Tukevasti luterilainen

Reilun kahden viikon ajan olemme totutelleet asumaan uudessa kodissamme ihanissa maalaismaisemissa pienen mäennyppylän päällä peltojen keskellä. Punaisen tupamme, perunamaan ja pellot omistaa lähellä asuva maanviljelijä-maitotilallinen perheineen. Pojista on ollut hauska seurata isännän traktorin pörräystä ja laskea, kuinka monta rehupaalia tällä kertaa lähtee lavalla lehmien ruuaksi. Muuten täällä ei kovinkaan suuria liikennevirtoja näy, ruuhka-aikana ehkä naapuruston työmatkalaisten kaikki kolme autoa kurvailevat samaan aikaan samalla tienpätkällä.

Siksi olinkin heti silmä kovana, kun huomasin aamupäivällä naapurin pihaan pysähtyneen hopeanharmaan kiesin ja pihamaalla seisoskelevat tyylikkäästi pukeutuneet henkilöt. He eivät näyttäneet kuuluvan maaseudun vakikalustoon. Olimme juuri vanhemman toipilaspoikamme ja sisäleikeistä siltä erää tarpeeksi saaneen nuoremman vilperttimme kanssa pienellä polkupyörä- ja potkulautalenkillä, ja heilutimme pihalta seuraavaan naapuriin kaartavalle joukkiolle. Itselläni oli oma aavistukseni siitä, millä asialla tämä autontäysi hymyileviä ihmisiä mahtoi olla.  Seuraavan naapuritalon pihalta auto kääntyikin jonkin ajan kuluttua takaisin päin ja pysähtyi viereemme tien sivuun. Takapenkiltä nousi kaksi nuorta naista. Kysäisin heiltä, ovatko he etsimässä jotakin, vaikka jo tiesinkin vastauksen. Puheliaampi kertoi, että he ovat tosiaan täällä vähän kierrelleet ja ajattelivat tulla jututtamaan minuakin, ovat Jehovan todistajia ja heillä olisi tarjolla perheisiinkin liittyvää luettavaa. Olin jo ehtinyt hieman miettiä vastaustani: "Me ollaan tukevasti luterilaisia, ja mä toivoisin, että tekin voisitte löytää Jeesuksen." Ehkä seuraavalla kerralla saan luontevasti sanottua suunnittelemani "Toivoisin, että tekin voisitte löytää armollisen Jumalan Jeesuksessa". Vaihdoimme vielä pari sanaa siitä, että Jeesus on tärkeä ja Raamattu on rakas, ja naisten pakatessa kimpsunsa ja kampsunsa jäin pyörittelemään mieleeni noussutta ehdotusta: "Haluaisitteko te tulla meille juttelemaan Vapahtajasta?"

Toisilla on taitoa ja rohkeutta keskustella hanakoidenkin "käännytystyötä" tekevien kanssa lempeästi ja kertoa samalla oman uskonsa perustasta selkeästi. Toiset toimivat töykeämmin. Itse olen koettanut sydän pamppaillen mutta mahdollisimman ystävällisesti kieltäytyä keskustelusta. Vasta ihan viime aikoina parin ystäväni rohkean toiminnan kautta olen oppinut suhtautumaan kaikenlaisiin todistajiin ainakin vähän rakkaudellisemmin. Hehän ovat mitä parhaimpia keskustelukumppaneita. Kuinka moni muu tulee oikein ovelle tai kotipihalle asti kysymään, haluaisitko puhua Jumalasta? Kuinka moni muu haastaa yhtä avoimesti pohtimaan oman uskon perustaa ja miettimään, miksi uskon juuri niin kuin uskon, mitä niin hyvää luterilaisessa kristillisyydessä on, että haluan edelleen pysyä luterilaisena? Kuinka moni muu antaa samanlaisen tilaisuuden tunnustaa uskonsa Jeesukseen? Toisaalta kenelle muulle olisi sen tärkeämpää kertoa Jeesuksesta kuin sellaiselle, joka ei Häntä tunne? Ketä muuta olisi sen tärkeämpää johdattaa armollisen Jumalan luokse kuin sellaista, joka on kaukana Hänestä? Kuka muu tarvitsisi ilosanomaa enemmän kuin sellainen, joka joutuu tavoittelemaan pelastusta omin voimin?

Samat ajatukset olivat mielessäni viime viikolla katsellessani ystäväni kanssa erittäin mielenkiintoista Krishna-liikkeestä kertonutta dokumenttielokuvaa. Elokuvankin ihmiset kertoivat etsivänsä Jumalaa. Miten yleismaailmallisen inhimillistä se onkaan! Eihän meidän tarvitsisi etsiä, jos olisimme Hänen lähellään. Yritämme rakentaa omia teitämme Hänen luokseen, joka yksin on Tie. Jos olemme väärällä tiellä, olemme eksyksissä, vaikka luulisimme kulkevamme oikeaan suuntaan. Tässä olemme kaikki ihan samalla viivalla. "Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen." (Jes. 53: 6a) "Jumalaton hylätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta." (Jes. 55: 7)" "Ei kukaan tule Isän luokse muutoin kuin minun kauttani", sanoi Jeesus. Hän on se tie, joka vie vapauteen. "Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." (Jes. 53: 6b)  Jumala on kiivas ja vihaa syntiä, mutta silti Hän toivoisi jokaisen ihmisen pelastuvan. "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää." (Hes. 33: 11) Kunpa tämä saisi näkyä meidänkin asenteissamme ja toiminnassamme! Kunpa emme vain omisi Jeesusta, vaan todella omistaisimme hänet. Hänen kauttaan meilläkin on anteeksiantamusta jaettavaksi asti! "Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien." (1 Joh. 2: 2)
 

P.S. En ole tukevasti luterilainen sen takia, että olisin päättänyt olla sellainen. Minun päättäväisyydelläni se jäisi todella lyhyeksi iloksi. En ole tukevasti luterilainen myöskään siksi, että olisin kovasti konservatiivinen ja haluaisin yksisilmäisesti pitäytyä perinteisiin. Olen tukevasti luterilainen, koska "Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumilla, valaissut minua lahjoillaan ja pyhittänyt ja varjellut minut oikeassa uskossa" (Katekismus). Kiitos Jumalalle siitä, että "kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä" (Ps. 119: 130). Antakoon Hän evankeliuminsa ilosanoman loistaa sinullekin!

Psalmi 86

1 Daavidin rukous. Kallista, Herra, korvasi minun puoleeni ja vastaa minulle, sillä minä olen kurja ja köyhä.

2 Varjele minun sieluni, sillä minä olen hurskas; sinä, minun Jumalani, pelasta palvelijasi, joka sinuun turvaa.

3 Ole minulle armollinen, Herra, sillä sinua minä huudan kaiken päivää.

4 Ilahduta palvelijasi sielu, sillä sinun puoleesi, Herra, minä ylennän sieluni.

5 Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.

6 Ota, Herra, korviisi minun rukoukseni, tarkkaa minun anomiseni ääntä.

7 Hätäni päivänä minä sinua avukseni huudan, sillä sinä vastaat minulle.

8 Ei ole sinun vertaistasi, Herra, jumalien joukossa, eikä ole vertaa sinun töillesi.

9 Kaikki kansat, jotka sinä tehnyt olet, tulevat ja kumartuvat sinun edessäsi, Herra, ja kunnioittavat sinun nimeäsi.

10 Sillä sinä olet suuri ja teet ihmeitä, sinä ainoa olet Jumala.

11 Neuvo minulle tiesi, Herra, että minä vaeltaisin sinun totuudessasi. Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin.

12 Kaikesta sydämestäni minä kiitän sinua, Herra, minun Jumalani, ja kunnioitan sinun nimeäsi iankaikkisesti;

13 sillä sinun armosi on suuri minua kohtaan, sinä olet pelastanut minun sieluni tuonelan syvyydestä.

14 Jumala, julkeat ovat nousseet minua vastaan, väkivaltaisten joukko etsii minun henkeäni; eivät he pidä sinua silmäinsä edessä.

15 Mutta sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa.

16 Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, anna voimasi palvelijallesi, auta palvelijattaresi poikaa.

17 Tee merkki minulle, minun hyväkseni. Häpeäksensä minun vihaajani nähkööt, että sinä, Herra, minua autat ja lohdutat.

Inhimillinen ihme

Rakas Jeesus,
silloin kun jaksan toimia aktiivisesti koko päivän,
kun olen menevä, tehokas ja saan paljon aikaan, 
silloin on helpompi uskoa sinunkin ihmisyyteesi.
Että tällainen sinäkin olit. Tietysti.
Mutta silloin, kun päivä on ollut väsyttävä,
kun olen voipunut niin henkisesti kuin fyysisestikin
enkä jaksaisi paljon muuta kuin nojata käsiini
ja levätä sohvan pehmeydessä, 
silloin onkin vaikeampi uskoa, että tietysti
kaikkivaltias Jumala, Voima ja Väkevyys
astui ihmisyyteen, heikkouteen ja rajallisuuteen,
kaikkeen siihen, mitä me kutsumme inhimillisyydeksi.
Et vain elänyt ihmisten keskellä ja kärsinyt heidän inhimillisyyttään,
vaan tulit todella itse ihmiseksi, otit ihmisluonnon ja pukeuduit ihmisyyteen.
Todellinen Jumala todellisena ihmisenä!
Elit niin kuin kuka tahansa meistä, kuitenkin ilman syntiä.
Tapasit ihmisiä, ystävystyit, opetit, olit lähellä ja kuuntelit,
söit ja joit, lauloit ja rukoilit, teit töitä, hikoilit,
odotit, väsyit, tulit nälkäiseksi, kaipasit rauhaa ja hiljaisuutta
ihmisten tungeksiessa ympärilläsi,
nukuit, itkit ja nauroit, nautit vieraanvaraisuudesta,
ahdistuit, haavoituit, koit kipua, vuodit verta. Kuolit.

Olisinko uskonut sinun olevan Jumala, jos olisin silloin tavannut sinut?

Miten tutkimattomat ovat sinun tiesi, Jumalani,
miten rajatonta sinun rakkautesi, Veljeni!
Sinä annoit itsesi meille ja meidän hyväksemme.
Sinä olit kärsivällinen väsyneenäkin,  
et vaatinut lepoa itsellesi, vaan annoit meille levon.
Et tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan.
Et kaihtanut työlästä elämää etkä ihmisten puutteita ja pyyntöjä.
Sinä täytit kaiken sen, mitä sinulta vaadittiin,
täytit Jumalan tahdon ja kuolit kantaessasi taakkojamme.
Taistelit läpi elämän ja kuoleman meidän puolestamme.

Vain sinun oli mahdollista kertoa etukäteen, mitä sinulle tulisi tapahtumaan,
että syntyisit aivan erityisellä tavalla, auttaisit, parantaisit ja opettaisit ihmisiä, 
kärsisit ja kokisit väkivaltaisen kuoleman, ja kolmantena päivänä nousisit kuolleista,
ja että näin ottaisit pois koko maailman synnin.

Ja sitten tehdä se.

Ole ylistetty, Jeesus, tosi Jumala ja tosi ihminen, 
inhimilliset ajatukset ylittävä ja kuitenkin inhimillinen, 
Herrani ja Veljeni, rakas Lunastajani!

Vapautetut

"Vapauteen Kristus vapautti meidät."

Mikä saarna!

Tänään jumalanpalvelus vei minut täysin mukanaan. Päivän teksteissä (mm. Gal. 5: 1, Mark. 10: 25-27, Luuk. 13: 10-17) ja rukouksissa monet asiat puhuttelivat juuri nyt: vapaus, ilo ja kiitollisuus, pyyntö siitä, ettei mikään elämän hyvä eikä paha voisi erottaa Jumalan rakkaudesta. Iloitsin siitä, että evankeliumin ilosanomaa oli kuulemassa monia sellaisia, joita en ole nähnyt pitkään aikaan, paljon lapsia, touhua ja elämän ääniä. Ison joukon ympäröimänä oli ihana laulaa iloisia virsiä ja kiittää Jumalaa. Aavistin ehkä jotakin siitä riemusta, mitä saarnatekstissä kuvattu heikkoudesta vapautettu nainen koki, kun sain kropallanikin elää mukana jumalanpalveluksessa. Eikä vähiten ehtoollisessa. "Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu. -- Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis sinun edestäsi annettu. -- Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tosi veri sinun edestäsi vuodatettu." Luterilaisissa piireissä ei ehkä ole tapana kovasti irrotella jumalanpalveluksessa, enkä tiedä, miten paljon se mahtoi näkyä ulospäin, mutta kroppani otti kyllä taas ilon irti myös liturgian ylistyskohdista. Olin vain niin iloinen kaikesta siitä hyvästä, mitä rakas Vapahtajamme on meidän heikkojen edestä tehnyt ja mitä kaikkea todella hyvää hän antaa meille, jotka emme ansaitsisi häneltä mitään, ainakaan mitään hyvää.

Vapautetun naisen kertomus opetti minulle myös sen, että Jumalan antama vapaus on paljon suurempaa ja kestävämpää kuin mikään, mikä meitä voi kohdata elämämme aikana. Pastori muistutti saarnassaan Jeesuksen kutsuneen heikkoudesta kärsinyttä naista Aabrahamin tyttäreksi, eli uskovaksi, jollainen hän oli luultavasti ollut jo aikaisemminkin 18 vuotta kestäneen tuskallisen elämänjaksonsa aikana. Jo silloin hän oli saanut olla vapaa syntiensä rangaistuksesta, omatuntonsa syytöksistä ja kuolemanpelosta. Sen(kin) vapauden hän oli saanut Jumalalta. 

Fysio-, psyko- ja muistakin terapeuteista voi olla paljon apua monenlaisessa kipuilussamme. Heidän avullaan emme kuitenkaan pysty pyristelemään itseämme vapaiksi synneistämme ja niiden seurauksista. Todellinen vapaus ei ole onneksi riippuvainen meistä, elämänkokemuksistamme eikä muista hoitavista tahoista kuin armollisesta Jumalastamme. Ei Jeesusta turhaan sanota taivaalliseksi Lääkäriksi. Huolehtiihan hän niin fyysisestä, psyykkisestä kuin hengellisestäkin terveydestämme. Hän vapauttaa meidät kaikista synneistä ja monista murheista ja sairauksista, ja vapauttaa myös jakamaan rakkauttaan toisillekin.

Katsotaan, saanko jossakin vaiheessa pöytälaatikostani vähän julkisempaan jakoon oman, psalmien sanoihin tehdyn ylistyslauluni: "Kiittäkää minun kanssani Herraa, polvistukaa hänen eteensä, sillä Herra on laupias ja armollinen, hänen armonsa pysyy iankaikkisesti! Sillä Herra on laupias ja armollinen, hänen armonsa pysyy iankaikkisesti, sillä hän, sillä hän on Rakkaus."

Hänen suojissaan kohti Jyväskylää ja uutta viikkoa.

P.S. Rippisaarnan (ainakin melkein saman) voit kuunnella täältä.

 

Sulillansa hän sinua suojaa

 "Sulillansa hän sinua suojaa,

ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla;

hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus."

Ps. 139: 5-6

 "Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, 

sillä sinä, Herra, yksin 

annat minun turvassa asua."

Ps. 4: 8

"Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialaasi.
Ne katoavat, mutta sinä pysyt, ne vanhenevat kaikki kuin vaate;
sinä muutat ne, niin kuin vaatteet muutetaan, ja ne muuttuvat.
Mutta sinä pysyt samana, eivätkä sinun vuotesi lopu.
Sinun palvelijoidesi lapset saavat asua turvassa,
ja heidän jälkeläisensä pysyvät sinun edessäsi."
Ps. 102: 24-28

"Rakkaus ei koskaan katoa."

1 Kor. 13: 8 

Kateudesta vihreä

Lupasin joskus kirjoittaa kateudesta. Se on sen verran kipeä ja henkilökohtainen aihe, että kesti pitkään miettiä, millä tavalla siitä kertoisin. Väriteemalla jatketaan. Värikäs näkökulma kateuteen löytyy myös täältä.

Kaikki varmasti tietävät, miltä kateus tuntuu. Jo pienet lapset osaavat kadehtia toisen lapsen saamia syntymäpäivälahjoja ja kipeälle sisarukselle annettua "ylimääräistä" huomiota. "Mulle kans!" Ehkä kateutta helposti pidetäänkin lapsellisena käytöksenä; osaahan aikuinen jo iloita aidosti toisen puolesta. Tiedä sitten, onko kyseessä yksi lapsellisimmista helmasynneistäni, mutta olen kyllä itse joutunut karvaasti kokemaan kateuden tunteita yhä uudelleen aikuisenakin.

On jotenkin helpompi ymmärtää itseänsä silloin, kun huomaa kadehtivansa ulkoisia, pinnallisia asioita, kuten toisen ulkonäköä tai taloudellista menestystä. Eikö ole pelkästään inhimillistä olla kade sille, joka nyt vain näyttää paremmalta tai ajaa kalliilla merkkiautolla? Ehkä sellainen kateus tuntuu jossain mielessä oikeutetultakin (vaikkei tietenkään ole sitä).

Paljon kipeämpää tekee huomata, että on mahdollista kadehtia myös ystävänsä perhe-elämää, laajaa kaveripiiriä, organisointikykyä, rentoutta, hauskuutta ja huumorintajua, syvällisyyttä, kykyä olla empaattisesti läsnä, toisten vanhempien kärsivällisyyttä omien lastensa kanssa, oman lapsen saamaa rakkautta ja huomiota... Tällainen kateus ei enää viillä vain pinnalta, vaan syvältä sydämestä. Miten minä voin olla kateellinen näin ihanista, hyvistä ja hyödyllisistä asioista, ja vielä heille, jotka ovat kaikkein rakkaimpia ja joille mielelläni kuvittelisin suovani kaiken mahdollisen hyvän, mitä maa päällään kantaa?

Monta monituista kertaa Jumala on saanut näyttää, miten syvälle ja sitkeästi synti on juurtunut sydämeeni. Sanotaan, että rahan himo on kaiken pahan juuri (1 Tim. 6: 10). Kateus taas on kuin perennapenkki, joka välillä lepää vähän kuin paksun lumipeitteen alla piilossa, mutta annas olla, kun ympärillä alkaa kukkia! Silloin kateuskin nostaa päätään kaikessa vihreydessään.

Monta monituista kertaa olen saanut myös palata Paavalin valaiseviin sanoihin (Room. 7):

18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;

19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;

22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,

23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!

Hänen armossaan on minulle, sinulle ja kenelle tahansa muulle syntiselle kyllin (2 Kor. 12: 9). Oikein yllin kyllin. Kaikki synnit, kateuskin, on Jeesuksessa anteeksiannettu.

Istuttakoon taivaallinen Puutarhuri monivuotisten syntimukuloideni tilalle omat ikivihreänsä kasvamaan.

Syksyn väreissä

Tämän päivän blogikirjoitus on omistettu kaikille meille, joiden mieltä syksyn hämärä alkaa helposti painaa alaspäin.

"Murheellisille ja huolestuneille ihmisille ei ole pahitteeksi, että aina kun heillä on siihen tilaisuus, he lähtevät ulos hengittääkseen raitista ilmaa ja kääntääkseen ajatukset pois murheistaan. Siellä he voivat katsella Jumalan luomakuntaa ja hänen tekojaan. Saattaa olla, että heidän ystävänsä, jota heidän sielunsa rakastaa, on sinne tänne kirjoittanut heille jotakin lohdullista." -Christian Scriver- (Autuuden ajatuksia, toim. Elina Takala, 2009)

                           Värikästä, herkistävää ja siunattua syksyä sinulle!

The Light of Our Lives

Jeesus Kristus, Pelastajamme,                                                                        Jesus Christ, our Savior,

sinä olet valkeus tiellämme                                                                   you are the light unto our path

silloinkin, kun pimeys näyttää ympäröivän meidät.                        even when darkness seems to surround us.
Meidän ei tarvitse nähdä pidemmälle                                                         We don't have to see further
kuin sinun sanaasi.                                                                                            than into your words.
Sinä valaiset sanasi ja elämämme tien,                                      You light your words and our ways and lives
olethan sinä Valkeus, Tie ja Elämä!                                   because you are the Light, the Way and the Life!
Sinä valaiset mielemme näkemään sinut                                                      You light our minds to see you
rakastavissa sanoissasi ja elämässämme.                                              in your loving words and in our lives.
Sinä rakastit meitä elämälläsi ja kuolemallasi                                 You loved us through your life and death
ja hautasit kanssasi kaikki syntimme ja surumme.                       and buried all our sins and sorrows with you.
Sinä pyyhit pois kaikki kyyneleemme                                                                   You wiped all our tears
verelläsi ja kyynelilläsi                                                                                 with your blood and tears
ja nostit meidät ylös taivaaseen kanssasi.                                         and raised us up into Heaven with you.
Kun olemme kanssasi,                                                                                          We have all we need
meillä on kaikki, mitä tarvitsemme,                                                                       when we are with you,
meillä on valo pimeydessä                                                                              we have light in darkness
ja ikuinen elämä kuolemassa.                                                                        and everlasting life in death.
Ole lohdutus surussamme ja vahvista meitä                             Be our comfort in sorrow and strengthen us
elämämme synkimpinä hetkinä.                                                               in the darkest times of our lives.
Anna meidän uskoa sinuun, Pelastajaamme,                                           Help us to believe in you, our Savior,
silloinkin kun pimeys näyttää ympäröivän meidät.                          even when darkness seems to surround us.
Sinä olet Valo.                                                                                                       You are the Light. 

Niin kuin veljet ja sisaret

Joskus koin olevani vähän kuin simpukka, jonka sisällä on kallisarvoinen uskon helmi, mutta jonka on helpompi pitää helmi piilossa kuin avautua siitä muillekin. Vähitellen olen alkanut nähdä uskon yhä enemmän, ei vain henkilökohtaisena aarteena, vaan yhteisenä rikkautena. Valtava lahja on myös uskovien välinen yhteys, josta kirjoitin viime blogikirjoituksessani omasta seurakuntalaisen näkökulmastani. Voisin kuvitella, että Jeesus saattaisi sanoa samasta asiasta jotakin tämänkaltaista:

"Olkaa toistenne tukena
niin kuin veljet ja sisaret.
Olkaa yhtä perhettä,
minä yhdistän teidät.
Te olette samaa sukua,
verisukulaisia,
minun lapsiani,
rakkaita poikiani ja tyttäriäni.
Rakastakaa tekin toisianne!
Kun te kaikki tuette toisianne,
jokainen saa rakkautta ja huolenpitoa
yllin kyllin!

Rakastakaa toisianne,
olkaa sovussa ja yksimieliset,
onhan teillä yksi Herra, yksi usko, 
yksi kaste, yksi armopöytä,
yksi ainoa toivo ja lohdutus.
Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa!
Jakakaa taakkanne ja lahjanne,
jakakaa aikaanne toistenne kanssa!
Kukaan teistä ei pärjää yksin,
te tarvitsette minua ja toisianne.
Juuri sinä olet tärkeä - sekä muille että minulle!"

Liitän tähän vielä psalmin 122, jota olen lukenut paljon viime päivinä seurakuntaa, seurakuntalaisten yhteyttä ja jumalanpalvelusta ajatellessani:

Matkalaulu; Daavidin virsi. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: "Menkäämme Herran huoneeseen".

Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem;

sinä Jerusalem, rakennettu kaupungiksi, johon kokoonnutaan yhteen,

jonne sukukunnat vaeltavat, Herran sukukunnat, niinkuin Israelille on säädetty, kiittämään Herran nimeä.

Sillä siellä ovat tuomioistuimet, Daavidin huoneen istuimet.

Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.

Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi.

Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha.

Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi.

 
Myös Ap.t. 2: 42-47 on puhuttelevaa luettavaa.
Siunattua uuden viikon alkua!

Tulkoon sinun valtakuntasi

                                                                                                                                
Pyhä Jumala, rakas taivaallinen Isämme, siunaa seurakuntaamme, kirkkoamme ja kaikkia kristillisiä seurakuntia.
Tulkoon sinun valtakuntasi meihin ja meidän keskellemme.
Anna meidän elää evankeliumistasi, hengittää sitä, ja anna sen hyvän tuoksun levitä kauttamme ympäri maailman.
Varjele meidät sanassasi ja ohjaa Pyhän Henkesi kautta yksimielisyyteen, yhteyteen ja rakastaviin tekoihin.
Yhdistä meidät sinuun ja sinun kauttasi toisiimme.
Tee kaikki omasi yhdeksi taivaalliseksi joukoksi ylistämään ikuisesti sinun armoasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi, Herra. Sinä et tahdo hajaannusta, vaan yhteyttä.
Anna meidän muistaa, että hyvät asiat harvoin tapahtuvat yhdessä yössä.
Anna meille kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä, että emme lannistuisi,
vaan levittäisimme väsymättä sanaasi ja rakkauttasi sekä omassa seurakunnassamme että ulospäin.
Rakenna yhteyksiä, rakenna yhteisöllisyyttä, rakenna meitä.
Anna meidän uskoa, että sinun voimasi on se, joka kutoo yhteyden välillemme.

Herra, me uskomme yhden, pyhän, yhteisen seurakunnan ja pyhien ihmisten yhteyden,
sinun kauttasi ja sinussa, Vapahtajamme Jeesus Kristus!

Aamen. 

Olet ajatuksissani

Anna minulle, Herra,
anna näihin tyhjiin käsiin
kaikki se, mitä tarvitsen.
Peitä minut armollasi,
upota kasteesi veteen,
siunaa ristisi suojiin.
Anna minulle uskoa,
niin sydämestäni nousee
kiitos sinulle,
rakas Vapahtajani!

"Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja", laulettiin joskus kuorossa. Ihan samaa mietin taas eilen, kun yllätin itseni rukoilemasta tuon ylläolevan rukouksen eleillä, vähän kuin omalla viittomakielelläni. Sama konkretisoiva idea toimii myös uskontunnustuksessa ja monissa lastenlauluissa. Lasten kaltaisille!

Rukoileminen on ollut viime aikoina muutenkin paljon mielessäni. Miten ihanaa, että voimme rukouksessa kantaa toisiamme ja kaikkia maailman asioita Jumalan eteen! Kaikkia pelkoja, huolia ja kiitosta. Joskus murhepilvien hälvettyä siltä päivältä mietin, että joku on varmaan rukoillut puolestani, ja Jumala on kuullut pyynnöt ja järjestänyt asiat niin kuin on nähnyt hyväksi, aivan kuin huomaamatta. Samalla tavalla olen itsekin voinut hiljaisesti tuoda toisen asioita Jumalalle, joka kuulee ja pitää rakkaudellaan meistä huolta, meistä ja ihan kaikesta! On niin helpottavaa muistaa, että silloinkin, jos ei muuten osaa auttaa tai ei pysty tekemään muuta, voi kuitenkin aina rukoilla. Rukoukset kun eivät ole mitään tyhjänpäiväistä jaarittelua tai pelkkää ajatusten kaartelua, vaan ne todella vaikuttavat.

 Jaak. 5: 13-18

Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta.

Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.

Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.

Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.

Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.

Juuri siksi onkin niin tärkeää rukoilla - itsensä, perheensä ja läheistensä puolesta, seurakunnan opetuksen, toiminnan, pastoreiden, uskovien yhteyden ja lähetystyön puolesta, päättäjien ja vastuunkantajien puolesta, sairaiden, taloudellisissa ja muissa vaikeuksissa olevien ja yksinäisten puolesta, epäuskoisten puolesta, maailman rauhan puolesta. Rukouksessa muistamme ja kannamme toisiamme, ja rukouksessa meitä muistetaan ja kannetaan.

Joskus kiireisenä lukiolaisena mietin, onko oikeasti mitenkään mahdollista rukoilla lakkaamatta, niin kuin Raamatussa kehotetaan (1 Tess. 5: 17). Voiko samaan aikaan kääntää ruotsin kappaletta ja rukoilla, tai integroida ja rukoilla, tai kirjoittaa äidinkielen yo-ainetta puhtaaksi ja rukoilla? Voiko samaan aikaan keskittyä moneen sellaiseen asiaan, jotka yksinäänkin vaativat paljon ajattelukapasiteettia? Sittemmin olen saanut huomata, että kyllä voi. Jos ei ihan samaan aikaan, niin jossakin sopivassa välissä voi aina huokaista Isän puoleen. Kaiken lisäksi "Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla" ja "Kristus Jeesus -- rukoilee meidän edestämme" (Room. 8: 26, 34).

Ajattele, mikä vapaus meillä on rukouksessa! Jeesukseen uskoen voi lähestyä Jumalaa ja kutsua häntä rakkaaksi Isäksi. Voi rukoilla ihan lyhyesti tai sitten rauhassa keskittyen, kynttilänvalossa, hitaasti ja hartaasti meditoiden, jopa nautiskellen. Voi rukoilla yksin tai kaksin tai isommassa tai pienemmässä porukassa. Voi rukoilla valmiita rukouksia tai omin sanoin. Voi rukoilla ääneen tai ajatuksissaan, laulaen tai soittaen, eleiden kanssa tai ilman niitä. Voi rukoilla kädet ristissä tai ilmassa tai vaikka ratissa. Voi rukoilla hengellisten ja ajallisten asioiden puolesta. Voi rukoilla ihan pienten ja yksittäisten tai todella laajojen ja oman käsityskyvyn ylittävien asioiden puolesta. Voi rukoilla itkien, nauraen, huutaen, hiljaa huokaisten, ahdistuneena, hilpeänä, kiitollisena, jopa hermostuneena. Voi rukoilla kiusauksen keskellä, ettei lankeaisi, ja myös heti silloin, kun huomaa langenneensa. Voi rukoilla armoa, siunausta, uskoa, kärsivällisyyttä, rakkautta, viisautta, yhteyttä, varjelusta. Rukousaiheet eivät lopu! Ja todellakin, on ihan mahdollista rukoilla opiskellessa, luennolla, lounaalla, työhönottohaastattelussa, lukiessa, blogia kirjoittaessa, juoksulenkillä, tanssiessa, jutellessa, tiskatessa, pyykkiä laittaessa, rakastellessa, synnyttäessä, imettäessä, unettomana hiljaisina aamuyön hetkinä ja keskellä hektistä opiskelijaelämää. Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä (Ap.t. 17: 27), ei missään tilanteessa. Siitä kertoo myös 2 Kor. 6: 4-10, ja vaikka Paavali ei tässä kohdassa varsinaisesti puhukaan rukoilemisesta, on rukous varmasti noussut heidän huuliltaan:

"-- suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa,

ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa;

puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa,

totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;

kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina,

tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina,

murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken."

 

Kuulin viikonloppuna todella hienon kuvauksen seurakunnasta Kristuksen ruumiina (1 Kor. 12), jonka pitää jatkuvasti hengittää sisään- ja ulospäin pysyäkseen hengissä. Ajattelen, että vähän samalla tavalla me hengitämme rukouksessa sisäänpäin, kun muistamme Jumalan sanan lupauksia ja saamme lohtua itsellemme, ja ulospäin, kun muistamme, siunaamme ja kannamme rukouksessa myös toisiamme ja koko maailmaa. Miten upeaa kokonaisuutta rakas Vapahtajamme pitää Henkensä kautta yllä!

Ef. 3: 20-21

Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa,

hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.