maanantai 8. lokakuuta 2012
Tulkoon sinun valtakuntasi
Pyhä Jumala, rakas taivaallinen Isämme, siunaa seurakuntaamme, kirkkoamme ja kaikkia kristillisiä seurakuntia.
Tulkoon sinun valtakuntasi meihin ja meidän keskellemme.
Anna meidän elää evankeliumistasi, hengittää sitä, ja anna sen hyvän tuoksun levitä kauttamme ympäri maailman.
Varjele meidät sanassasi ja ohjaa Pyhän Henkesi kautta yksimielisyyteen, yhteyteen ja rakastaviin tekoihin.
Yhdistä meidät sinuun ja sinun kauttasi toisiimme.
Tee kaikki omasi yhdeksi taivaalliseksi joukoksi ylistämään ikuisesti sinun armoasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi, Herra. Sinä et tahdo hajaannusta, vaan yhteyttä.
Anna meidän muistaa, että hyvät asiat harvoin tapahtuvat yhdessä yössä.
Anna meille kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä, että emme lannistuisi,
vaan levittäisimme väsymättä sanaasi ja rakkauttasi sekä omassa seurakunnassamme että ulospäin.
Rakenna yhteyksiä, rakenna yhteisöllisyyttä, rakenna meitä.
Anna meidän uskoa, että sinun voimasi on se, joka kutoo yhteyden välillemme.
Herra, me uskomme yhden, pyhän, yhteisen seurakunnan ja pyhien ihmisten yhteyden,
sinun kauttasi ja sinussa, Vapahtajamme Jeesus Kristus!
Aamen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti