Olen saanut tänä syksynä tavata opiskelijaympyröissä monia ihan uusia tuttavuuksia. On kiva kohdata aivan tuntemattomia ihmisiä ja pikku hiljaa tutustua paremmin. Joistakin uusista tuttavuuksista voi tulla pitkäaikaisia ystäviäkin.
Yksi uudehko ystäväni ei kuitenkaan ole ihminen, vaan ele. Ristinmerkistä on tullut minulle vuosien mittaan yhä tutumpi ja yhä rakkaampi.
Ensimmäisen kerran kokeilin ristinmerkin tekemistä ala-asteen uskonnontunnilla. Ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle kolmella sormella - itäiseen tapaan. Silloin yhdistin ristinmerkin vain ortodokseihin. Uudelleen tutustuin ristinmerkkiin seurakunnan leirillä Tanskassa rippikoulun jälkeisenä kesänä. Otsa, sydän, vasen, oikea - läntiseen tapaan. Muistan jännityksen ja vierauden tunteen. "Onko tämä jotain luvatonta, kun en ole kasvanut tällaista tehden?" Mieleeni jäi kuitenkin kytemään kipinä siitä, että kunpa voisin joskus tehdä ristinmerkin luontevasti arkipäivässäkin.
Sitten kului monta vuotta ilman ristinmerkkiä.
Eräänä sunnuntaina ei kovinkaan monta vuotta sitten huomasin, että seurakuntamme uusi jäsen teki jumalanpalveluksessa ristinmerkin. Eikä hän ollut ainoa. Aloin uteliaana seurata, miten he sen tekevät, ja milloin. Toivoin, että voisin itsekin osallistua jumalanpalvelukseen yhtä kehollisesti, yhtä henkilökohtaisesti. En vain osannut - enkä uskaltanut. Rohkaistuin kuitenkin kysymään ja kuuntelemaan. Melkoisesti hapuillen kokeilin välillä kotona tehdä ristinmerkin. "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Tajusin, ettei siinä voinut olla mitään väärää, tottumattomuutta vain. Yhtenä päivänä tein itsekseni ristinmerkin ennen ruokasiunausta. Aivan kuin pyhä olisi laskeutunut arkeeni.
Kirkkomme kesäleirillä sain todellisen ristinmerkkiboostin, kun sain kuulla mahtavaa opetusta vanhoista kristillisistä tavoista, eleistä ja symboleista. Jaoin täällä blogissakin leirituliaisia. Uskaltauduin opettamaan juuri itse oppimaani myös pojillemme. Aloin perheemme yhteisessä ruokasiunauksessakin tehdä ristinmerkin. Samoin iltaisin nukkumaan mennessä ja aamuisin heräämisen jälkeen. Ensin kolmella sormella, sitten avokämmenellä, vähän rennommin. Minulle todella iso kynnys oli alkaa tehdä ristinmerkki myös jumalanpalveluksessa. Sekin päivä koitti. Herran siunauksen lopuksi hymy levisi helpottuneen ja onnellisen Outin kasvoille: "...ja antakoon teille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen." Tämä koskee varmasti myös minua!
Muutamassa kuukaudessa ristinmerkistä on tullut luonteva osa arkea ja juhlaa. Kun elämämme isoja kysymyksiä oli ratkennut lyhyessä ajassa ja pääsin syksyn ensimmäisen luentopäivän jälkeen takaisin opiskelijakämpille, en voinut muuta kuin ilosta ja kiitollisuudesta hilpeästi hymyillen tehdä ristinmerkin - ja heti perään vielä pari lisää. Mikä muu voisi niin konkreettisesti ja helposti muistuttaa, että kaikki hyvä tulee kolmiyhteiseltä Jumalaltamme - onhan Hän antanut itsensäkin, minullekin!
En tiedä, miten hassulta tämä hehkutus kuulostaa. Ei kaikkien tietenkään tarvitse tehdä ristinmerkkiä. Itse vain olen saanut sen kautta jo niin paljon, etten toivottavasti tästä tavasta opi koskaan enää pois. Jos ristinmerkki on sinulle uusi tuttavuus, voit ottaa siihen tuntumaa vaikkapa tämänaamuisella rukouksellani, joka taitaa sopia myös iltaa päättämään:
+ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Pese minut puhtaaksi synnistä,
niinkuin pesit minut jo kasteessani.
Puhdista minun
+ ajatukseni, tunteeni ja käteni teot.
Jään, Jeesus, sinun
+ ristisi suojiin.
Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti