joita olet kirjoittanut. Niistä löytyy voimaa... Näytti niin minu blogilta monesta syystä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria! Olipa kiva lukea kommenttiasi! Hienoa kuulla, että musiikki voi olla tuollakin tavalla yhdistämässä : D Kiitos myös kauniista sanoistasi ja linkityksestä. Mietin juuri eilen tätä blogia ja rukoilin, että se voisi omalla pienellä tavallaan olla johdattamassa ihmisiä Vapahtajan luokse. On se sittenkin aika ihmeellistä. Sinun kauttasi löytyy näköjään monenlaisia mielenkiintoisia blogeja. Kohtaamisiin!

      Poista